Varjotyö on valotyötä, sanotaan

Ihminen ei valaistu valon hahmoja kuvitellen, vaan tekemällä pimeydestä tietoisen asian.

C.G.Jung

Silloin kun maailma ja elämä tarjoilee enemmän ruttua ja vastoinkäymisiä kuin sujuvuutta ja soljuvuutta, on rakkaudessa pysyminen ja itsensä kokonaisena rakastaminen koetuksella.

Olen kirjoituksissa viljellyt paljon sanoja trauma, häpeä, viha ja pelko. Olen nyt ymmärtänyt, että ne eivät ole kaikille helpoimmin sulateltavia sanoja. Totta puhuen, aikanaan omien kipupisteiden alettua pikkuhiljaa nostaa päätään, eivät nuo sanat ja niiden olemassaolo ollut itsellekään sellaisia, joita ymmärtäen tai hyväksyen osasin vastaanottaa.

Pitkään ja hitaan hartaasti on elämä opettanut ja edelleen jatkaa opetustyötään. Olen elänyt monta vaihetta, nähnyt ja kohdannut itseäni ja minulle maailmasta ilmenevää, mutta olen myös halunnut olla näkemättä monia asioita. Yleensä juuri niitä kipeimpiä ja koskettavimpia kohtia.

Itsensä kokonaisena rakastaminen, omien varjojen ja koko ihmisyyden tunnekirjon ilmentymisen itsessä näkeminen, tunnustaminen, hyväksyminen ja näkyväksi tuominen ei ole ihan kevyttä kenttähommaa. Usein haluaisimme pitkälti jättää näkemättä ja tunnustamatta nämä psyykemme varjopuolet, pitäen kiinni itsepintaisesti vain ja ainoastaan positiivisten, hyvien puoliemme olemassaolosta. Ja kuitenkin varjomaailma on jotain, jonne on tärkeää sukeltaa, jotta pystyy kasvamaan ihmisyydessä kokonaisemmaksi.

“Varjo on jungilaisessa psykologiassa se osa persoonallisuutta, joka on tiedostamatonta ja usein ristiriidassa tietoisen tajunnan kanssa. Se saattaa olla osa henkilön alkuperäistä persoonallisuutta, joka on syrjäytynyt tietoisen mielen tieltä: sieltä löytyvät tietoisen mielen torjumat ajatukset, esimerkiksi epämiellyttävät luonteenpiirteet ja tietoisen mielen kanssa yhteensopimattomat pyrkimykset. Varjo toimii tietoisuuden suhteen kompensoivasti ja vaistonvaraisesti eli sen vaikutus voi olla hyvä taikka paha. Masentuneen tai pelokkaan ihmisen unelmissa ja visioissa varjo voi olla säälimätön tai myötätuntoinen. 

Päällimmäinen kerros varjosta edustaa piilotajuista, henkilökohtaisista kokemuksista tullutta osaa persoonallisuudessa. Alempi kerros varjosta koostuu historiallisesta aspektista, jonka katsotaan olevan osa kollektiivista ylipersoonallista piilotajuntaa.” Lähde: Wikipedia

Juurakon varjoa ja valoa

Se, mitä emme näe, ei tarkoita olemassaolemattomuutta

Piiloteltuja ja vaiettuja epäkohtia tuodaan nyt näkyville koko ajan kovenevilla kierroksilla. Viime aikoina on uutisoitu paljastaen piiloteltua epäsuhtaa yhteiskunnallisten ja muiden rakenteiden sisällä. Aiemmin vaietut seksuaaliset hyväksikäytöt, vanhustenhoidon karmivuus ja toimimattomuus, nuorten kohtelu joukkuevalmennuksessa, nuorten kohtelu mielenterveyspalveluissa ja lastensuojelulaitoksissa vain muutamia mainitakseni. Ja nyt viimeisimpänä myös isoa pelkoa viljelevä pandemia on tullut ravistelemaan elämäämme, hetkauttamaan isosti kasaamaamme turvaverkkoa.

Samanlaisilla kierroksilla mitä piiloteltua tulee nyt näkyviin yhteiskunnassa, on hyvä alkaa katsomaan myös omia piiloteltuja ja vaiettuja asioita. Toki mielemme tekee monesti tepposia ja pystymme hautaamaan muistista kurjia asioita tai olemaan näkemättä asioiden tosiasiallista dynamiikkaa.

