Keskeneräinen ja jokaisen oma elämä

Elämä on aina heijaste. Spektrit valitsemme itse senhetkisen elämänkohdan kautta. Joskus menossa voi olla haastavampi ja mustempi, heijasteita tarjoamattomampi jakso. Sen ohitettuamme tarjoilee elämä mitä varmimmin tarjottimella hiukan värikkäämpää jaksoa. Ehkä kirkkaan räikeitä, huomiota huutavia värejä tai kenties haalean hempeitä pastellisävyjä.

Mitä sinä laitat tilaukseen? Mitä sävyjä elämääsi kaipaat ja mitä olet valmis vastaanottamaan?

Itse uskon vahvasti, että saamme sitä mitä tilaamme ja mihin sisimmässämme olemme kullakin hetkellä valmiita. Minä olen ainakin saanut pohjan kautta kokea mitä omalla negatiivisuudella varustettuna tarjoillaan. Ei tule iloa ja keveyttä vaan mustaa ja märkää rättiä. Se musta ja märkä on vaan täytynyt kokea niin monta kertaa, että oppirahat on varmasti maksettu. On täytynyt hakata päätä seinään niin tuskalla. Joku sisällä on kokenut, että tätä myöten on mentävä ja luovuttaa ei voi kuin vasta pakon edessä jos silloinkaan.

Niin me ihmiset vaan olemme erilaisia. Reagoimme ja ajattelemme erilailla. Olemme erilaisia temperamentiltämme. Erilaisia herkkyyksiltämme. Tulemme erilaisista taustoista. Arvomaailmamme ovat erilaisia ja uskomme eri asioihin. Kai tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta saitte varmaankin kiinni. Mikä minulle on totta ei välttämättä ole ollenkaan totta naapurin Inkerille tai Pelelle. Silti tuntuu että maailmassa käytetään tuhottoman paljon energiaa oman totuuden puolusteluun ja riitelyyn sekä syydetään sadoittain selittelyjä omien tekojen oikeutuksista.

Niin minä ainakin olen toiminut ja huomaan helposti edelleen meneväni siihen mukaan vaikken haluaisi. Julmetun monen tunnehullunmyllyn jälkeen katselen maailmaa kuitenkin jälleen kerran (ja joka kerta) hiukan viisaampana ja itseäni ja elämääni enemmän ymmärtäen. Elämän tarjoamien kokemusten, ihmisten kohtaamisten ja itsen ymmärtämisen myötä saan hiljalleen myös ymmärrystä toisia ihmisiä ja heidän valintojaan kohtaan. Kurjia fiiliksiä kokemalla, mustuutta purkamalla, käsittelemällä ja läpikäymällä olen pikkuhiljaa päässyt tutustumaan myös kevyempiin, raikkaampiin ja rakkaudellisempiin tuulahduksiin.

Miksi en usko helpolla ja toimin kuten toimin?

Niin monet kerrat olen kuullut useammalta taholta kuinka tuhlaan aikaani menneitä märehtimällä ja että minun vain tulisi ”päästää irti”. Mutta kun se irtipäästäminen ei ole mikään tosta noin vaan tajuntaan sanomisella iskettävä juttu, joka vain päätetään. Ei todellakaan. Jos itsellä on vahva tunne ja oma totuus siitä, että pohjamudat on myllättävä, niin silloin rauha ei löydy itseä vastaan toimimalla. Ei, vaikka kuinka jonkun toisen mielestä toiminta olisi aivan järjetöntä, naurettavaa, ajan tuhlausta, energian tuhlausta tai mitä muuta tahansa. Meidän sisäiset asetukset ovat jokaisella erilaiset ja joskus itsen kuunteleminen, oman totuuden etsiminen ja pikkuhiljaa löytäminen on ainoa keino millä voi löytää sisäisen rauhan. Olkoonkin vaikka, että se keino on jonkun tai vaikka monenkin toisen mielestä aivan mielipuolinen. Jokaisella meillä on oma oppimme ja ne omat kivet käännettävänä.

Tässä maailmassa, jossa erilaisten näkökulmien ja ihmisten rakkaudellinen kohtaaminen on vielä suurelta osin erityisesti meiltä aikuisilta lapsen kengissä ja olemme isosti kasvun ja opettelun vaiheessa, on kyllä tilausta itseen syvällisen tutustumisen kautta tapahtuvalle parannustyölle. Muutos maailmassa voi tapahtua vain itsen kautta.

