Valo sisälläsi

Olet syntynyt rakastettuna, arvokkaana ja eheänä. Sisälläsi loistaa kirkas valo, vaikka olisit unohtanut sen jo kauan sitten, kuten meille helposti käy. Tuon valon muistaminen ja ilmaiseminen on ainoa todellinen tehtäväsi maailmassa.

Useimmissa henkisissä perinteissä opetetaan, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Tuon uskomuksen mukaan me kaikki olemme perusolemukseltamme rakkautta, valosta lähtöisin. Valo on aina meissä, eikä sitä voida koskaan sammuttaa tai ottaa meiltä pois – riippumatta siitä, miltä meistä milloinkin tuntuu, mitä meille matkamme varrella tapahtuu tai millaisilta ulospäin näytämme.

Lapsina me vielä muistimme oman todellisen, valoisan olemuksemme. Elämä oli täynnä ihmeitä, naurua, kauneutta ja taikaa. Leikimme, kikatimme ja seikkailimme päivät pitkät. Takapiha oli hurja viidakko ja viereinen metsikkö salaperäinen satumetsä, jossa mikä tahansa oli mahdollista. Ehkä juttelimme mielikuvitusystävien, perhosten tai keijukaisten kanssa kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia.

Meitä kuitenkin kasvattivat aikuiset, jotka olivat unohtaneet oman valonsa ja taikansa eivätkä siksi aina osanneet auttaa meitä ymmärtämään ja ilmaisemaan todellista itseämme. Sen sijaan he opettivat meidät unohtamaan ja saivat meidät uskomaan, että olimme rajallisia ja tavallisia. He eivät tietenkään tehneet sitä ilkeyttään. Vanhempamme, sukulaisemme ja opettajamme tekivät parhaansa, joten syytteleminen on – kuten aina – turhaa.

Lopputulos oli joka tapauksessa se, että tunsimme tarvetta sopeutua ja menetimme kosketuksen omaan voimaamme ja valoomme.

Niinpä ajauduimme vuosi vuodelta hiukan kauemmas todellisesta itsestämme. Rähjäännyimme reissussa. Elämä kolhi meitä matkan varrella eri tavoin: meitä ei nähty, kuultu tai muuten vain ymmärretty. Meitä kohdeltiin väärin tai lyödään laimin. Koimme masentavia takaiskuja ja haikeita menetyksiä. Asiat eivät sujuneetkaan niin kuin toivoimme. Torjuminen, pettymykset ja suru jättivät meihin jälkensä.

Vähitellen valomme peittyi samean likakerroksen alle. Aito, iloinen, rohkea ja luottavainen minämme hävisi näkyvistä. Unohdimme, keitä olemme. Eksyimme. Joskus meistä saattoi tuntua, että olemme kadottaneet jotain, mutta emme enää olleet varmoja, mitä se oli.

Vaikka valomme ei loista enää yhtä kirkkaasti kuin alussa, se on kuitenkin edelleen olemassa sisällämme. Kuvaannollisesti olen nähnyt tuon valon ihmisissä lukemattomia kertoja, konkreettisesti (tai miten sen nyt ottaa) kerran. Olin silloin retriitillä, jossa olin meditoinut paljon, puhdistanut energioitani ja oivaltanut itsestäni ja maailmasta kaikenlaista tuolloista maailmankuvaani järisyttävää. Nukahdin aivan uupuneena.

Herättyäni näin jonkin aikaa muut retriitille osallistuvat eräänlaisina valo-olentoina. Jokaisen sisällä loisti valo – toisilla suurempi ja kirkkaampi, toisilla hieman himmeämpi. Ihmisten fyysiset kehot näkyivät tummina, epämääräisinä hahmoina valon ympärillä. Sama valo myös tulvi sisään ikkunoista ja ympäröi pehmeästi meidät huoneessa olijat. Kelluimme kaikki yhdessä tuossa valon valtameressä, joka kannatteli meitä lempeästi. Ymmärsin, että me kaikki olemme samaa valoa – sisaria ja veljiä, ilman epäilyksen häivääkään yhtä, samasta rakkauden lähteestä tulleita.

Oivalsin äkkiä myös, että tuo valo oli ainoa, millä oli merkitystä. Kaikki muu ympärillä oli toisarvoista, kuin hauskaa leikkiä. Ihmisten kehotkin olivat epätodellisia, eräänlaisia hupaisia rooliasuja, joihin he olivat päättäneet pukeutua tämän yhteisen leikkimme ajaksi. Kaikki rajat, kaikki kuvitteelliset esteet ihmisten välillä, kaikki egon, pelon ja epäluulon luomat muurit, joita olimme ympärillemme rakentaneet, olivat hetkeksi sulaneet pois. Oli vain valo ja ääretön rakkaus.

En ollut tuossa tietoisuuden tilassa kauan, mutta en unohda sitä koskaan. Siksi sen tietysti näinkin: että jatkossa muistaisin aina, kuka olen, keitä me olemme.

