Jälleen ehjä!
Kuinka monta kertaa ihminen saakaan rikkoa itsensä ja koota jälleen tunteakseen olevansa ehjä? Kuinka rikkinäisen rosoinen voi olla samalla eheä ja kaunis, täynä elämän iloa, valoa ja naurua. Ja seuraavassa hetkessä hajota polvilleen antaen kyyneleiden virrata vapaina ja avoimina, pudoten syliin, puhdistaen syvältä sisältä. Varmasti lukemattomia kertoja, sillä elämä on niin paljon muutakin kuin hekumaa, onnistumisia, iloa, naurua ja nautintoa. Se on myös kipua, kaipausta ja vihaa. Kaikki tämä on inhimillistä ihmisyyttä, elämän kauneutta, josta pääsee parhaiten nauttimaan olemalla itselleen, tunteilleen läsnä.
Vajaan vuoden takaisen teksini luettuani, huomaan jälleen kasvaneeni, oppineeni, havainneeni. Elämä on juuri nyt tässä.
Tekstiin linkki:
Niin minä avauduin elämälle ja pääsin elämän aallokkoon. Pääsin kiertämään toista (ja kolmatta ja neljättä..) kierrosta elämänhuvipuistossa, jossa kaikki laitteet olivat auki. Laite jokaiselle tunteelle. Rohkenin myös pelkojen taloon, kohtaamaan silmästä silmään todellisuuden. Todellisuuden siitä, että jokainen ihminen kohtaa toisensa sillä syvyydellä, jolla on ensin kohdannut itsensä.
Vaikka me emme kestäneen yhdessä, kuin pienen hetken elämän kauniissa virrassa. Elämän virrassa, joka ei koskaan pysähdy. Se hetki oli arvokkaampi kuin osasin uskoa. Tämä kaikki, nämä hetket ja varsinkin hetket lähtösi jälkeen ovat opettaneet minulle taas paljon uutta. Paljon itsestäni, luottamuksesta ja rakkaudesta.
Kaiken tämän ajan avautunut sydämeni on pysynyt auki. Olen käynyt läpi tunteita, tunnistaen ja jakaen niistä jokaisen. Kohdaten vastaan tulevat pelot, jäämättä niihin kumminkaan kiinni. Luottaen itseeni ja luottaen elämään.
Minun tahtoni yksin ei riittänyt meitä pitämään yhdessä eikä minun rakkauteni voinut poistaa kaikkia pelkoja. Minä pysyin ja pysyn auki, minä olen auki elämälle edelleen. Lähtösi sai minut näkemään itseni kokonaisena, elämälle avoimena naisena, jolla on paljon annettavaa.
Rakkauteni on ehjä ja aito. Se on osa minua ja se on osa sinua, osa elämää. Minä olen kokonainen eikä sinun lähtösi rikkonut minua. Sinun lähtösi näytti minulle rakkauteni aitouden.
Kiitos, että tulit elämääni. Kiitos, että jaoit kanssani yhteistä aikaa. Näytit, että elämässä on vielä paljon nähtävää ja koettavaa, paljon rakastettavaa. Ehkä me vielä joskus laskeudumme samaan uomaan, käymme lepäämään vieretysten ruoholle kaikkien tunteidemme kanssa, pelkäämättä, että pelkomme ajaisivat toisiamme erilleen.
Tänäänkin minä jään tähän, itseeni, elämään. Sinulle tähän hetkeen Paula Vesalan, Sinuun minä jään:
Tämän opin minä tarvitsin, tämän kaiken tiedon, jonka elämä eteeni avaa.
Voin olla kiitollinen eikä minun tarvitse katua.
Hyväksyn, ettei aina toiveeni toteudu ja uskon,
että sen minkä antaa sydämestään,
saa vielä monin kerroin takaisin.
Kiitos!
Katri