Sisäisessä työskentelyssä käytetään monesti termiä sipulin kuoriminen tai kuvaillaan kaikkea kohtaamaamme ilmentyvän spiraalin muodossa. Sipulilla viitataan erilaisiin kerrostumiin, joita matkallamme tulee kohdattavaksi ja kuoriudumme uudemmille ymmärryksen tasoille. Spiraalimaisuudella taas tuodaan näkyväksi sitä, että samat asiat tulevat kohdattavaksemme useamman kerran elämän aikana ja me itse käsittelemme kohdattavaa asiaa uudesta kohdasta käsin itsemme kanssa, uudella näkemyksellä tai kai voisi sanoa, että kuin uusin silmin.

Kun asiat tulevat kohdattavaksi, kun meille halutaan paljastaa jotain uutta itseämme ja elämäämme koskien, on tämä tunne harvoin mukava ja maailmoja syleilevä. Päinvastoin, yleensä sen tunnistaa epämiellyttävästä tunteesta, jota ei oikein voi selittää muttei oikein pääse siitä irtikään. Se voi ilmentyä kokonaisvaltaisesti tai eri puolilla kehoa. Oireilu on ensisijaisesti levottomuutena ja ärsyyntymisenä näyttäytyvää ja jos emme pysähdy alkuvaiheessa epämiellyttävämmiltä tuntuvien tunteiden ääreen, voivat ne alkaa pikkuhiljaa oireilla meissä myös fyysisesti ja psyykkisesti.

Kun p@sk@myrskyt iskevät ja keinuttavat laivaamme, reagointimme lähtee helposti lapasesta ja vie meitä lapsen tai teinin tasoille. Niille tasoille, joissa harvoin omassa lapsuudessa tai nuoruudessa olemme saaneet kaipaamaamme ymmärrystä tai tukea tunneilmaisullemme tai tarpeillemme. Ja tämän puutteessa reagoimme sitten, kuka mitenkin. Yhdet hyökäten, toiset vetäytyen, kolmannet lamaantuen ja neljännet miellyttäen.

Sitten reagoidessamme sillä tavalla, joka siinä hetkessä ilmenee, meitä on opetettu häpeämään toimintaamme. Emme saisi toimia niinkuin toimimme. Tunteiden ilmaisu, eritoten negatiivisiksi määriteltyjen tunteiden ilmaiseminen, taitaa yleisemmin vieläkin olla enemmän kiellettyä kuin sallittua. Erityisesti viha ja suru tuntuvat olevan tunteita, joita jopa hiukan pelätään. Tuntuu, että pitäisi olla olevinaan joku näkyvä syy näiden ruttu-tunteidemme ilmenemiselle, vaikka usein reaktiomme ja tunteemme kumpuavat juurikin kaikesta aikaisemmin vaiennetusta ja sisäänpäin haudatusta. Varjoista, joiden kanssa emme ole kosketuksissa.

Kun sisäisen työskentelyn kautta sisäinen turvamme on riittävää ja tietoisuutemme valmiimpi vastaanottamaan näkyväksi tulevaa asiaa, silloin emme enää käytä niin paljon reagointia, korviketoimintaa, selittelyä tai toisen syyllistämistä peittääksemme ja huijataksemme itseämme ja ympärillä olevia. Kun inhalta tuntuvammat tunteet iskevät tietoisuuteen, voimmekin alkaa kohdata sitä tunnetta tai oloa, joka siinä näyttäytyy. Voimme alkaa huomata uteliaana, että kappas, nyt kun tapahtui näin, niin mä reagoinkin siihen tällä tavalla. Mulle sanottiin noin ja mun sisällä tapahtui sen johdosta näin. Mä tein tapahtumasta tai sanoituksesta tällaisen tulkinnan ja se vaikuttaa mun reaktioon.

Voimme lopulta myös vain istua tunteen kanssa, tuntea sen kaikessa volyymissaan, ilman analysoimista. Tuntea se tuntemuksina kehossa, sanoittaa kehon tuntemuksia itselle (esim. tunnen painetta kurkussa) ja tällä tavoin seurata ja kuulostella ja vain tuntea, mitä se nostaa. Ja lopulta selvitä sen ohi ja yli. Koska ikävinkin tunne menee lopulta aina ohi, vaikka se tunteen ollessa intensiivisimmin päällä sitä ei uskoisikaan.

Lopulta ota suunta kohti valoa

Olen huomannut todella parantavaksi itsessä nousevista huomioista kirjoittamisen käsin vihkoon sekä erityisesti niistä puhumisen sen sijaan, että pitäisin kaiken sisälläni. Luottoystäville ja terapeutille on turvallista avautua. Se on näkyväksi tulemista keskeneräisenä ja se vie aitoon kohtaamiseen. Näkyväksi tulemisessa olen saanut muistutuksen myös siihen liittyvästä riskistä; tullessa esiin väärille, ymmärtämättömille ihmisille, voi tulla torjutuksi ja siinä on aina uudelleen traumatisoitumisen mahdollisuus. On hyvä harjoitus myös puntaroida omia motiiveja tekemisen ja näkymisen kanssa ja valikoida viisaasti luottoihmiset.

