Sirpaleista tehty

Jäin erossa ainoana lapsena neljästä äidilleni koska olin eron  aikana alle vuoden ikäinen. Varhaislapsuudestani en tietenkään itse muista juuri mitään vaan näiden aikojen muistot ovat suurimmalta osin sisaruksieni varassa. Alkoholismi kuitenkin varjosti sekä äidin että isäni puolelta lapsuuttani vahvasti jo tuolloin. Näin jo pienestä pitäen mitä viina tekee niin miehille kuin naisillekkin, kuljin mukana ties missä känniporukoissa, jäin yksin vailla aikuisen turvaa ties minne ja mihin porukkaan ja välillä myös kotiin pitkiksi ajoiksi.Ilman huolehtivia naapureita en varmasti edes olisi tässä enää.

Näin seksiä ja näin väkivaltaa jo hyvin pienestä pitäen. Olin aliravittu ja rakkauden ja huomion nälkäinen pieni lapsi.
Ollessani vajaa 4-v isäni teki itsemurhan ja sisaruksistani yksi tuli äitini luokse asumaan. Hieman ennen tätä oli sosiaalitoimikin jo herännyt tilanteeseen mutta sekään ei kuitenkaan tuonut asioihin muutosta vaan vielä mentiin jonkun aikaa samalla sävelellä.

En muista tarkalleen koska seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi, ensimmäiset hämärät muistot ovat jo ajalta ennen maalle muuttoa, jotain hämärää suihkussa käydessä ja pesutilanteessa joita mieli ei suostu täysin aukaisemaan. Askel askkeleelta mua kuitenkin koulittiin uuden kumppanin myötä hänelle ”sopivaksi” ja hänen tarpeidensa tyydyttäjäksi.Alkuvuosina muistan että äidin uusi kumppani vei mua mukanaan ystäviensä luokse jossa myös hänen ystävänsä kopeloivat ja kähmivät mua. Tämä jäi aika nopeasti kyllä pois ja jäin vain hänen ”omakseen”.

Mun seksuaalinen hyväksikäyttö kesti melkein siihen että täytin 16 vuotta. Väliin mahtui hetki ilman hyväksikäyttöä kun viranomaiset tutkivat asiaa ja joka kuitenkin jäi koskaan etenemättä mun valehdellessa painostuksen ja uhkailun alla. 

Asiaa alettiin tutkia kun kerroin koulussa siitä luokkani tytöille ja joiden painostuksesta kerroin asiasta myös lopulta  terveydenhoitajalle. Tästä lähti dominoefekti ja hetken päästä mun hyväksikäytöstäni tiesi opettajien lisäksi lähes koko koulu ja loppujen lopuksi suurin osa koko pientä paikkakuntaa missä asuin.

Tätä mainetta ja taakkaa kannoin harteillani mukanani koko sen ajan kun tuolla paikkakunnalla asuin. Muutin paikkakunnalta pois heti 18 vuotiaana, perustin perheen, erosin ja perustin uuden perheen. Kipuilin menneisyyden traumoja, pelkäsin hulluna pimeää ja kaikkea muutoksia.

Koin toisen raskauteni aikana masennusta sekä myös synnytysten jälkeen. Oma minäkuva oli hukassa, olin mustasukkainen, epävarma ja koin vahvaa läheisriippuvuutta. Äitinä pelkäsin että omille lapsilleni tapahtuisi jotain kamalaa ja pyrin suojelemaan heitä kaikilta pettymyksiltä ja ikäviltä asioilta elämässä.

Aika varhaisessa vaiheessa kuitenkin kerroin läheisille ihmisilleni ja ystävilleni menneisyydestäni, on ollut onni että ympärilläni on aina ollut ihmisiä jotka välittävät ja ovat kuunnelleet sekä ymmärtäneet mua.

Vuonna 2011 rakas siskoni kuoli yllättäen  lyhyen sairastamisen jälkeen.  Rakas ja läheinen ihminen oli poissa ja tilalla tyhjyys. Vuosi ennen siskon kuolemaa olin valmistunut mielenterveys ja päihdetyön lähihoitajaksi, unelma ammattiin, jossa halusin auttaa muita ihmisiä ja etenkin nuoria.

Siskon kuoleman jälkeen tajusin miten lyhyt ja hauras tämä elämä onkaan ja päätin, että hiljaisuuden aika on ohi. Se mitä mulle lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtui ei saanut jäädä vain muistoksi ja taakaksi seuraaville sukupolville.