Oman perimmäisen valon ja hyvyyden muistaminen on tärkeä (joskin vaativa) henkinen harjoitus – erityisesti silloin, kun elämä koettelee. Emme ole se lieju, jossa välillä räpiköimme, olemme valo sen kaiken alla. Emme ole pelokkuutemme, riittämättömyytemme, epävarmuutemme, ahdistuksemme, kärsimättömyytemme. Kaiken epäaidon ja epätodellisen alta pilkottaa jotain kirkasta, totta ja puhdasta.

Kun tunnemme olomme oikein kurjaksi, käymme itsemme kanssa eräänlaista valon ja pimeyden taistelua. Silloin ei kannata antaa valtaa kielteisille ajatuksilleen. Sen sijaan on oltava itselleen hyvin lempeä ja keskityttävä tietoisesti valoon sisällään.

Aina, kun muistamme oman hyvyytemme ja palaamme siihen, valomme voimistuu. Koska erehdymme ja kompastelemme suhteellisen usein, meidän on etsittävä ja löydettävä valo sisältämme yhä uudelleen.

Usein se tarkoittaa, että luovumme vääristä käsityksistä ja vanhoista uskomuksista, joihin olemme turvautuneet koko ikämme. Se edellyttää rehellisyyttä eikä aina tunnu kovin mukavalta. Toisaalta se on koko heräämisen idea: jotta voi herätä, täytyy ensin ymmärtää olleensa unessa.

Loppujen lopuksi tuo likakerros on vain puolustusmekanismimme, suojamuurimme. Olemme ympäröineet itsemme sillä, koska vaatii valtavasti rohkeutta ja tinkimättömyyttä elää maailmassa täysin paljaana. Niihin, jotka ovat siihen pystyneet, viitataankin tavallisesti suurina henkisinä mestareina.

Likakerroksen kuorimisessa tarvitaan lempeyttä, koska siinä joutuu väistämättä kohtaamaan oman pimeän puolensa: pelkonsa, ahdistuksensa, surunsa, valheensa, kipeät haavansa. Se saattaa joskus tuntua loputtomalta vaeltamiselta pimeässä tai tarpomiselta vellovassa suossa.

Muista, että et ole tuo pimeys tai upottava suo. Päinvastoin: niihin sukeltaessasi lähestyt koko ajan aitoa hyvyyttäsi ja kirkkauttasi. Ole kärsivällinen itsesi kanssa, kun kasvat. Vaikeudet, esteet ja haasteet ovat tilaisuuksiasi puhdistaa likakerrosta, luopua vanhoista, pinttyneistä ajatusmalleistasi ja oivaltaa itsestäsi ja elämästäsi jotain uutta.

Vaikka erehdyt, kompastelet ja teet virheitä, et ole paha. Olet vain keskeneräinen ja aina välillä vähän eksyksissä. Se ei haittaa. Joskus hölmöilet ja toimit itseäsi tai toisia vastaan, mutta valo sisältäsi ei häviä. Kun käännyt päivittäin sisäisen valosi puoleen hiljentymällä ja kysymällä siltä neuvoa, löydät vähitellen uudelleen todellisen itsesi. Muistat, ettet ole niin rajoittunut, heikko tai avuton kuin sinulle on opetettu.

Olet paljon voimakkaampi, viisaampi ja rohkeampi. Tiedät ja näet enemmän kuin uskotkaan, ulotut huimasti syvemmälle kuin sinun on annettu ymmärtää. Sinut on luotu samasta valosta kuin taivaan tähdet, rannan hiekka ja meren aallot.  Sinut on luotu säteilemään ja olemaan onnellinen. Sinulla on ehkä kiusaus uskoa, että olet vähemmän. Älä anna tuolle kiusaukselle periksi.

Kun saat yhteyden valoon sisälläsi, koko maailma alkaa heijastaa iloasi, luottamustasi ja rakkauttasi sinulle takaisin. Oivallat, että sinulla on valtavasti annettavaa muille. Äkkiä elämäsi on jälleen täynnä ihmeitä, naurua, kauneutta ja taikaa.

Äkkiä muistat taas, kuka olet.

Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, näkijä ja energiavalmentaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella. Leena tekee intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa valmennettaviaan energiatyöskentelyn avulla stressistä ja turhautumisesta sisäiseen varmuuteen, eheyteen ja tasapainoon vastaanotollaan Helsingin Vallilassa ja Skypen kautta. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Seuraa hyviä viboja jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan Vibat haltuun -videoluennon energioiden hallinnasta.

Tutustu Leenan palveluihin

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa

Lisää kirjoittajalta Hyviä viboja

Mikä ihmeen henkisyys?

Vääntäydyin vastoin tapojani aamuvarhaisella jumppaan, koska aamutunti oli helpoin mahduttaa tiiviiseen aikatauluun....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.