Kirjoitin unelmani todeksi

Nyt kun olen alkanut kirjoittamaan täällä kovin henkilökohtaisista asioista, olen myös alkanut kyseenalaistamaan sitä minkä takia haluan kirjoittaa näitä asioita kaikkien nähtäville. Olen miettinyt, että onko tämä jonkinlaista huomionhakua vai mitä tällä pyrin saavuttamaan. Kenelle oikein kirjoitan ja miksi. Tätä pohdittuani tajusin, että pääasiassa kirjoitan itselleni. Vaikka laitankin kirjoitukseni kaikkien luettavaksi, kirjoitukseni ovat minulta minulle. Kirjoittaminen on minulle luonnollinen tapa käsitellä asioita. Kirjoittamisen avulla olen saanut vaikka mitä oivalluksia itsestäni ja olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin.Kirjoittaminen on tuonut monia pimennossa olleita asioita päivänvaloon. Kun kirjoitan julkisesti, tuon samalla itseäni näkyväksi ja se on itselleni pelottava paikka. Se on nimenomaan se syy miksi haluan tätä blogia tehdä, haluan kulkea kohti pelkojani. En halua pelkojen estää elämästä. Se ei ole kovin kiva eikä kannattava tapa elää tätä elämää.
Lähes jokaisen kirjoitukseni jälkeen sisäinen kriitikkoni tuomitsee kirjoitukseni. Se yrittää saada minut häpeämään itseäni; kuinka kehtaankaan kertoa itsestäni tälläisiä asioita! Se sanoo etten ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan eikä ketään edes kiinnosta lukea minun ajatuksistani. Enää en kuitenkaan jaksa välittää tuosta kriitikosta. Tiedän jo sen temput ja mikä on sen missio. Nyt voin nyt sanoa sille päin naamaa, ettei se enää toimi! Olen nähnyt sen läpi eikä sillä ole enää voimaa minuun. Silti se vaan on sinnikkäästi yhä matkassa mukana, mutta siinähän on. Ja kavereitahan ei ole koskaan liikaa, vai miten se menikään 😀 No me ei olla ehkä parhaita kavereita, mutta tullaan nykyään jo paremmin juttuun keskenämme.
Aloitin kirjoittamaan ensimmäistä blogiani noin seitsemän vuotta sitten. Olin silloin aivan hukassa itseni kanssa. Olin masentunut, ahdistunut enkä tiennyt mitä voisin elämälläni tehdä. Tiesin, että jotain on tehtävä enkä jaksanut enää toistaa sitä samaa kaavaa mikä oli toistunut läpi nuoruuteni. Jostain syystä sain mieleeni blogin kirjoittamisen. Aloin kirjoittamaan anonyymisti blogia, jonne kirjoitin elämästäni ja haaveistani.
Tuolla kirjoittamisella oli suurempi vaikutus kuin olisin voinut uskoakaan. Kun kirjoitin ylös asioita mitä halusin elämässäni saavuttaa, ne alkoivatkin tulla enemmän ja enemmän osaksi todellisuutta. Olin alkanut haaveilemaan ulkomaille lähdöstä ja pohdin vaihtoehtoja sille. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti kun tajusin, että haluan lähteä Au pairiksi. Halusin olla vuoden poissa kotoa ja tuo vaihtoehto tuntui parhaalta.
Hyvin pian sopiva perhe löytyi Espanjasta. Olin alkanut jo hieman kiinnostumaan ”henkisemmistä” asioista ja itseni syvällisemmästä tutkimisesta ja kuinka ollakkaan perhe oli täydellinen tähän tarkoitukseen. Perheen vanhemmat olivat joogaopettajia ja he tekivät työkseen energiahoitoja. Vaikka tuo kaikki kuulosti aivan vieraalta ja oudolta, jokin siinä perheessä kutsui luokseen magneetin lailla. Myös tuo perhe sanoi, että he tiesivät heti, että minä kuulun heidän luoksensa.
Pian olinkin jo Espanjan auringon alla. Tuo vuosi muutti elämäni aivan totaalisesti. Pikkuhiljaa ahdistus, pelot ja masennus alkoivat hiipumaan pois minusta. Aloin näkemään elämässä aivan uusia puolia ja kirjoittaminen oli jatkuvasti mukana siinä kaikessa. Kirjoittamisesta oli tullut uusi ystäväni.
Uskon todella, että kirjoittaminen avasi minulle uuden maailman. Kirjoittaminen herätti minut taas uudelleen eloon. Jos en olisi aloittanut kirjoittamista, en olisi ehkä koskaan edes lähtenyt tavoittelemaan unelmiani.
Kirjoitin unelmani toteen.
Kirjoittaminen on nykyään osa minua. Se on tapani kuunnella itseäni ja nähdä itseni. Ja nyt kun olen tullut näkyväksi kirjoittamiseni kanssa, se on taas avannut ihan uusia ovia. Olen tutustunut sen kautta mitä mielettömämpiin ihmisiin ja löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, jotka myös haluavat kirjoituksillaan avartaa omaa ja myös muiden mieltä. Olen myös saanut tämän kautta erään hauskan yhteistyön josta kirjoitan lähitulevaisuudessa. En malta odottaa, että mihin kaikkialle kirjoittaminen vielä minut vie. Sen tiedän, että ainakin se vie minut syvälle mieleni syvyyksiin.
Kirjoittaminen siis kannattaa! Suosittelen jokaiselle kirjoittamista ja apuna voi käyttää vaikka luovan kirjoituksen harjoituksia. Voit aloittaa esimerkiksi kirjoittamalla Minä näen… tai Minä haluan… ja antaa kynän vain sauhuta sen enempää miettimättä. Kirjoittaa vain kaiken sen mitä mieleen pulpahtaa. Sieltä voi löytyä yllättäviäkin juttuja ja voit jopa oppia tuntemaan itsesi paremmin! 😉