Varjoissa kohdattavia asioita on yleensä juurikin tunteiden koko skaala ja sen ilmeneminen omassa elämässä, ajatuksissa, toiminnassa. Meillä ei monestikaan ole vaikeuksia huomata toimimistamme hyvässä mutta katsominen sinne pimeämpään voi jo ajatuksena herättää nousevaa häpeää. Sen sijaan meillä harvoin on vaikeutta nähdä toisessa ilmenevää ärsyttävyyttä.

Syvemmille tasoille itsen kanssa mennessä olen päässyt tiedostamaan, että se asia/piirre/tapa, mikä jossain toisessa osapuolessa herättää meissä eniten vastustusta, nyreyttä ja arvostelua, on usein juuri se kohta, mitä on vaikein katsastaa ja omistaa omassa itsessä ja toiminnassa olevaksi. Vaikeudesta huolimatta, juuri se on sitä eniten kasvua mahdollistavaa työtä itsen kanssa. Jos varjojen kanssa työskentelyä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, voivat ensikosketukset olla hyvin hankaliakin tuntemuksia aiheuttavia. Tai rehellisesti, ei niiden omien hankalien asioiden katsominen oikein koskaan mitenkään erityisen miellyttävää puuhaa ole. Nykyisin tajuan, että mitä kipeämmin osuu, sen herkullisemman totuuden/vaietun/valheen äärellä olen itseni kanssa.

Mitään pikakeinoa ei ole olemassa, vaan työ ottaa aina oman ja monesti ennemmin pidemmän kuin lyhyemmän ajan. Meissä ihan jokaisessa löytyy kaikki maailman ihastuttavimmat ja samalla myös vihastuttavimmat asiat. Kaikki tavat ja tarinat mitä maailmassa on olemassa, on myös meidän sisällämme ja ihmisinä meille mahdollisia. Ajattelen myös, että pakottaen tätä työskentelyä itsensä kanssa ei voi tehdä. Ymmärryksemme riittää vain siihen, mihin kullakin hetkellä olemme valmiita.

Olen vuosien varrella osallistunut systeemisen konstellaation työskentelyyn ja se jos mikä on oivallinen keino päästä kokemaan toisen ihmisen nahoissa olevia tunteita ja tuntemuksia. Tämän metodin äärellä saadut kokemukset ovat olleet minulle myös  vahvoja muistutuksia kollektiivisesta. Sinä olet minä, vaikka se joissain tapauksissa voikin olla kovin kipeää myöntää.

Törmäsin joskus aika radikaaliin ja niin ytimeen menevään harjoitukseen, jonka jaan tässä lopuksi. Se taitaa olla nimeltään Psychic origam ja tässä harjoituksessa kirjoitetaan paperille kaikki ne asiat, jotka vastapuolessa ärsyttää ja vihastuttaa. Tämän jälkeen kirjoitetaankin listan yläreunaan oma nimi ja tervehditään omia varjopuolia. Niitä varjopuolien ilmentymiä voikin sitten oman aikansa nieleskellä ja opetella omistamaan. Ja alkuun ihan varmasti niitä saa oman aikansa kieltääkin.

Pidetään kuitenkin mielessä, että lopulta sen kaiken tarkoitus on enemmän vapauttaa kuin vangita meitä varjoilmentymiimme. Niiden löytyminen ja olemassaoleminen ei tee meitä huonoiksi vaan ihmisiksi. Tiedostaminen on aina avain kohti valoa. Ja eihän jäädä yksin tässä kiperässä työskentelyssä, vaan etsiydytään terapiaan, ryhmiin ja ylipäätään psykologista työskentelyä ymmärtävien ihmisten pariin. Sekä opetellaan samanaikaisesti lempeyttä ja rakkautta itseämme kohtaan.

Tämän linkin takaa löytyvä  Eivorin kappale Morning song kuvaa mielestäni kauniisti tätä samaa aihetta ja antaa toivoa. Pimeimmänkin yön jälkeen koittaa aina aamun sarastus <3

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Äiti Maan äitienpäivä

Äitienpäivä tekee vuosittaista tuloaan ja tämä laittoi itseä miettimään suhdetta hiukan erilaisella,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.