Olen tajunnut, kuinka paljon olen tyrkyttänyt omaa totuuttani ja itselle resonoivia asioita toisille. Monesti se on tapahtunut ihan puhtaasta auttamisen halusta ja myös koska se on ollut opittu tapa toimia. Sihen on sisältynyt ajatusta, että koska se on mulle toimivaa, sen täytyy varmasti olla myös toiselle oikea tapa. Se taitaa olla hyvin yleinen ajatustapa tässä meidän inhimillisessä ihmisyydessämme. Nyt olen tajunnut kuitenkin myös sen, kuinka ollessamme erilaisia meitä kutsuu kutakin monesti hyvin erilaiset asiat. Vaikka minun totuuteni löytyisi jostain harrastuksesta, uskonnosta, meditaatiosta, hoidosta tai kirjasta, ei kanssaihminen monestikaan koe elämää täysin samalla lailla. Minä en myöskään voi siirtää omia oivalluksiani asioista tuosta noin vain toisille vaan jokaisen täytyy käydä itse kaivelemassa omia uskomuslokeroitaan, lyödä ehkä omaa päätä seinään ja etsiä sitä kautta oma totuutensa maailman menossa.

Mutta mistä apua?

Itse olen monet kerrat oikein huutanut avun perään ja oma itseätoteuttava ennuste oli myös pitkään mantra ”mä en jaksa”. Kun voimat ja keinot ovat vähissä haluaa kuka tahansa apua, pelastusta, ihmettä. Jotakin joka tupsahtaa tuosta noin vain. Omalla monenlaista nähneellä kokemuksella ajattelen, että kun yksilö haluaa apua on tärkeää opetella myös auttamaan itseään. Monesti haluamme tosi isosti sitä apua tarjottavan ulkopuolelta ajatuksella että avun olisi hyvä vaan tulla ja paras vielä niin, ettei itse tarvitsisi hurjasti työskennellä. Ajatus että anna mulle vain apu, mutta älä vaadi minulta sen eteen mitään. Tämän olen siis myös omakohtaisestikin kokenut. Ja sen vasta olenkin omakohtaisesti kokenut, kuinka avun tulemisen esteenä voi olla uskomus, ettei sisäisesti kykene vastaanottamaan sitä paljon haluamaansa apua. On myös kovin vaikea opetella kuulemaan sitä totuutta joka siinä kohtaa koettaa jonkun kokemuksen tai ihmisen kautta tunkea tajuntaan.

Kuinka se todellinen apu voi tulla jos sisimmässä jokin haraa hurjan kovasti apua vastaan, vängäten ettenhän minä ole sen arvoinen, muut tarvitsevat sitä kuitenkin enemmän kuin minä tai ajatellen, että jos vastaanotan apua se tarkoittaa että olen heikko. Ja sitähän me kaikista vähiten sallimme itsemme olevan tai vaikuttavan siltä. On myös vaikea vastaanottaa apua jos ei voi mitenään tunnustaa, että omassa toiminnassa tai tavassa elää on mitään muutoksen tarvetta.

Myös oman totuuden kuunteleminen on isossa roolissa itsen auttamisen kanssa. Ja se tottavie ei ole mikään kertaymmärryksestä tajuntaan tuleva juttu vaan ottaa yhden jos toisenkin (tusinan/sadan/tuhannen) toiston ja erehdyksen siihen tutustuessamme, yksilöstä riippuen. Monesti saatamme ohjautua elämässä aika autopilotilla, kyseenalaistamatta mikä on aito itsemme, toimimmeko todellisesti itsemme ja lähimmäistemme parhaaksi, mitä oikeasti kaipaamme elämään ja mistä nautimme. Toistamme helposti kaavaa ja arvomaailmaa mihin olemme lapsuudenperheessämme ajautuneet, koska emme halua loukata vanhempiamme tai sukuamme.

Itse ajattelen nyt olevalla ymmärrykselläni, että kaikki virheemme ja erehdyksemme, sairautemme, päättyneet parisuhteet, huonoa oloa aiheuttaneet työpaikat ja sukset ristiin saattaneet ihmissuhteet ja muut harmimme ja tuskamme, ovat oikeasti elämän tarjoamia harjoituksia ja oppeja kohti oikeaa ja aitoa itseä. Ne ovat mahdollisuuksia purkaa epätosi tieltämme.

Vaihdan näkökulmaa, vaihdan kokemukseni – saan muutoksen

Olen joskus vuosia sitten maalannut paperille kuvan metsämaisemasta ja kirjoittanut siihen jostain poimimani sanat: vaihdan näkökulmaa, vaihdan kokemukseni -saan muutoksen. Aivan älyttömän pitkään tuo teksti oli minulle kuitenkin pelkkää sananhelinää. Kuinka sitä nyt muka kokemuksia muutetaan ja miten ihmeessä näkökulman muuttaminen onnistuu. Muutoksen saaminen oli se mikä houkutteli, mutta siihen pääseminen tuntui olevan sankan sumuverhon ja totaalisen kykenemättömuuden muurin takana.

