Alistun tahtoosi tahtomattani
Istun ja katson edessäni avautuvaa mieleni maisemaa. Olen taas kerran ikuisen kysymyksen äärellä, kuka minä olen? Mietin elämääni aikajanalla, kokemuksiani ja sitä kaikkea mikä on tehnyt minusta sen naisen, joka tänään olen. Olen kuorinut kymmeniä kerroksia, opittuja malleja, uskomuksia, pelkoja. Edelleen maisemaani värittää ajoittain rintaani painava tunne, josta osaan jo tunnistaa, että oivalluksia itsestäni on heräämässä. Avaan tunteelle oven ja kerron sille, kun olet valmis kertomaan tarinasi, olen valmis kuuntelemaan sen rehellisesti muuttamatta siitä mitään. Olen oppinut tunnistamaan kehoni viestejä ja kuulen, milloin sillä on minulle asiaa. Mitä enemmän puristaa, sitä suurempi ja minulle merkityksellisempi asia on tiedostamattomasta mielestäni vapautumassa. En estele mitään, tulkoon mitä vaan, tulkoon vaikka hyökyaalto. Tiedän että sen jälkeen saan ainakin hetken olla tilassa, joka on kuin euforinen exodus, jolloin kaikki on täydellistä, edes sen pienen hetken.
Tänään maisema näyttää mustan ja harmaan sävyjä. Alistun hetkeksi menneisyyteni kohtaloon. Muistan miltä tuntuu menettää ihmisarvo, oma koskemattomuus, kokea syvää turvattomuutta ja tuntea olevansa se pieni lapsi, joka haluaa hakeutua suojaan, mutta samalla naarasleijona, joka puolustaa itseään viimeiseen hengen vetoon saakka, ymmärtäen että tämä ei ole oikein, ja minulla on oikeus pitää puoliani. Syvän harmaassa maisemassa näen myös ihmisen, joka sisimmässään aina uskoo hyvään, on pitkämielinen, anteeksi antavainen ja on aina valmis uskomaan siihen, että jokaisen ihmisen sisällä on kuitenkin lopulta se hyvää tarkoittava ja maailmaa sekä ihmisiä rakastava lapsi. Viaton ja turmeltumaton. Miksi päädyin ihmissuhteisiin, jotka satuttivat minua? Miksi alistuin toisen tahtoon tahtomattani? Miksi toinen alisti tahtoonsa tahtomattaan? Ketju sukupolvien välillä alkaa piirtymään yhä selkeämpänä. Näen isän alistavan poikaansa, pojan alistavan vaimoaan ja lapsiaan. Alistettu tytär, joka ei koskaan luota miehiin, ei uskalla asettautua jumalaisen feminiinin voimaan, tai mikä pahin, alistuu niin, että menettää, henkisen ja fyysisen koskemattomuutensa, makaa lattialla hengittäen viimeisillä voimillaan sirpaleitaan keräten. Miksi näin käy?
Miehet on aikojen alussa luotu tuomaan naiselle ja perheelleen suojaa ja turvaa, jotta nainen voi kasvattaa miehen jälkeläiset vahvoiksi suvun jatkajiksi. Mies huolehtii ja hoivaa naista, jotta hän kasvattaisi jälkeläisistä vahvoja ja viisaita. Perhettä ja kotia tulisi suojella. Missä vaiheessa mallit ovat vinoutuneet niin, että mies onkin niin alistettu, että hän ei voi toteuttaa omaa tehtäväänsä, vaan kaikki energia menee siihen, että hän selviytyy ja joutuu puolustamaan kunniaansa jopa naistaan vastaan. Missä vaiheessa maskuliinisuus ja maskuliini on niin haavoittunut, että se ei voikaan enää luoda turvaa feminiinille, jonka on taas käytettävä energiansa suojautumiseen ja jälkeläisten suojaamiseen maskuliinilta, jonka pitäisi olla turva, ei tuoda turvattomuutta. Ajassamme näitä tarinoita on liikaa ja alistamisen ja alistumisen kaavat toistuvat suhteissamme, kunnes ne tiedostetaan syvällisellä tasolla ja menneisyyden ketjut voidaan katkaista.
Tässä ajassa puhutaan paljon narsismista ja ihmisten narsistisista piirteistä ja -haavasta. Ne, jotka heräävät tähän, uskaltavat ja osaavat olla rohkeita sekä täysin rehellisiä itselleen pystyvät katkaisemaan nämä sukupolvien väliset kaavat. Muutos ei tapahdu syyttämällä alistajaa, vaan myös alistujan on katsottava peiliin, miksi alistun toisen tahtoon tahtomattani? Katsomalla peiliin ja näkemällä ne syyt, jotka ovat siihen johtaneet. Myös alistajan on uskallettava katsoa rehellisesti itseään, miksi minä teen näin toiselle, vaikka en missään tapauksessa halua toista satuttaa? Omasta haavasta ja opitusta kaavasta, joka on suojannut meitä kipeiltä lapsuuden kokemuksilta, on uskallettava päästää irti, jos haluaa lopulta rakentaa ihmissuhteen, joka pohjautuu arvostukseen, kunnioitukseen ja aitoon toisen ihmisen ja itsen vilpittömään rakastamiseen. On uskallettava luopua omasta rakkaasta haavastaan ja suojakuorestaan, jolla ei ole enää tässä päivässä mitään hyvää annettavanaan.
En minä voi pyytää sinua muuttumaan, mutta voin ymmärtää itseni ja muuttaa omaa toimintaani. Et sinäkään saa minua taipumaan tahtoosi, mutta muuttamalla omaa toimintaasi, voit luoda sen turvan, jossa minä voin antautua sinulle alistumatta. Luomalla turvan sinun ei tarvitse hakea valtaasi alistamalla. Niin kauan kuin ihmissuhteissa on mitään valta-asetelmia, alistamista tai alistumista, kontrollointia tai manipuolointia aidon antautumisen sijaan, suhde ei ole tasapainoinen kahden ihmisen ihmissuhde, jumalaisen maskuliinin ja feminiinin yhteen sulautuminen pyyteettömässä rakkaudessa. Tarvitsemme polariteetteja, vastakohtia, sillä ne vetävät puoleensa ja saa energian virtaamaan, mutta energia virtaa vasta kun alistamisen ja alistumisen kaavat on murrettu, ja ne muuttuvat luottavaiseksi ja virtaavaksi antautumiseksi. Vasta silloin todellinen rakkaus voi olla täysin läsnä.
