Yksin synnytykseen
Eilen aamupäivällä paistoi kirkkaasti aurinko ja halusin todella kovasti saada sen säteiltä vähän hellyyttä. Päätin lähteä ulos tietäen samalla, että jääkaappini koki tyhjyyttä ja yksinäisyyttä kaivaten siis sisältöä myös omaan päiväänsä. Hellyys ja ruoka, siinäpä vasta hieno yhdistelmä, ajattelin. Täydellinen syy poistua kotoa ja lähteä ulos.Laitoin ulkovaatekerrokset päälleni, kävelin portaat alas ja noin kymmenen askeleen kuluttua jouduin pysähtymään. Tunsin jossain kehoni alaosassa viiltävää kipua ja puristusta. Aih siis kertakaikkiaan AIH! Mitä ihmettä puuhailet siellä babyni, yritin kysellä häneltä. Hetken seisoskeltuani paikoillani hieman ihmeissäni tunne helpotti ja jatkoin matkaa. Sama toistui hyvin pian ja kolmannella kerralla jouduin istumaan erästä kerrostaloa reunustavalle kivetykselle.
Onkohan nämä nyt niitä supisteluja, mietin mielessäni. Vai aikookohan babyni vain yksinkertaisesti tulla kohdun pimeydestä fiilistelemään auringonpaistetta kanssani? Siltä nimittäin tuntui, niin napakasti ja päättäväisen oloisesti pikkutyyppi tökki kohdun alaosaa. Oli miten oli, ajatus ostoskasseista tai edes kauppaan asti kävelystä tuntui sillä hetkellä mahdottomalta. Piti kääntyä takaisin hitain askelin.
Kotona otin hyvän kylkiasennon ja tuntemukset helpottivat pian. Mietin, että mitä olisin tehnyt, jos tilanne ei olisikaan ollut pieni kenraaliharjoitus, vaan edessäni olisi ollut oikea synnytys. Se tapahtuisi hyvin pian joka tapauksessa. Ajatukseni synnytykseen tulevasta doulasta ei ollut lopulta onnistunut ja tähän tapahtumaan erilaisista syistä johtuen ei juuri nyt ollut tarjolla oikeaa turvalliselta tuntuvaa henkilöä.
Elämääni on alkanut siunaantua hyvältä tuntuvia ihmisiä, mutta babyni syntymäpäivää tulisimme todennäköisesti juhlistamaan kahdestaan ilman läheisen henkilön läsnäoloa. En tiedä millainen tämä päivä tulee olemaan, mutta varmasti joka tapauksessa intensiivinen, herkkä, todennäköisesti hyvin kivulias ja unelmissani myös voimaannuttava tapahtuma.
Mitään en tietenkään voi tietää etukäteen paitsi sen, että kyseessä tulee olemaan juhlapäivä. Huolimatta sen hetkisistä tuntemuksistani tai edes kyvystäni nähdä sitä juuri silloin sellaisena. Ihmisen syntymässä ja uuden elämän kierron alkamisessa on jotain niin ihmeellistä, että läsnä olevan tukihenkilön on tärkeää olla paikalla suurella kunnioituksella ja täydestä sydämestään. Joko näin tai ei ollenkaan.
Minä ja babyni ansaitsemme tulla kuulluksi, nähdyksi ja tuetuksi tämän tapahtuman aikana juuri sellaisina kuin olemme. Osa nyt jo pian yhdeksän kuukautta kestäneen kokemukseni suurta opetusta on tämän asian ymmärtäminen. Paikalla oleva henkilö ei ole siellä vain siksi, etten minä olisi yksin. Hän on läsnä kunnioittamassa matkaamme ja kulkien sitä kanssamme yhdessä lempeästi ja meidän tavallamme.
Tämän hetkinen elämäntilanteeni ilman parisuhdetta äidiksi tulemiseen liittyen ei ole rangaistus. Se on juuri minulle ainutkertainen, välillä kivulias, toisinaan rankka ja koko ajan hyvin opettavainen, sekä monella tavalla jopa kaunis kokemus. Olen sen kanssa yhtä ansaitseva, arvokas ja ihana kuin ennenkin, sen olen ymmärtänyt. En voi tietää mitä on tulossa ja miltä kaikki tulee tuntumaan, mutta nämä asiat eivät muutu.
Olisi ihanaa, jos synnytyksessä olisi mukana hyvältä ja läheiseltä tuntuva henkilö, joka tukisi meitä tässä tapahtumassa. Jos se ei kuulu meidän reitillemme juuri nyt tässä ajassa niin hyväksyn sen ja otan vastaan mitä tulee. Eniten jännittää sairaalaan lähtö yksin, mutta annan senkin tulla sellaisenaan kuin se tulee. Tästä huolimatta koen suurta rakkautta ja vahvempaa luottamusta elämää kohtaan kuin olen koskaan aikaisemmin tuntenut.
Jos minulla olisi taikasauva niin toki heilauttelisin sitä säästelemättä ja usein. Kauppakassit kävelisivät itsestään kotiini, ruoka olisi valmista yhdellä viuhautuksella ja selkäni kehräisi jatkuvasta rentouttavasta hieronnasta, sekä synnytykseen tipahtaisi taivaasta juuri meille oikea henkilö. Ehkä yläpuolelleni ilmestyisi toisinaan myös pilvi, joka sataisi täydellisiä herkkuja niitä himoitessani.
Tätä kaikkea odotellessa aion kuitenkin nauttia babyni potkuista, jotka saavat minut usein nauramaan. Fiilistelen cappuccinoja, joita joskus käyn juomassa pitkään ja hartaasti kahvilassa seuranani hopean kiiltävä ajatusvihkoni ja lempikynäni. Jatkan olemista onnellinen mahtavista keskusteluista, joita saan käydä ihmeellisten tyyppien kanssa. Heidän, joita on pikkuhiljaa alkanut siunaantua elämääni.
Elän elämääni joskus jopa pikkuisen itsekseni kiukutellen, mutta nyt useimmiten nauttien loppuraskaudestani ja sen tuomista kokemuksista. Päivä kerrallaan ja hetki hetkeltä mennen eteenpäin juuri näin ja tähän tahtiin. Ajan ollessa oikea tapaan sinut rakas babyni ja siihen asti toivon, että viihdyt siellä kohdussani. Kyllä me pärjäämme, minä rakastan sinua!
Phiiis änd lööööv xxxx
KUVAT: Noora Bhakti
