”Sitku” siirtää unelmia kaukaisuuteen (mukana elämäntaidetehtävä)

Oletko koskaan kuullut itsesi sanovan tai ajattelevan, että jokin on mahdollista ”sitten kun” eli tuttavallisemmin ”sitku”?

Esimerkkejä saattaa löytyä ihan arkisista asioista lähtien: Menen metsään sitten, kun oloni on hiukan parempi/jaksavampi. Pyydän ystäviä teelle sitten, kun olen siivonnut kodin kutsukuntoon. Aloitan kirjoittamisen/piirtämisen/lukemisen/neulomisen/urheilun sitku olen oikeassa vireessä. Osallistun jumppaan/joogaan/mihin tahansa ohjattuun liikuntaan sitku olen hiukan paremmassa kunnossa. Teen yhtään mitään sitku planeetat taivaalla asettuvat oikealle paikalleen ja elämäni on edes hiukan vähemmän haastavaa kuin juuri nyt.

Monenlaisia esimerkkejä löydämme myös, kun ulotamme arkisista asioista kohti isompia elämään, työelämään ja tulevaisuuteen liittyviin toimintoihin ja unelmiin.

Sitten kun-ajattelulla elämme jatkuvassa tulevaisuuden toivossa. Se on kuin pelastusrengas, joka pitää meitä pinnalla, mutta paikallaan. Voimme ajatella sen myös unelmien siltana, jonka näemme kauniin utuisen mutta sankan ja aikalailla läpimenemättömän sumuverhon takana. Se on yhteydessä siihen, mitä haluamme saavuttaa ja samalla se estää meitä tarttumasta toimeen ja etenemään kohti haluamaamme.

Kun pidämme unelmamme tai sydämen haaveemme turvallisesti tulevaisuudessa, suojelemme itseämme mahdollisilta pettymyksiltä matkalla kohti haluamaamme.

Entä sitten mutku…

Sitkun lisäksi tuttavallisena toistuva sana arjen tiimellyksessä on mutku eli mutta kun. Perustelemme sitku-toimintaamme mutku-ajatuksilla. Syy siihen, miksi emme toimi niin, kuin sisimmiltämme haluaisimme, löytää usein jonkin itsemme ulkopuolisen syyn tai keksimme lieventävän asianhaaran toimimattomuudellemme.

Monessa kohtaa sitku ja mutku ovat tyypilliseen ihmiselämään liittyvää ajatusmallia ja toimintaa. Kun huomaa useammassa kohtaa selittävänsä, kuinka asiat eivät etene, voi katsastaa kuinka paljon on itse omalla ajatustavallaan esteenä elämän soljuvammalle toteutumiselle. Voisiko katsoa, josko jossain kohtaa saattaisi olla mukana myös itsessämme olevaa vastustusta?

Joskus sitkeässä sitku- ja mutku-ajattelussa voi piillä myös itsesabotaasia. Tällöin on tärkeää alkaa katsastella rehellisesti omaa elämää ja tunnustaa, missä kohdassa on itse itselleen esteenä. Uhrina ollessamme emme halua ottaa täyttä vastuuta elämän ilmentymisestä kannettavaksemme ja näemme esteet ulkopuolellamme. Jos haluna on kasvaa vastuuntuntoisen aikuisen rooliin, on tärkeää tunnustaa missä kohtaa itsellä sakkaa. Usein sen hyväksyminen, ettei vielä osaa jotakin tai että toimii niin kuin toimii, auttaa eteenpäin.

Mikä avuksi sitkutteluun?

Sitkuttelulla jäämme helposti toistamaan samaa rataa ja voi olla vaikeaakin ottaa irtaantumista siitä, varsinkin kun ei sitä omaa rataansa välttämättä aina edes huomaa.

Joillekin sitkuttelusta pois pääsemiseksi toimii konkreettisesti kirjattu määränpää ja listattuna pienet askeleet ja toiminnat, joilla mennä kohti määränpäätä. Mahdollisimman pienet askeleet on todettu paremmiksi kuin isot ja vaativat askeleet.

Koska sitkuttelu on enemmään paikallaan pitävää, voi askeleiden ottamisen konkretiaa tehdä oikeilla askelilla eli kävelyllä. Kävely hiljentymisen ja itselle ajan ottamisen vuoksi voi aukaista jotain sisällä uinuvaa. Samalla tavalla toimii mikä tahansa muu liikkeellinen toiminta itseä kuuntelevasti ja tiedostavasti tehtynä, kuten esimerkiksi tanssi, jooga ja tai chi.

Sitku ja mutku-ajatusten kirjoittaminen paperille tai puhuminen ääneen voi olla auttavaa. Ajatuksiamme näkyvämmäksi tehden meillä on mahdollisuus päästä kiinni myös ajatuksien alla uinuviin uskomuksiin. Saatamme useastikin pyörittää päässämme enemmän, kuin mistä olemme täysin tietoisia ja näin ajatukset ulos tuotuna voimme oppia itsestämme enemmän.

