Julkaisin taannoin sitaatin, jossa luki kutakuinkin niin, että jos ihminen ei ole valmis muutokseen, kukaan ei saa hänen päätään sanoillaan tai toimillaan käännettyä.
Ja taas toisaalta, jos ihminen haluaa jonkin muutoksen tapahtuvan, ei kukaan häntä voi estää.
Muistan, kun ystäväni alle vuosi sitten jakoi minulle mielipiteensä eräästä omaa elämääni koskevasta asiasta. Vastasin tuolloin, että hänen ehdottomansa neuvo ei tule missään nimessä kysymykseen. Etten näe sitä mahdolliseksi, piste.
Kului muutama kuukausi ja ajatukseni olivat muuttuneet asiasta täysin. Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Rakas ystäväni näki jo ennakkoon, miten asian laita on, mutta en ollut valmis sitä kuulemaan. Eikä myöhempi muutos toiminnassani johtunut ystäväni neuvosta vaan se kumpusi aidosti sisältäni.
Voimme siis toki antaa läheisillemme neuvoja, ohjata lempeästi näkemään asia toiselta kantilta, mutta fakta on, että ennen kuin aika on kypsä, mitään ei tapahdu. Ja sama asia ihan ilman ulkopuolisiakin, itseään ei voi pakottaa ratkaisuun tai toimeen, ennen kuin sen aika on. Vastahankaa, tökkimistä, kompastelua, pähkäilyä. Ne viestivät siitä, että on hyvä vielä malttaa hetki. Tämän vuoksi jonkun asian kanssa voi joutua painimaan vuosia, yksinkertaisesti siksi, että vielä ei ole aika ryhtyä toimeen.
Kun jotakin on tarkoitus tapahtua, se kyllä tapahtuu. Sinä saatat olla se, joka ratkaisun tekee ja tarttuu toimeen, mutta jälkeenpäin saatat katsella tapahtumien kulkua ja huomata, että olit jonkinlaisessa jumalaisessa virrassa. Ja jos et ymmärrä toimia, saat olla varma, että sinut laitetaan ymmärtämään.
Näin olen itse huomannut elämän isoissa, tarkoituksellisissa taitekohdissa tapahtuneen. Kun jonkun on oikeasti tarkoitus tapahtua, se vain tapahtuu ja kun se on tapahtunut, katselee sitä itsekin kaikkea hieman ihmeissään ”olenko minä oikeasti tässä, tapahtuiko se oikeasti”.
Tuosta ihmetyksestä ja soljumisesta, vaikeidenkin asioiden jonkinlaisesta vaivattomuudesta tietää, että tämän tosiaan piti mennä näin.
Miksi sitten voimme niin täysin pyörtää päätöksemme jostakin asiasta ja yhtäkkiä nähdäkin se aivan eri valossa?
Uskon, että kaikessa mitä teemme, isoa osaa näyttelee ”divine timing”. Kun aika on, aika on. Silloin jokin sisällämme kliksahtaa, asiat osuvat kohdilleen, saamme rohkeuden toimia, ymmärryksen nähdä tilanteemme uusin silmin.
Jos joku tuntuu pakottamiselta, päästä siitä hetkeksi irti ja toimi vasta sitten, kun tunnet ajan oikeaksi. Luota siis oikeaan ajoitukseen ja siihen, että tiedät kyllä, milloin oikea hetki on.
Mitä virittyneempi olet intuitioosi, sitä helpommaksi tunnistaminen käy ja ajan kanssa opit tunnistamaan nekin hetket, jolloin tiedät, että vaikka juuri nyt ei vielä ole oikea aika, se on aivan lähellä jo.
Mikä vapautus tuo onkaan, ettei tarvitse puskea, sillä jumalallinen ajoitus pitää huolen siitä, että kaikki tapahtuu juuri silloin ja siinä missä pitääkin.