Äitiys -tunteiden vuoristorata
Kuten minut tuntevat jo tietävätkin, tulin äidiksi vanhemmalla iällä, 38-vuotiaana. Olin aina tiennyt, että joskus haluan äidiksi, mutta en pitänyt asian kanssa mitään kiirettä. Jotenkin uskoin ja luotin, että se tapahtuu sitten, kun aika on oikea. Sitä ennen ehdin elää pitkään itsenäistä elämää, käydä baareissa ja yökerhoissa, asua ulkomailla ja matkustaa, kokea rakkautta mutta myös tuskaa epäonnistuneissa parisuhteissa, etsiä itseä, harrastaa aktiivisesti joogaa käyden joogakoululla kuutena aamuna viikossa, osallistua joogaretriiteille ja taideterapeuttiseen toimintaan, seikkailla, harrastaa irlantilaista tanssia ja kuorolaulua, opiskella espanjan alkeita, kitaransoiton alkeita ja tehdä oikeastaan mitä vain halusin.Sitten tapasin miehen, jonka kanssa alku oli joltain suurelta yhteydeltä vaikuttavaa. Nopealla tahdilla aloin kasvattaa raskausmahaa ja opettelin joogaamaan uudella tavalla. Sen jälkeen synnytin lapsen ja aika joogaamiselle tai millekään muullekaan harrastukselle väheni, mitä vanhemmaksi lapsi kasvoi ja mitä kauemmaksi Helsingistä muutimme. Kun oli vuosikausia elänyt vain itseään varten, oli kivuliasta ottaa vastaan oman ajan ja tilan kutistuminen.
Parisuhde lapsen isän kanssa toi esiin huonot, vältellyt puolemme molemmissa. Ymmärrys ja tuki puuttui kummankin taholta toista kohtaan. Haimme apua liian myöhään ja keskustelua pintaa syvemmältä ei välillämme tapahtunut.
Erosimme poikamme ollessa puolitoistavuotias. Poika on suurimman osan ajasta minun kanssa isän vuorotyön takia. Olemme poikani kanssa hyvin läheiset ja pojan isänkin kanssa olemme saaneet yhteistyön melkoisen toimivaksi alun hankaluuksien jälkeen. Vaikka ero oli monella tapaa helpotus, on sen läpityöstäminen ottanut silti aikansa, eroseminaarinsa ja muunkinlaisen itsetutkiskelun.
Lapsen uhma viimeisen vuoden ajan on ollut todella kuluttavaa ja haastavaa itselleni. Noin vuosi sitten havahduin ensimmäisen kerran hermostuvani lapselleni. Olen itse hyvin temperamenttinen ja lapseni on todella tullut äitiinsä siinä piirteessä. Kai jollain lailla 2,5 vuoden tienoilla tuli lapselleni uusi vahvempi tahto, joka alkoi koetella minuakin uudella tavalla.
En ole ylpeä siitä turhautumisen, huudon ja kiukustumisen määrästä mitä olen tässä talossa saanut aikaiseksi tai mihin olen tarttunut mukaan. Olen tuntenut itseni todella huonoksi äidiksi niiden tunnemyrskyjen jälkeen, joissa kaapinovet paukkuu ja vesipullot lentelee. Jos jotain hyvää pitää asiasta etsiä, niin eipähän meillä ainakaan padota tunteita vaan meillä niitä tunteita sanoitetaan ja muutenkin jutellaan niistä paljon. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja huonoa käytöstä pyydämme anteeksi. Ja kerrottakoon myös, että kiukustumisen vastapainona meillä rakastetaan, sylitellään, halitaan, kutitellaan, hekotellaan ja höpsötellään myös mielin määrin.
Tänä keväänä osallistuin MLL:n Etelä-Espoon järjestämään Äitipiiriin, joka oli voimauttava kerran viikossa kokoontuva suljettu ryhmä. Olen äitipiirin ja Vapauta sisäinen naisesi -verkkokurssin kautta ymmärtänyt ja havahtunut, kuinka tärkeää naisille ja äideille on muiden naisten tuki, puhuminen mieltä vaivaavista asioista ja ymmärrys ja empatia jota ei maskuliininen mies pysty tarjoamaan. Ja sitä tukea olen onnistunut löytämään lähiaikoina. Olen löytänyt myös uskallusta nostaa tätä tabuaihetta puheeksi, koska vaikenemalla vaikeat asiat eivät minnekään katoa vaan päinvastoin paisuvat. Ja kuinka on käynyt, kun itse suunsa aukaisee. Huomaa, ettei todella ole yksin ja että häpeä hellittää, kun siitä puhuu.
Mutta äitiys, onpahan ollut matka tähän mennessä kaikkine tunteineen. Eikä se takuulla helpommaksi käy. Kuinka suuri tunnemaailman välimatka onkaan sen rakkauden täyttämän tunteen, kun katselet nukkuvaa tai nauravaa lastasi ja sen välillä kun hän saa sinut alkukantaisen raivon valtaan ja mitä kaikkea siihen välille mahtuukaan. Voi vanhemmuus, kuinka siinä riittää pohdittavaa, pureskeltavaa ja opittavaa mielin määrin.
Terkuin: äiti (toisinaan) hermoromahduksen partaalla
Ps. Jos jotain kiinnostaa, niin olen löytänyt kirjastoista oivallista lasten kirjallisuutta, missä kiukustumista käydään läpi. Meillä on ollut luvussa ollut mm. Ainon äiti on vihainen, Äiti, rakastatko minua, Mikko Mallikas panee töpinäksi ja Kamalan ihana päivä – lasten mindfulness. Papunetin sivuilta löysin myös verkkokirjat Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa ja Miten selviydyt ikävien tunteiden kanssa. (Papunet.net →materiaalia → kuvamateriaalit →tunteet ja mielipiteet → tunneideat). Itselleni olen löytänyt luettavaksi Väestöliiton Äidin kielletyt tunteet – kirjan.
