Kynnen verran lähemmäksi itseä

Kun kuulin Iina Laineen pitämästä Hehkuva minä-kurssista, kiinnostuin siitä heti. En kuitenkaan ollut varma olisiko se jotain mitä haluaisin tällä hetkellä tehdä. Asia jäi hautumaan mieleeni eikä jättänyt rauhaan joten lopulta päätin olla yhteydessä Iinaan kyseisestä kurssista. Yllättäen Iina ehdottikin, että jospa menisinkin hänelle laitattamaan rakennekynnet. Hän sanoi, että haluaa alkaa tekemään kynsiä uudella ja hieman erilaisella ajatuksella; intuitiivisesti, aidosti ja ilman pinnallista lähestymistapaa.Ensireaktioni oli, ettei missään tapauksessa! Mielestäni rakennekynnet ei ole millään tavalla minun juttuni. Kuitenkin jokin minussa sanoi, että lähde katsomaan mikä tämä juttu on, koskaan ei voi tietää mihin tämäkin vielä voi johtaa. Päätin kuunnella tätä vaistoani.

Jännitin etukäteen aika paljon Iinan tapaamista ja kynsien laittoa. Ajatus rakennekynsistä sai minut hieman sekaisin. Huomasin miten voimakkaita ajatuksia se herätti. Ihmeellistä miten yhdet kynnet voi saada niin paljon tunteita aikaan. Nehän on vain kynnet, ei sen enempää! Tunsin kuitenkin ristiriitaisia ajatuksia niiden suhteen. Olen oppinut arvostamaan luonnollisuutta ja pidän luonnollisuutta yleensä kauniimpana kuin sen vastakohtaa. Olin niin kiinni tässä ajatuksessa, että tunsin tekeväni väärin jos ottaisin rakennekynnet. Niiden ottaminen olisi omia ajatuksiani vastaan.

Onneksi tajusin, että ehkä olisi taas ihan hyvä vähän päivittää näitä uskomuksia ja mennä hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Onpa sitä ihminen välillä niin rajoittunut ja jumittunut omiin ajatuksiinsa.

Nämä eivät olleet ensimmäiset rakennekynteni. En ole aina arvostanut luonnollista kauneutta vaan nuorempana olin hyvinkin laittautuvaa tyyppiä ja tykkäsin olla näyttävä. Silloin korostin naisellisuuttani kauniilla vaatteilla, meikeillä ja laitetuilla hiuksilla, kynsillä yms. Se oli silloin minulle turvallista ja hain sillä ihmisten hyväksyntää. Tämä on varmaan aika tuttu tarina monella nuorella naisella.Siitä oli kuitenkin tullut minulle tapa piiloutua, en uskaltanut näyttäytyä missään meikittä. Pelkäsin etten kelpaa sellaisena kuin olin. Ajan kanssa jokin minussa muuttui ja aloin tajuamaan, että piiloudun sen kaiken rekvisiitan taakse. Silloin tiesin, että siitä olisi luovuttava jotta voisin todella olla minä. Luovuin siitä  ja se oli pelottavaa. Pikkuhiljaa siihen kuitenkin tottui.

Kun luovuin rekvisiitastani, aloin myös luopumaan naisellisuudestani. Aiemmin olin halunnut olla todella naisellinen ja nyt olinkin yhtäkkiä joku poikatyttö joka pukeutui välillä jopa miesten vaatteisiin. Huomasin, että tykästyin siihen mukavuuteen jonka tämä naisellisuudesta luopuminen toi. Eikä siinä olisi mitään pahaa, mutta aloin pelkäämään omaa naisellisuuttani ja yritin välttää sitä. Menin toisesta ääripäästä toiseen. Pian huomasin, että olin luonut vain uuden lokeron johon yritin ahtautua ja pelkäsin tulla sieltä ulos.

