Säröjä ystävyydessä

Olen pyöritellyt pääni puhki, olenko tehnyt jotain väärää tai mikä oikein meni pieleen. Miksi ihmisiä tulee elämääni ja toinen toistaan lähtee kuitenkin, jostain kumman syystä hiljalleen pois. Nämä hetket saa itselleni käyntiin todellisen itsereflektion aikaan. Saan tunteen, että minussa on todellakin jotain vikaa, vaikka sisimmässäni tiedän ettei asia ole edes niin. Mitä enemmän tämän kaltaisia kokemuksia tulee, sen paremmin oppii päästämään irti. Luopuminen tulee osaksi elämää. Asiaa voisi peilata parisuhteen kautta. Joskus tiet eroavat ”ilman syytä” tai niin ettet saa vain selitystä siihen miksi näin edes kävi. Kyse ei ole ollut riidoista tai siitä, että olisin tehnyt jotain väärin. Tuntuu, että joskus vain pelkkä olemassa olo riittää siihen, että tiet erkanevat. Tiedätkö mitä tarkoitan?

Vältän konflikteja, joten asiat saa minun puolestani mennä niinkuin kuuluvat mennä. Ehkä heidän tarkoitus on ollutkin vain käväistä, olemassa hetken, juuri siihen tilanteeseen sopien.

Jokaisesta ihmissuhteessa opitaan varmasti aina jotain. Ihminen ilmestyy ”sopivaan” aikaan, tai näin sen haluaisi jälkeenpäin ymmärtää. Surullisinta on kuitenkin se, että lähden uusiin ihmissuhteisiin aina avoimesti ja luottaen, että asiat ovat sillein miltä tuntuu ja näyttää. Monen opin kautta on käynyt selväksi, ettei se menekään niin. Minulle on suoraan sanottu, eräässäkin menneessä ystävyyssuhteessa, kuinka hän oli kateellinen minulle. Miksi ihmeessä? Eihän kateus tuo mitenkään onnea, vaan päin vastoin. Ehkä tuossa vaiheessa minunkin olisi pitänyt vain kääntää suuntaa, mutta koitin vielä hengitellä ja mennä rauhassa eteenpäin. Lopulta ihailu vaihtui ja sen ystävyyden aika oli jäädä.

Tyhjän päälle jääminen on aina yhtä outo tilanne. Et suoranaisesti ole tehnyt mitään tai ainakaan väärää, mutta asiat ei vain ole enään samoin. Se ilmapiiri ja fiilis, jotenkin muuttuu. Välittömyys katoaa kuin itsestään. Sen olen huomannut, mitä enemmän olen antanut itsestäni, ajastani tai muulla tavoin minusta on hyödytty, sitä enemmän ns. saan ”tikulla takaisin”. Yllättäen, sosiaalimedian käyttäytyminen muuttuu, yhteydenpito vähenee tai häviää kokonaan. Jättäydyn kyllä itsekin silloin taka-alalle, enkä jää roikkumaan. Asiat menee niinkuin menee. Aikaisemmin toimin eri tavalla, halusin korjata ja selvittää epämääräisen olotilan, mutta huomasin ettei se auttanut yhtään. Saattoi jopa pahentaa tilannetta. Jotenkin aivan käsittämätöntä. Kaikki ei välttämättä olekaan niin lojaaleja ja halua toisille pelkästään hyvää. Kantapään kautta tulee ainakin opittua, ettei asiat ole niin yksiselitteisiä miltä näyttää.

Tärkeää on silti käydä itsesi kanssa asiat läpi, olla sinut niiden asioiden kanssa, joihin ei voi vaikuttaa. Kaikki asiat eivät selviä välttämättä ollenkaan, vaikka kuinka koittaisi toisen kanssa käydä niitä läpi. Jos joku hiertää niin se sitten hiertää.

Jatka reippaasti matkaa, sillä luopumisen jälkeen tulee tilaa kaikelle uudelle ja ihanalle. Joskus hyvinkin arvaamatta.

Onneksi minun lapsuudessani en joutunut kokemaan samantapaista hylkäämistä ystävien toimesta. Olin ystävien keskuudessa suosittu ja kaveruus perustui aitoudelle. Pisin ystävyyssuhteeni on kestänyt jo reilun 30 vuotta. Tästä ystävyydestä tiedän, että se on ikuista. Tällä hetkellä välimatkaa on useita tuhansia kilometrejä välissä. Siitä huolimatta ystävyys säilyy ja on kestävää. En halua edes kuvitella miltä lapsesta tuntuu kaverisuhteen ulkopuolelle jättäminen tai pienikin viaton kiusaaminen. Vaikka mikään kiusaaminen ei ole viatonta. Aikuisuussa ystävyyssuhteissa tapahtuneet kolhut ovat tuntunut jo ihan tarpeeksi pahalta. Lapselle se olisi varmasti vielä ikävempää.

Olen todella kiitollinen minun tärkeille ja rakkaille aidoille oikeille ystäville! Heillä on arvoisensa paikka sydämessäni. On ihanaa tietää olevansa tärkeä ja arvostettu ystävänä. Sellainen molemmin puoleinen luottamus ja tieto siitä, että oikea ystävä tukee ja kannustaa. Saa olla se kuka on <3 Omana itsenään.

Ystävyydellä Anita