Pikku hiljaa aloin kertomaan julkisesti mun kokemuksistani, ensin omassa blogissani, sitten julkisena päivityksenä facessa ja lopulta toteutin suuren unelmani tekemällä Sirpaleista tehty- projekti sivuston. Sen tarkoitus on kertoa seksuaalisesta hyväksikäytöstä selvinneiden tarinoita sellaisina kuin he itse ne haluavat kertoa ja halutessa anonyymisti.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on ns. piilorikollisuutta, josta vain  pieni osa tulee koskaan julki ja silloinkin yleensä vain ne räikeimmät sekä  pahimmat vuosikausia kestäneet lapsen raiskaukset ja väkivallanteot. Vain pieni osa uhreista kuitenkaan uskaltaa koskaan kokemuksistaan kenellekkään kertoa, ellei joku ulkopuolinen taho tilannetta jollakin tapaa huomaa.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä selviytynyt kokee yleensä suurta häpeää ja pelkoa sekä halua suojella läheisiään kipeiltä kokemuksilta sekä sen tuomalta  häpeältä. Myös yhteiskunnassa vallitsee vielä häpeän ja hiljaisuuden aikakausi seksuaalista hyväksikäyttöä koskien.

On helppo lukea lehdistä surullisia uutisia lapsista jotka ovat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä ja hetken päästä palata omaan turvalliseen maailmaan missä tälläistä pahuutta ei muka tapahdu. Kuitenkin jokaisen tarinan takana on ihan oikeita ihmisiä ja perheitä, joita aihe satuttaa ja koskettaa syvästi.

Antamalla aiheelle kasvot ja kertomalla omista kokemuksista autamme niitä lapsia ja nuoria jotka joutuvat seksuaalista hyväksikäyttöä kokemaan myös tällä hetkellä. Samalla me vaikeutamme hyväksikäyttäjien mahdollisuutta sekä nostamme kynnystä  jatkaa, sekä edes aloittaa hirmutöitään viattomien lasten elämissä.

Unelma on, että pikku hiljaa löytyy myös niitä jotka uskaltavat kertoa kokemuksistaan myös omilla kasvoillaan ja näin ollen projektin yksi tarkoitus on yhdistää kokemukset, ihmiset ja valokuvaus yhteen.

Omien kokemusten ja häpeän läpikäymisessä suuri apu on ollut juurikin valokuvaus.

Hyväksikäyttäjäni otti musta seksuaalisia kuvia ollessani lapsi ja inhosin ja pelkäsin valokuvausta pitkälle aikuisuuteen.Ensimmäiset kuvat musta otti entinen miespuolinen luokkakaverini lähihoitaja koulusta, samalla kun kuvasimme kerroin hänelle  omista kokemuksistani. Kuvaustilanteeesta jäi mahtava sekä voimaannuttava tunne ja kuvista tuli upeita jopa omasta mielestäni. Sen jälkeen jokainen kuvauskerta kenen tahansa kanssa on ollut helpompaa kerta toisensa jälkeen.

Tällä hetkellä Sirpaleista tehty- projekti on vielä aivan alussa, sillä ei ole minkäänlaista rahoitusta vielä eikä muutamia apukäsiä lukuunottamatta muuta kuin mun valtava halu viedä sitä eteenpäin oman arjen ja työn lomassa.

Uskon kuitenkin unelmaani ja uskon, että vihdoin on tullut aika nostaa aihe esille, pois hijaisuuden ja häpeän ilmapiiristä. Kukaan lapsi eikä kukaan aikuinen ansaitse kantaa mukanaan sellaista häpeää, kipua ja  pelkoa mitä seksuaalisen  hyväksikäytön  kokemus mukanaan  tuo.

Kaikesta voi kuitenkin selviytyä.

Se että ei ole syntynyt onnellisten tähtien alla, ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö elämästä voisi kuitenkin tulla hyvää ja onnellista. Se vaatii vain hieman enemmän töitä, omien kipujen sekä pelkojen  kohtaamista ja ennen kaikkea itsensä rakastamista kaikista kokemuksista huolimatta.

Löydät Sirpaleista tehty- projektin Facebookista.

Herättikö artikkeli sinussa tuntemuksia?
Voit kommentoida sitä vapaasti alla olevaan kommenttikenttään tai sitten käymme keskustelua myös suljetusti Naiseuden Voiman- yhteisössä.