Kauneus – elävöittävä voima ja uudistumisen tie
Kauneuden kokeminen riippuu paljon omasta asenteesta, läsnäolon tilasta ja tietoisuudesta.
Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Tähän taitaa liittyä totuus siitä, että kauneuden kokeminen riippuu paljon omasta asenteesta, läsnäolon tilasta ja tietoisuudesta. Kauneus ravitsee sielua, mutta miten löytää kauneutta, miten luoda yhteyttä kauneuteen, jota voi löytää mitä ilmeisemmin kaikkialta?
Kulttuurimme ihannoi nuoruutta ja menestystä, eteen päin menemistä, aktiivisuutta, voimaa jne., mutta jos katsomme kauneuden näkökulmasta, niin myös vanhan ihmisen syvissä uurteissa voi nähdä kauneutta, eletyn elämän jättämiä jälkiä, onnistumisia, pettymyksiä, huolia, puurtamista ja uutteraa työtä, ehkä hiljaisen viisauden tuomaa elämän ymmärrystä, joka voi näkyä katseessa silloinkin, kun sanat ovat jo harventuneet tai jopa hävinneet.
Eikö kauneutta ole epätäydellisyydessämme ja vajavuudessamme, ollessamme vain sitä, mitä olemme, peittelemättä ja aidosti?
Somekanavat tarjoavat meille jatkuvana virtana erilaisia kauneuskäsityksiä, jotka luovat meille erinäisiä paineita ja standardeja siitä, millaisia meidän tulisi olla ja miltä näyttää. Eri aikakausilla on ollut erilaiset kauneusihanteensa, mutta ehkä meidän ajassamme kauneusihanteisiin kiinni jääminen voi napata totaaliset överit, ja tuottaa yksilölle paljon kärsimystä. Kehon ja kasvojen muokkaus tuottaa vain hetkellisesti tyytyväisyyttä, mieli hamuaa hetken päästä uusia muutoksia jopa riskien ja terveyden menettämisen uhalla.
Hukkuuko luonnollisuus kaikkien noiden muutosten ja muokkausten syvyyksiin, katoaako yhteys siihen, mikä on todellista ja aitoa myös itselle? Eikö kauneutta ole epätäydellisyydessämme ja vajavuudessamme, ollessamme vain sitä, mitä olemme, peittelemättä ja aidosti? Eikö kaunista ole haavoittuvaisuus ja herkän kohdan paljastuminen, inhimillinen herkkyys, joskus kipu, joka usein kätkeytyy suojamuuriemme ja -kerrosten alle? Olla vain rohkeasti oma itsensä, sinä tai minä, mitä meillä on hävittävää. Olkoon se voittomme heikkoudesta, olemassa olon lahja kuin timantti, jonka voin antaa elämän hellään huomaan, jossa se loistaa jakaen värinsä ja loisteensa olevaisuuden iloksi.
Ihmisyys on meille yhteinen matka, joka kulkee niin ilojen kuin surujenkin, kipujen ja vaikeuksienkin lävitse aina luonnolliseen tilaan, elämän alkulähteille, jossa olemme aina vapaita ja koemme aitoa elämäniloa.
Olla oma itsensä, se on jokaisen perusoikeus sukupuolesta, iästä, varallisuudesta, terveydentilasta ym. asioista riippumatta. Muistakaamme, vain aitona voimme olla onnellisia, vain aitona voimme kohdata itsemme, vain aitona voi todella kohdata toisen sydämen, vain aitona voi loistaa ja kehittyä, vain aitona koemme rakkautta ja voimme todella olla vapaita, rakastaa ja olla rakastettuja.
Olla oma itsensä tai aito itsensä, ei tarkoita, että voin käyttäytyä huonosti ja tehdä mitä huvittaa verukkeella, että minä nyt olen tällainen. Se tarkoittaa enemmänkin heräämistä, tietoiseksi tulemista, itsetuntemusta, matkalla oloa, elämän prosessia, itsensä hyväksymistä ja omien käyttäytymismallien tunnistamista, hellittämistä ja irtipäästämistä. Se on kasvun ja kehityksen prosessi, jossa olemme itsemme rinnalla tiedostaen, hyväksyen, tukien ja eläen tätä hetkeä, joka on käsillä.
Elämä on tässä ja nyt, ja olemme osa tätä elämän ihmettä ja elämisen prosessia. Sen kautta olemme yhteydessä myös toisiimme, luontoon ja kaikkeuteen. Ihmisyys on meille yhteinen matka, joka kulkee niin ilojen kuin surujenkin, kipujen ja vaikeuksienkin lävitse aina luonnolliseen olemisen tilaan, elämän alkulähteille, jossa olemme aina vapaita ja koemme aitoa elämäniloa.
Tunteiden myötätuntoinen kohtaaminen ja tiedostava asenne luovat tilan luottamukselle ja vapaudelle olla oma itsensä.
Miellyttäminen on houkutteleva ansa, millä ei saavuta mitään aitoa. Itseään ei voi vain sovittaa kuvittelemiinsa tai todelta tuntuviin normeihin tai raameihin hyväksynnän, rakkauden tai muun edun toivossa. Se johtaa aina harhaan. Miellyttäminen saattaa olla kuitenkin hyvin tiedostamaton tapa olla, toimia tai reagoida. Se voi olla menneisyydessä syntynyt suojamekanismi hylkäämisen tai yksinjäämisen tunnetta vastaan. Se on tuonut hyvinkin tilapäistä helpotusta ja auttanut olemaan ikävien tunteiden kanssa. Siitä vapautuminen lähtee toimintamallin tunnistamisesta ja kaikkien niiden tunteiden tiedostamisesta ja hyväksymisestä, mitä se tuokaan esiin.
Tunteiden myötätuntoinen kohtaaminen ja tiedostava asenne luovat tilan luottamukselle ja vapaudelle olla oma itsensä. Luonnollisuus on kauneutta, ja se on myös sydämen avaamista kaikelle sille, mitä elämässä on ja mikä on tärkeää itselle. Se on rakkaudelle ja elämälle avautumista.
Luonnollisuus ja siihen palaaminen on aina kaunista, puhdasta, elämänmakuista, ja siinä asuu myös rakkaus.
Rakkaus on jo läsnä, se on minussa, sinussa, ympärillämme, eikä se koskaan ollut poissa, vaikka se siltä on voinut tuntua. Kun opimme löytämään siihen yhteyttä, elämämme muuttuu, se löytää uusia sävyjä, uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia ilmaista ja toteuttaa itseämme merkityksellisellä tavalla. Elämä hymyilee, tuottaa iloa, koemme kauneutta, elämän ihmettä ja yhteyttä toistemme ja kaiken olevan välillä.
Eikä se silti tarkoita, että haasteet tai ikävälle tuntuvat asiat häviäisivät, kyllä niitä tulee ja niitä elämässä riittää, mutta emme samaistu niihin yhtä voimakkaasti. Meillä on pieni etäisyys ja ymmärrys, että emme ole yhtä kuin vaikeutemme. Ja kuohujen laskeuduttua, aina luonnolliseen tilaan palatessamme, elämä kyllä näyttää myös omat mahdollisuutensa enemmin tai myöhemmin.
Näin kesällä meidän on helppo nähdä luonnon kauneus. Kesä ikään kuin herättää meidät eloon, ja saa kasvoillemme luontaisen hymyn. Jo pieni hymy saa meidät tuntemaan onnellisuuden hetkiä ja yhteyttä muun olevan välillä. Luonnollisuus ja siihen palaaminen on aina kaunista, puhdasta, elämänmakuista, ja siinä asuu myös rakkaus.