 Viime vuodet olen yrittänyt löytää tasapainoa näiden välillä. Luonnollisuuden ja ei-luonnollisuuden. Pinnallisuuden ja syvällisyyden. Kovuuden ja pehmeyden. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä. Ne ovat kaikki puolia, ulottuvuuksia, jotka ovat minussa ja niiden tasapaino on sitä, että uskallan olla sitä mitä milloinkin olen. Välillä haluan olla kaunis ja näyttävä nainen meikkeineen ja koruineen eikä se poista sitä toista puolta minusta. Toisena hetkenä taas haluan olla luonnonlapsi joka laittaa päällensä liian isot ja rennot vaatteet. Voin olla ne molemmat. Minussa on ne molemmat puolet.Minun ei tarvitse olla aina samanlainen tai sopia mihinkään tiettyyn muottiin. En ole musta-valkoinen vaan täynnä värejä. Ja nyt ymmärrän, että eihän mikään ulkopuolinen voi määrittää sitä mikä todella olen. Kaikki se on vain rekvisiittaa jolla on hauska leikitellä eikä siihen pidä liikaa samaistua. Elämä on leikkiä ja seikkailua, joten miksi ei ottaisi siitä kaikkea irti.

Olin ihan turhaan jännittänyt Iinan tapaamista, koska tulimme heti täydellisesti juttuun. Oli hauska huomata, että Iinan kanssa olimme käyneet ihan samankaltaisen matkan itsemme kanssa ymmärtääksemme, ettei pidä lokeroida itseään tai ketään vaan sitä voi olla ihan vapaasti sitä mitä on. Olimme molemmat olleet kovin ehdottomia tiettyjen asioiden suhteen vain tajutaksemme, että sellainen rajoittaa elämää. Ehdottomuus luo ympärille kuplan joka eristää ja estää näkemästä asioita niin kuin ne on. Huomasin heti, että tämän reissun teemaksi syntyi selkeästikin juuri tuo lokeroiminen ja siitä luopuminen. Teema jota olen käsitellyt paljon viime aikoina.

Iina ei ollut käynyt lukemassa blogiani etukäteen, koska hän halusi tutustua minuun raakana. Tykkään tuosta ajattelutavasta. Iina halusi intuitiivisesti tuntea millainen olen ja millaiset kynnet sopisivat juuri minulle. En siis etukäteen tietänyt mitä hän aikoisi tehdä. Iina toimi täysin intuitionsa ja luovuutensa varassa ja se teki tästä kokemuksesta todella mielenkiintoisen. Odotin todella innolla millaiset kynsistäni tulisi ja luotin täysin Iinan ammattitaitoon.Kynsien laittaminen meni todella nopeasti rupatellessa kaikenlaista. Huomasin useammankin kerran sanovani ääneen, että vau en olisi tuotakaan osannut ajatella tuolla tavalla. Sain siis samalla paljon uusia oivalluksia itsestäni ja siitä miten asioita voi nähdä eri tavoilla. Sain vähän laajempaa perspektiiviä ja inspiroiduin Iinan elämänasenteesta.

Kun kynnet olivat valmiit, en voinut muuta kuin ihailla tämän mielettömän naisen luovuutta ja taitoa. Kynnet olivat täydelliset! Juuri sopivan pituiset ja ihan minun näköiseni. Tykkäsin niistä heti enkä yhtään katunut niiden ottamista. Kun lähdin jatkamaan matkaa Iinan luota, huomasin, että jotain oli taas muuttunut minussa. Olin onnellinen ja tunsin uskaltavani olla rohkeammin sitä mitä olen. Tunsin olemukseni olevan hieman keveämpi ja minulla oli hyvä olla omissa nahoissani.

Nämä rakennekynnet eivät olleet vain uudet kynnet vaan se oli jotain paljon paljon enemmän. Kun istuin Iinan hoiviin, olin todella levollinen ja kaikki roolit saivat jäädä pois. Iinan avulla tunsin olevani taas vähän lähempänä itseäni ja sitä kuka todella olen. Tämän kokemuksen jälkeen olen entistä rohkeampi ja avoimempi. Mieleni on taas avartunut entisestään.

Onneksi kuuntelin vaistoani joka sanoi, että tämä tulee olemaan hyvä juttu. Kiitos Iina tästä kokemuksesta!