Käyttöohje

Epäilin pitkään salaa, että muille jaettiin heti tänne synnyttyä jonkinlainen elämän käyttöohje, joka minulle unohdettiin antaa. Tai ehkä alussa pidettiin infotilaisuus, jonka missasin. Miksi muuten kaikki olisi välillä ollut niin kamalan vaikeaa? Jotenkin kummasti toiset tuntuivat aina tietävän, missä mennään ja osasivat toimia itsevarmasti eri tilanteissa; minä taas olen pienestä asti hämmästellyt mitä erilaisimpia yleisesti normaaleina pidettyjä ilmiöitä ja ollut niistä usein ihan pihalla.

Tuossa alkuinfossa luultavasti kerrottiin powerpointin avustuksella mikä on elämän tarkoitus, keitä olemme, miksi olemme täällä, mitä elämässä on tarkoitus tehdä ja mikä taas ei missään nimessä kannata. Todennäköisesti siinä myös muistutettiin muun muassa halvan viinin ja kasarimuodin vaaroista (erityisesti tämä osuus olisi ollut kiva kuulla etukäteen).

Infon missanneena etsin elämän tarkoitusta myöhemmin muun muassa yliopistosta, josta sitä ei kuitenkaan löytynyt. Ranskan kirjallisuuden luennoilla tosin tutustuttiin Perecin lupaavasti nimettyyn La Vie mode d’emploi (Elämä Käyttöohje) -nimiseen teokseen ja hetkeksi toivo heräsi, mutta se olikin kokeellisen kirjallisuuden klassikko eikä siinä oikeasti kerrottu, mistä on kyse.

Olen siis joutunut opettelemaan monet perusasiat aivan itse, useimmiten kantapään kautta.

Pikkuhiljaa selvisi, etteivät muutkaan olleet tainneet saada sitä käyttöohjetta. Hyvä niin. Jossain vaiheessa kävi nimittäin ilmi, että olemme täällä nimenomaan kokemassa, erehtymässä, oppimassa ja ottamassa asioista selvää. Kipeät kolaukset, nolot mokat, viiltävät sydänsurut ja hemmetinmoinen sählääminen olivat ilmeisesti sittenkin pakollisia, osa suurta opintosuunnitelmaa. Käyttöohje olisi tehnyt kaikesta liian helppoa. Huokaus.

Silti olen sitä mieltä, että jonkinlainen infotilaisuus alkuvaiheessa olisi ollut kiva. Elämän oikeasti tärkeistä asioista – kuten rakkaudesta, anteeksiannosta, myötätunnosta, luottamuksesta ja elämälle antautumisesta – olisi tarpeen puhua jo leikkikoulussa. Jos jaettaisiin edes joku monistenippu, niin meillä kaikilla pienillä kulkijoilla olisi vähän helpompaa?

Nykyvaatimusten keskellä meidän ilman käyttöohjetta jääneiden on nimittäin usein vaikea suhtautua itseemme lempeästi ja hyväksyvästi. Emme usko olevamme riittäviä, rakkaita ja ihania juuri sellaisina kuin olemme, ponnistelematta. Vaadimme itseltämme mahdottomia, suoritamme kulmat kurtussa, yritämme olla täydellisiä, turhaudumme ja koemme riittämättömyyttä.

Sen sijaan, että luottaisimme elämään ja rentoutuisimme, yritämme pitää kaikki langat käsissämme. Koemme, että meidän on ehdittävä, pärjättävä ja saatava mahdollisimman paljon aikaan, jotta elämämme olisi arvokasta ja jotta menestyisimme ja olisimme onnellisia.

Asiat voisivat kuitenkin sujua myös paljon rennommin. Kiireisenä ja tehokkuutta painottavana nykyaikana olemme unohtaneet sen kaikkein tärkeimmän: että elämä on huima ja ihmeellinen seikkailu, jossa olemme oppimassa, kasvamassa, oivaltamassa – ja pitämässä hauskaa.

Mitä jos suorittamisen sijaan avautuisimme ottamaan vastaan, vaatimisen sijaan sallisimme, jatkuvan pähkäilyn sijaan luottaisimme ja ankaruuden sijaan rakastaisimme itseämme ja toisiamme? Mitä jos epäonnistumiset ovatkin arvokkaita opetuksia ja pelko ja epävarmuus olennainen ja tervetullut osa rohkeaa, täyttä elämää? Mitä jos asiat eivät koskaan menekään pieleen, vaan aina juuri niin kuin on tarkoitus?

Kun muistamme taas, mistä elämässä oikeasti on kyse, voimme vähitellen luopua rajoittavista uskomuksista, uuvuttavasta puurtamisesta, jatkuvasta murehtimisesta ja epätoivoisesta hyväksynnän hakemisesta ulkopuoleltamme.

Löydämme ilon, rakkauden ja voiman sisältämme ja uskallamme elää luottavaisina tietäen, että kaikki järjestyy – tavalla tai toisella.  Opettelemme hyväksymään, rauhoitumme kuulostelemaan sisintämme ja alamme luottaa itseemme, intuitioomme ja elämään. Sallimme itsellemme tunteemme, keskeneräisyytemme, sotkumme ja virheemme ja ryhdymme elämään rohkeammin, omaa sydäntämme kuunnellen.

Vähitellen avaudumme elämän lempeydelle: ilolle, leikille, kauneudelle, ihmeille ja tarkoituksenmukaisuudelle.

Leena Siitonen

Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, näkijä ja kirjailija, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella. Leena tekee intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa valmennettaviaan energiatyöskentelyn avulla stressistä ja turhautumisesta sisäiseen varmuuteen, eheyteen ja tasapainoon vastaanotollaan Vallilassa ja Skypen kautta. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Seuraa hyviä viboja jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan Vibat haltuun -videoluennon energioiden hallinnasta.

Tutustu Leenan palveluihin.

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.

Lisää kirjoittajalta Hyviä viboja

Oot vaan oma ittes

Olin aiemmin kova jännittämään, joten hyväntahtoinen kehotus olla oma itsensä uusissa ja hermostuttavissa...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.