Armollisuus itseä kohtaan – löytyykö lähikaupasta?

Useampi vuosi sitten ajoin alkutalvesta työpaikan parkkihalliin väsyneenä, neljän päivän migreeniputki takana. Ajattelematta mitään pysäköin auton, laitoin käsijarrun päälle, vaihteen ykköselle ja irrotin turvavyön. Samaan aikaan kun nostin jalan kytkimeltä auto singahti raastavaa ääntä pitäen eteenpäin, ennen kuin tajusin sammuttaa sen. Niin, se pieni yksityiskohta; virran sammuttaminen, oli unohtunut. Sätin itseäni ja toivoin ettei ainakaan kukaan tuttu ehtinyt todistaa tapahtumaa. Edessä ei ollut autoa eikä seinää, joten mitään vakavaa ei onneksi tapahtunut. Nousin autosta häveten itseäni ja huomasin parkkihallin betonilattialla puolen metrin matkalla raapimajäljet, jotka upouudet nastarenkaat olivat saaneet aikaan. Kuinka voin olla näin tyhmä! Harmitti renkaiden puolesta, meniköhän nastoja. Eniten kuitenkin tunsin syvää häpeää.

Mietin jälkeenpäin miten olisin suhtautunut, jos ystävä tai työkaveri olisi kertonut vastaavasta kokemuksesta. Olisin antanut ymmärrystä; migreenin jälkeen ajatus ei kulje samalla tavoin kuin normaalisti. Olisin kertonut jonkun oman vastaavan kommelluksen, olisimme nauraneet yhdessä kokemuksille. Olisin muistuttanut, ettei mitään vakavaa sattunut; ei törmäystä toiseen autoon tai parkkihallin seinään. Miksi en siis voinut kohdella itseäni samalla myötätunnolla? Miksi oma kokemuksesi oli silmissäni paljon suurempi? Ja ennen kaikkea häpeällinen.

Mitä itsemyötätunto on?

Itsemyötätunto tarkoittaa sitä, että suhtautuu omaa itseään kohtaan yhtä ymmärtäväisesti ja lämmöllä kuin ystäviinsäkin, hyväksyy oman epätäydellisyytensä ja pystyy kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulevat. Tätä varten täytyy kyetä huomaamaan kärsimys omassa itsessään, eli asia tai tunne, jota pyrkii välttelemään, ja lisäksi täytyy haluta ja pystyä lievittämään kyseistä kärsimystä. Armollisuus itseä kohtaan on nykypäivänä erityisen tärkeä taito elämän ja työelämän raaistuttua: asiat tehdään kovalla vauhdilla, entistä pienemmillä resursseilla, mikä ei mahdollista suorituskykymme normaaleja vaihteluita entiseen tapaan. Elämme jatkuvassa muutoksessa, ja se vaatii meiltä suurta sopeutumiskykyä ja uuden oppimista. Myös työn ulkopuolista elämää sanelevat tälle ajalle ominaiset normit; huolehdi riittävästä, hyvästä unesta, syö terveellisesti, harrasta hikiliikuntaa, mutta älä kuitenkaan ylirasita itseäsi, pysy normaalipainossa tai sairastut, kasvata yhteiskuntakelpoisia reippaita ja menestyviä lapsia, ole tarpeeksi läsnä lastesi kanssa, huolehdi samalla, että kehität itseäsi ja etenet uralla, pidä huolta parisuhteestasi, älä ripustaudu toiseen vaan ole itsenäinen, ota myös omaa aikaa. Ilmassa väreilee stressi, kun kaikkea on liikaa, vaatimukset ovat ristiriitaisia ja lisäksi seuraamme somen kautta kuinka tehokkaita muut VAIKUTTAVAT olevan.

Mistä itsemyötätunto löytyy?

Mistä itsemyötätuntoa sitten saa, jos koko elämänsä on tottunut käärimään hihat, olemaan luottopakki, suorittamaan perfektionistisesti, tekemään puolesta, hoitamaan homman? Lähikaupan irtokarkkihyllystäkö? Onko itsemyötätunto se vaaleanpunainen höttöinen vaahtokarkki alimmalla hyllyllä?

Armollisuuden ja itsemyötätunnon taitoa voi opetella ja kehittää käytännön harjoittelulla. Se on toki työlästä, ei ainakaan heti vaaleanpunaista eikä tapahdu hetkessä – vaatii siis paneutumista. Myötätuntovalmius aktivoituu, kun olomme on turvallinen tai huomaamme ystävällisyyttä ja lämpöä ympärillämme. Tämä edellyttää sitä, että havaitsemme tunteet ja hyväksymme ne sellaisenaan.

Esimerkiksi itselle nätisti puhuminen voi olla alkuun haastava laji. Olkapäällä voi istua sisäinen kriitikko kaulin kädessään sättimässä mikä kaikki meni taas pieleen. Se kannattaa laittaa välillä tietoisesti vaatehuoneen hyllylle, ovi kiinni, vaikka konkreettisesti jos tarpeen – ei Justiina-Petteri, ei tänään! Tärkeää on myös huomata omat onnistumiset; niin itsemyötätunnon kehittymisessä kuin elämässä muutoinkin. Toistamalla itsemyötätuntoista suhtautumistapaa omaan itseensä eri tilanteissa tämäkin puoli vahvistuu, ihan kuin salilla treenattu pakaralihas. Miten olisi henkisen hyvinvoinnin treenit lyhytterapian avulla?

Kysy treenausapua sun.askeleita@gmail.com

Lisää ajatuksiani ja tietoa tarjoamastani lyhytterapiasta löydät Instagramista @sun.askeleita

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.