Vaikka konkreettisesti asiaan tarttuminen tuntuisi vaikealta, on hyvä tehdä jokin toiminta, mikä tahansa pienikin juttu, millä voit muuttaa energiaasi. Tällaisena konkreettisena liikutteluna voi kokeilla esimerkiksi luovuusterapeuttista, elämäntaiteellista, ei-tietämisen tilasta lähtöisin olevaa lähestymistä. Antaa itselle lupa ottaa sovittu aika ja tila oman sisäisen tarkasteluun.

Tässä harjoitus, ole hyvä!

Ota käteesi paperi (kokoa A4 tai A3) ja ole hetki sen äärellä. Sulje silmäsi. Tunnustele paperia käsilläsi ja hengittele rauhallisesti. Tunnustele, miltä kehossasi tuntuu. Vietä hetki hiljaisuudessa ja rauhassa.

Avaa silmäsi ja ota tuikkukynttilä tai vastaava ja käytä sitä kynänä.

Voit työskennellä lattialla, pöydällä tai maalaustelineellä/paperin seinälle teipaten.

Ala siirtää paperille kynttilällä piirtäen elämäsi sitkuja ja mutkuja. Ne voivat olla viivoja, muotoja, symboleita, koukeroita, sanoja. Käytä piirtäessäsi koko kehosi voimaa apunasi. Ei haittaa, vaikket olisi miettinyt asiaa tarkkaan ja loppuun, toimi tässä hetkessä kokemastasi ja impulsseista käsin. Jos tunnet, että kontrolli iskee päälle, sulje silmäsi tai vaihda piirustuskädeksi ei-dominoiva kätesi. Anna tilaa leikkisyydelle. Voit höpistä ja puhista, laulaa ja rallatella. Käytä tähän aikaa noin 10 minuuttia.

Ota sitten vesivärit ja ala maalata kynttiläpiirroksen päälle. Anna värien löytää paikkansa paperilla. Maalaa rohkeasti ja ronskisti. Tai hiljalleen hissutellen. Anna koko kehon tulla mukaan käden ja siveltimen liikkeisiin. Minkälainen on työskentelysi tahti ja rytmi? Seuraa sitä. Ole hetkessä ja katsele miten väri paljastaa pala kerrallaan paperilla piilossa ollutta. Lopeta maalaaminen, kun tunnet olevasi valmis tällä erää.

Katsele valmista kuvaa uteliaana. Onko siellä yllätyksellisiä kohtia, tuoko jokin ilmestynyt kuvio mieleesi jotain? Kirjoita erilliselle paperille sanoja tai ajatuksia, joita kuva juuri nyt sinussa herättää.

Voit siirtää kuvan lepäämään, omaan rauhaansa. Palaa sen luokse seuraavana päivänä ja juttele sen kanssa. Onko jokin muuttunut?

Itsekseen voi olla joskus vaikeaa tiedostaa omia piilotettuja toimintamalleja. Jos elämä kuitenkin kerta kerran jälkeen tuntuu tukkoiselta eikä etene niin kuin toivoisit, kannattaa hakea tukea yksin jäämisen sijaan. Esimerkiksi terapeutin, valmentajan tai jonkun muun ohjaajan avulla on mahdollista alkaa päästä kiinni asioihin syvemmin ja tuetusti eikä todellakaan sovi unohtaa luotettavia ystäviä ja sisällä olevien tuntemusten jakamisen voimaa. Maailmankaikkeus ei kosta, jos kiperistä asioista puhuu ääneen. Päinvastoin, tämä jakaminen saa aikaa parannusta.

”Kivusta, peloista, huolista tai katumuksista puhuminen ei laske sinun värähtelyäsi, sotke chakrojasi, laita henkioppaitasi takajaloilleen tai saa sinua vetämään puoleesi lisää puheena olevaa. Kaikkia epäilyksiä ja pelkoja vastoin, jakaminen on yksi kaikkein suorimmista tavoista liikuttaa padottua energiaa ja vapauttaa kaikki, mikä on valmiina tullakseen syvimmän kipusi sanoittamana parannetuksi. Et kenties tunne oloasi kaikkein kykeneväisimmäksi versioksi itsestäsi, kun annat kipusi puhua, mutta astut niin tekemällä suurempaan linjaukseen sisäisen hyvänolon ja autenttisuuden lähteesi kanssa, jossa olet vapaa tajuamaan – kyse ei ole vellomisesta sen kanssa, mitä olet tehnyt, vaan siitä, kuinka rohkeasti omistat kaikesta keräämäsi viisauden. ~Matt Kahn

 

artikkelikuva: Jan Mateboer/Pixabay