Anteeksipyyntö miehille

Mies 🤍

Anteeksi siitä, kuinka paljon joudut kannattelemaan vailla kiitosta.
Teet niin uskomattoman paljon ja silti saat moitteita, tekemisesi jätetään huomiotta. Sinun odotetaan aina vain jaksavan. Yhä vain.

Anteeksi, että sinun tunnekokemuksiasi vähätellään.
Olet joutunut pärjäämään kipusi kanssa niin pitkään yksin, etkä ole tiennyt miten sen kohdata.
Niinpä olet purrut hammasta, kieltänyt sen, painanut sen unohduksiin, liian syvälle jopa itsesi tavoittaa. Paennut jäytävää kipua vitseihin, vittuiluun, pulloon, sydämen kovettamiseen.
Muurisi ovat rakentuneet vähättelyn ja pilkan vuoksi niin korkeiksi.

Nautinnollesi on naureskelu, kehollesi on naureskeltu,
tunteillesi on naureskeltu.
Olet ollut naureskelun kohde ja itsekin kuorossa mukana, kyllähän miehelle nyt nauraa saa.
Olet ollut vitsien kohteena aivan kuin moniulotteisuutesi olisi jotakin, jota pilkan kautta suoraviivaistaa.

Ja kun jo olet ollut lyöty, riittämättömyyden tunnettasi on ruokittu lisää nalkuttamalla, pilkkaamalla, vähättelemällä.

Se mikä sinulle antaa tarkoituksen, tarve olla tarvittu, on otettu pois ja jätetty yksin. Pyörimään mitättömyyden ja päämäärättömyyden tylppään tyhjyyteen.

Anteeksi, että kehosi ääretön pyhyys ja nautintosi on ohitettu. Sinut on nimetty pahikseksi, joka ottaa toiselta tarvitsemansa ja olet itsekin alkanut uskoa rooliisi. Pelkosi kyvyttömyydestä on ohitettu olan kohautuksella, olethan muka vain yksinkertainen olento. Get over it -on ollut saamasi lohdutus.

Anteeksi, että sinut on ohitettu niin monin tavoin.

Tiedä, että
arvostan sinua,
kunnioitan sinua,
tarvitsen sinua

aivan valtavasti.

Tässä hetkessä en vaadi sinulta mitään.
Haluan tarjota sinulle sylini, saat olla tai mennä. Haluan antaa hoivaavan kosketukseni sivellä haavojasi, huuleni sulattaa suljetun sydämesi.
Haluan olla lähde, josta kotiin palannut janoinen voi juoda.
Hengähdyspaikka, jossa laskea aseesi.

En yritä korjata, en ottaa taakkaasi kannettavakseni, koska luotan niin täysin sinuun ja voimaasi.

On aikasi nousta ja voimistua, aloittaa matkasi itseesi. Ja lupaan antaa kaiken tukeni, missä muodossa ikinä sitä tarvitsetkaan.

Nainen,

Pyhä Feminiini

 

Jaan paljon sisältöä Ilon voiman -somesivuilla ♡ Instagram ja Facebook Ilon voima.

Jos haluat työskennellä kanssani esimerkiksi 1:1 ohjauksen muodossa, löydät lisätietoa palveluistani tiiamariel.com

 

Miestä ei ohjata tai pakoteta voimaansa

 

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.