Minulla oli pitkään jakso jolloin koin olevani isosti jumissa itseni ja ajatusmallieni kanssa. Vaikka liikahduksia ja oivalluksiakin tapahtui (ja ainahan niitä tapahtuu jollakin tasolla), sisäinen olotila oli hyvin jumittunut. Elämän ongelmat toistuivat ja toistuivat, viha sisälläni ei tuntunut hellittävän ja kaikki muutkin tunteet vaan möllersivät minun tajuamatta niiden viestejä. En saanut mitään syvempää kosketusta unieni viesteihin vaan ne karkasivat heti herättyä, päänsisäiset paperille kirjoitetut kelat tuntuivat huutavan uudestaan ja uudestaan samaa rataa ja tietenkin kaikki ympärillä tuntuivat kadehdittavilta oivaltavine ajatusineen, mietteineen, vaiheineen.

Sisimmältäni olen kuitenkin tajunnut olevani aika sinnikäs koska koko jumituksen ajan etsin jotain itselle sopivaa keinoa, koukkua, jujua ja ihan konkreettisesti apua. Kärsimätön apinamieli tietenkin haluaisi kaiken kehityksen tapahtuvan nopeasti. Mutta siinähän se elämä suuresti opettaa. (Nyt joku varmasti ajattelee, että jos en olisi niin hanakasti etsinyt ja etsinyt, olisin voinut päästä jumituksesta irti nopeammin, mutta edelleen, minun tieni ei ole tuntenut sanaa helppo, hyväksynnän kanssa tulin tutuksi vasta paljon myöhemmin ja todellinen anteeksianto on monen asian kanssa myöskin vasta vireillä.) Jostakin tai pikemmin monestakin syystä koen olevani enemmän kapinallinen kuin seesteisesti laatikkoon alistuva. Sitä kapinahenkeä olen lietsonnut pitkään käsittelemättä olleiden, syvien ja kaukaisten asioiden voimalla.

(Vastikään kuuntelin Louise Hayn audiokirjaa ja siellä sanottiin, että kun huomaa olevansa jumissa kertoo se, että anteeksiannon kanssa on tekemistä. Tämän kyllä allekirjoitan. Ja se oikea anteeksiantokin on jotain ihan muuta kuin pieni ja nopeasti toteuttava juttu.)

Vihdoin kohti turvaa

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ja turvan kokeminen vahvasti omassa voimassaan olevien ja läsnäolevien ihmisen taholta ovat omalla kokemuksella hyvin syväparantavaa, jonka kautta minun kulkeminen kohti lisää parannusta antavaa anteeksiantoa, hyväksyntää ja rakkautta on ollut mahdollista. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen tapahtuu validoimisella. Kun sinun kokemuksesi ja olotilasi nähdään rohkein ja rakastavin silmin ja kuullaan ja sanoitetaan ilman arvostelua ja kun sinua ei hylätä vaikka näytät sitä puolta itsestäsi jota kukaan muua aikaisemmin ei ole kestänyt hylkäämättä, luo se todella suuren turvan kokemuksen. Se turvan tunne menee syvälle sisäiselle lapsellesi ja näin alkaa mahdollistamaan irtipäästämistä sekä näkökulman ja kokemuksen vaihtamista. Turva on tie muutokseen.

Henkisissä piireissä on sanonta, että kun oppilas on valmis, opettaja tulee ja tässä koen samaa henkeä. Kun autettava on valmis, oikea auttaja (tai useampi) tulee.

Tämä on minun elämä ja minulla on oma tieni. Minun tie. Kun arvostan ja kunnioitan omaa tietäni, menneen ja olevan täysin hyväksyen, voin arvostaa ja kunnioittaa myös muiden erilaisia teitä.

Paljon voimaa, rakkautta ja ymmärrystä kaikille omien teidensä kulkijoille <3

Sinä et ole jumissa. Olet vain sitoutunut tiettyihin käyttäytymisen malleihin koska ne ovat auttaneet sinua menneisyydessä. Nyt nämä käytösmallit näyttäytyvät enemmän haitallisina kuin hyödyllisinä. Syynä siihen, ettet voi mennä eteenpäin on vanhojen kaavojen käyttö uusilla elämäntaajuuksillasi. Saadaksesi uudenlaisen tuloksen sinun tarvitsee muuttaa kaavaa.

~Emily Maroutian

 

Kykysi sallia ihmisten elää itseäsi vastakkaisessa todellisuudessa ilman että suljet myötätuntoasi heitä kohtaan, peilaa maailmalle kuinka voimakas rakkautesi on.

~tuntematon