Feminiinin pitkä tie oppia luottamaan
Feminiini ja maskuliini ovat toisilleen peilejä. Koen ja näen nämä voimat meidän kaikkeuden keskipisteessä, generaattorina näkyvälle. Pyhinä, jumalaisina olomuotoina, jota olevainen heijastelee kaikessa olemuksessaan ja toiminnassaan.
Koen feminiinin ja maskuliinin energian olevan se ensimmäinen Rakkaustarina. Se, jota jokainen olevainen kuin rinkuloina vedessä väreilee eteenpäin ja itsessään ilmentää.
Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin maskuliinin haavasta , koen, että maskuliini ja feminiini palvelevat toisiaan, ovat yhtä tärkeitä ja suuria, tässä toisilleen. Ja vain antautumalla tälle pääsee käsiksi dynamiikan ytimessä oleviin suuriin mahdollisuuksiin omassa ja yhteisessä kasvussa. Molempien antautuessa omalle roolilleen syntyy kokonaisuus, joka palvelee kaikkea. Paradoksaalisesti palvelemalla peiliään, palvelee itseään. Oma itse löytyy toisen kautta ja toinen löytyy oman itsen kautta. Kehä, jossa ei ole alkua eikä loppua – ei itseä ei toista.
Maskuliini antaa ensin ja feminiini on se, joka ottaa vastaan ja sitten antaa. Hän on maaperä, universaali kohtu, vastaanottaja.
Yksi feminiinin haavoista liittyy avautumiseen, antautumiseen, vastaanottamiseen. Eikä ihme, sillä se on VALTAVAA. LOPUTONTA. Kyse ei ole sen pienemmästä kuin elämästä ja kuolemasta.
On uskomattoman suuri asia ottaa ja päästää jotakin sisäänsä niin fyysisesti kuin energeettisestikin, sillä se on hallitsematonta. Se ei pääty johonkin tiettyyn kohtaan kehossa, vaan se on loputonta. Sillä me ei olla vain ihmisiä, me ollaan energeettisiä olentoja jotka on osa tuota kaikkeuden ydintä jossa kaikkeuden maskuliini ja feminiini olemus sykkii.
Tämä asettaa feminiiniä virrattavan osapuolen hyvin haavoittuvaiseen asemaan. Se on hallitsematon paikka olla, sillä hän ottaa sisäänsä tuntemattoman, uudelleen ja uudelleen.
Yksi fyysinen esimerkki tästä on uuden elämän luominen. Jokainen esimerkiksi raskaana ollut nainen tietää tämän hallitsemattomuuden tunteen. Kun ensimmäisen kerran saa tietää kantavansa lasta ja yhtäkkiä tuntuu kuin olisi noussut vuoristoradan kyytiin. Sitä ymmärtää, että mikä on tullut sisälle, sen pitää tulla ulos. Ja siinä välissä tapahtuu vaikka mitä, puhumattakaan sen jälkeen.
Se on naiselle täysin ennenkokematonta. Keho otetaan lainaan ja vaikka se pelottaisi, sille on antauduttava. Se, ettei ole hallintaa kehostaan, on valtava asia kokea.
Ja raskaus/synnytys/äitiys on vain yksi osa.
Feminiini ottaa jatkuvasti sisäänsä elämää energeettisesti ja luovuttaa hallinnan. Näennäisen sellaisen siis…ja siinä juurikin tuo pitkä tie. Ymmärtää hallinnan näennäisyyden ja antautua ja sukeltaa siihen äärettömään, jonka reunoilla on luullun kontrollin turvin roikkunut.
Mutta koska se on niin suurta, on inhimillistä, että sitä tahtoo yrittää kontrolloida. Varsinkin, jos ei luota täysin.
Ja siinä on feminiinin haava vastakappaleensa kanssa.
Kontrolloida maskuliinia, elämää. Olla antautumatta tälle täysin. Pitää esteitä edessä, ettei toinen pääse perille asti. Sinne kaikista paljaimpaan, missä on täysin auki. Missä ei ole pelejä, manipulaatiota, suojaa vahvuudesta, suojaa kovuudesta. Missä on pehmeys, rohkeus avautua sydämestä, kehosta, sanojen kautta.
Feminiini on äärettömän tarkka tunnistamaan kaiken sen, missä maskuliini ei ole täysin linjassa. Ymmärrettävästi, sillä mitä enemmän linjassa, sitä turvallisempaa päästää sisäänsä eli helpompi luottaa. Ja siinä on samalla maskuliinin vaikutusvalta feminiiniin. Mitä suuremmin luottamuksen arvoinen, sitä helpompaa avautua. Juuri maskuliinin ydinominaisuudet ovat kuin avaimet feminiinin tarpeisiin. Ja toisin päin. Kuinka kaunista. Kuinka viisasta. Kuinka suunniteltua. Tietenkin. Jo pelkkä olemuksemme kutsuu vastakappaleestamme esiin korkeimman potentiaalin.
Feminiiniä virrattavan ihmisen antautuminen kysyy suurta luottamusta maailmaan ja toiseen ja jokaisen feminiinin luottamus on rikottu tuhansia kertoja, sillä yksikään ihminen epätäydellisyydessään ei pysty parhaimmallakaan tahdolla olemaan virheittä, eikä voikaan.
Feminiini siis taiteilee äärettömän ohuella langalla, jossa hän hyväksyy elämän, maskuliinin, inhimillisyyden, arvaamattomuuden, tuntemattomuuden ja silti jatkaa avoinna olemista. Hänen on löydettävä uskallus avautua vaikka se tuo mahdollisuuden siihen, että sattuu. Ja ajoittain häntä sattuukin ja silti elämä pyytää yhä olemaan auki ja avautumaan. Sillä sulkeutuessaan feminiini sulkee tuon kaikkeuden Rakkaustarinan virtaamisen. Hän sulkee pois niin paljon. Ja se on hyvin yleinen asia, jokainen nainen on sulkeutunut joskus ja todella moni on sulkeutunut edelleen. Selkee sydämensä ja kehonsa, sulkee toisen ulkopuolelleen, sulkee elämän virran kontrolloimalla.
Tämä kokonaisuus vaatii maskuliinilta suurta ymmärrystä siitä, kuinka herkkä asia feminiinin antautuminen on ja miten alastomaksi hän itsensä tältä osin asettaakaan. Miten ison lahjan hän antaa toiselle avautuessaan. Ja feminiiniltä puolestaan ymmärtää, ettei hän voi odottaa täydellisyyttä vaan juuri inhimillisyydestä hänen tulee löytää luottamus. Se todellakin on ohut lanka tanssia.
Feminiinin pitkä tie on oppia luottamaan toisen ohjaukseen, näkemykseen, tapaan, joka poikkeaa omasta. Oppia ottamaan vastaan rakkaus sellaisena kun se hänelle annetaan. Kunnioittaa vastakappaleensa tapaa olla ja ilmaista itseään, samalla pysyen uskollisena itselleen ja uskaltaen ilmaista sisintään riskeistä huolimatta.
Oppia luottamaan ja antaa elämän virrata itseensä ja itsestään. Uudelleen ja uudelleen.
Taas kerran nyansseja on loputtomiin ja molemmat aspektit vaikuttavat ihmisissä. Maskuliinin voima on myös feminiiniä virrattavassa ja feminiinin herkkyys maskuliinia virrattavassa. Me ollaan kaikessa tässä siis yhdessä, vain eri painotuksin ja siten erilaisin kokemuksin. Mutta kokonaisuus on yhteinen.
Löydät paljon lisää sisältöä IG Tiia Mariel
