Sanojen suuri voima

Minulle on toisteltu paljon mantran kaltaisesti sitä, että tilanteessani olevalle naiselle babyn tähän maailmaan tuominen tulee olemaan järkyttävän rankkaa ja jopa aika kauheaa. Siis naiselle, joka on eronnut pikkuihmisen isästä ja tulee asumaan tämän elämänalun kanssa yksin. Tämä kaikki on ollut hyvää tarkoittavaa ja tavallaan ihan opettavaista, mutta ei välttämättä aina kovin voimistavaa. Tai no voimistavaa siinä mielessä, että olen harjoitellut sulkemaan pelottelun mielestäni pois ja vain keskittynyt päätökseen joka vaatii ainoastaan yrittämään parhaansa.Katsokaas kuin olen jo ymmärtänyt niin hyvin kuin etukäteen ymmärtää saattaa, että yksin babyn kanssa oleminen vaatii todella paljon. Hän tarvitsee minut olemaan vierellään 24 tuntia vuorokaudesta ja jopa WC:ssä käyminen tulee olemaan eräänlainen selviytymistaistelu. Olen kuullut tämän jo useamman kerran.

Tiedän koliikkimahdollisuudesta, todennäköisistä yö- valvomisista, toisinaan syntyvistä epätoivon ja riittämättömyyden tunteista, sekä kaikenlaisista super-yyper-väsymyksistä, joita äidit usein kohtaavat. Olivatpa he sitten pikkuisensa kanssa yksin tai kaksin. Eikä tässä niinkään tämän tiedon sisältö, koska se on kyllä tärkeää. Enemmänkin se, että kuinka asiat ilmaistaan. Toki kaikki on sallittua, mutta kerron vain, että miltä minusta tuntuu.

Olen huomannut keskustellessani samassa tilanteessa olevien jo synnyttäneiden äitien kanssa, että juuri tästä tietoisesta tai tiedostamatta tapahtuvasta pelottelusta johtuen toisille jysähtää joko lamautuminen tai toisaalta halu näyttää ja suorastaan todistella kaikille pärjäävänsä uskomattoman hyvin. Kumpikin vaihtoehto kuulostaa mielestäni jotenkin painavalta ja työläältä, sekä aiheuttaa herkästi todellisten tunteiden kätkemistä.

Toivon voivani ottaa asiat sellaisena kuin ne tulevat ja tietenkin valmistautuneena niihin niin hyvin kuin se on etukäteen mahdollista. Haluan kuitenkin, ettei minua motivoi tähän pelko vaan juuri se ajatus parhaani tekemisestä ja uskosta omaan pärjäämiseeni epätoivon hetkineen. En tule olemaan super ihminen vaan ihan sellainen kuin mihin taitoni siinä hetkessä riittävät.

Uskon myös, että on tärkeää pystyä ilmaisemaan ilojen lisäksi ajoittaiset epätoivon tunteet ja jopa pelot, joita toisinaan voi nousta. Sen ei tarvitse merkitä sitä, että ihminen on heikko, eikä kokonaisuudessaan pärjää. Kohdallani niistä puhuminen helpottaa ja auttaa jaksamaan varmasti vaikkapa juuri babyn kanssa. On mahtavaa kuulla konkreettisia äitiyteen liittyviä asioita ja otan mielelläni aiheesta neuvoja vastaan. Niiden sävyllä on kuitenkin paljon merkitystä ja etenkin jos haluat auttaa. Katsokaas kuin sanoilla on ihan hurjan suuri voima ja niitä voi käyttää hyvin monella tavalla.

Minua helpottaa ihan valtavasti se, että toinen kertoo todella vaikeistakin äitiyteen liittyvistä asioista. Sen voi tehdä kuitenkin niin, että sanoo sen kaiken olevan maailman suurin koettelemus ja piste lauseen jälkeen. Halutessaan toisaalta rohkaista lauseeseen voi lisätä vaikkapa, että sinä selviät siitä ja vahvistut kaiken kokemasi myötä. Siitä huolimatta, että äitiys voi toisinaan tuntua etenkin yksin todella rankalta. Näin pyrin puhumaan myös itse itselleni.

Odotan tulevaa äitiyttäni ihanana ja ehkä myös kippeeltä tuntuvana seikkailuna. En juurikaan tiedä, että millaista se tulee olemaan ja siksi voin vain elää sen mukana mitä tapahtuu. Välillä tämä kaikki pelottaa minua paljonkin, mutta olen myös todella onnellinen. Kiitos kaikille, jotka olette saattaneet joko sanoin tai teoin minua kohti tulevaa mama-aikaani.

Arvostan kaikkia neuvojanne, mutta voimaa saan eniten niistä jotka antavat sitä ihan tietoisesti. Kaikki muu opettaa epäsuorasti oman voiman löytymistä, joka sekin on hyödyllistä. Koen silti, että rohkaisevia sanoja ei voi koskaan olla liikaa. Itse otan jälkimmäisiä vastaan juuri nyt iloisena kuin Elovena tyttö kesäisellä kaurapellolla. Vertauskuva saattoi olla jokseenkin köppönen, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan.

Tiedän, että kaikki yrittävät parhaansa ja toimivat neuvoinensakin juuri niin hyvin kuin osaavat. Halusin vain ilmaista sen, että kaipaan vähän positiivista supporttia ja luottamusta myös. Huolimatta siitä, että tunnenko itseni väliaikaisesti juuri puhkaistuksi ilmapalloksi vai super naiseksi. En voi, eikä minun kuulu muuttaa ihmisiä. Teki kuitenkin mieli kertoa miltä tuntuu, koska olen ehkä hieman väsynyt kuulemaan sitä kuinka rankkaa kaikki tulee olemaan. Vaikka se olisi totta, niin sen toisteleminen saa joskus korvat hikoilemaan. Tämä helpotti, joten kiitos kun sain vähän avautua. Olette ihania pienestä purkautumisestani huolimatta : )

Phiiissiä ja löööviä teidän päiviinne sinne ja kiitos kun opetatte minua ihan hurjana koko ajan. Suorasti tai epäsuorasti! ♥