Kehoon koteloitunut häpeä

Stressi, pelkotilat, kivut, häpeä, syyllisyys, tunnevammat , univaikeudet, ihosairaudet … Just name it.

Traumaattinen kokemus oireilee jokaisella ihmisellä eri tavoin  ja ihminen ei itse välttämättä edes tiedosta sitä, että kyse on trauman aiheuttamista oireista.

Näin etenkin, kun traumaattinen kokemus on tapahtunut lapsuudessa oman kodin seinien sisäpuolella, piilossa ulkopuolisilta silmiltä. Vaikean siitä tekee myös sen jos traumaattisesta kokemuksesta tulee arkipäivää lapsen elämässä ja se on jatkuvaa.

Kerran koettu järkyttävä kokemus ei kuitenkaan koskaan poistu mielestä tai kehosta mutta siitä voi päästä ylitse ja oppia elämään sen kanssa.

Tuoksut, valokuvat, muistikuvat,takaumat mikä tahansa voi herättää traumaattisen kokemuksen tunteet uudestaan meissä, tai voimme elää omassa elämässämme jatkuvasti traumaattista kokemusta uudelleen edes tiedostamattamme sitä.

Viime päivinä mä olen keskustellut pienessä ryhmässä  lapsuudessa hyväksikäyttöä kokeneiden kanssa ja vaikka mä olen jo vuosia omia kokemuksiani työstänyt sekä aiheesta puhunut on mieleeni noussut taas kipeitä muistoja sekä tapahtumia jotka luulin jo läpikäyneeni.

Kaivoin myös projektia varten varhaislapsuuden aikaiset sosiaalitoimen mua koskevat paperit esille ja joka kerta niiden lukeminen tekee yhtä kipeää vaikka en kaikki tapahtumia edes itse muista.

Vahvin ja selkein tunne kaikista lapsuuden ja nuoruuden vuosista,kipeistä kokemuksista sekä traumoista on häpeän tunne.

Mä opin jo hyvin nuorena häpeämään itseäni

 ja perhettäni, Hirviötä, äitiä sekä ihmisiä jotka perheessämme vieraili ja tämä häpeän tunne vahvistui vuosi vuodelta ja siitä tuli osa minua.

Kipeimmät sekä satuttavimmat muistot elämässäni ajoittuvat ajalle kun olin päättänyt uhrata itseni ja valehtelin sosiaalitoimelle sekä kasvatusneuvolalle .

Ja tämän myötä elämä Hirviön kanssa jatkui ,koska halusin pitää perheeni koossa ja äitini poissa alkoholista. Mutta hintana oli se että, samalla kaikki pienellä paikkakunnalla tiesivät tai ainakin luulivat tietävänsä mitä mulle oli tapahtunut ja tapahtui edelleen.

Nuorena ylä-aste ikäisenä musta tuli siis viimeistään kummajainen, hyljeksitty, pahasuinen outo tyttö jonka “isä pani sitä” vaikka totuus oli kaukana siitä mitä muut luulivat.

Tähän ajanjaksoon mahtui ensirakkaus discossa, joka saatuaan tietää musta kertoi mun olevan oksettava kummajainen eikä halunnut koskea muhun pitkällä tikullakaan, repaleisia ystävyysuhteita missä mua välillä kiusattiin ja välillä hyväksyttiin porukkaan mukaan sekä  kiusaamista myös omalta osaltani .

Toki  kaiken keskellä myös  tavallista  kipuilua ja kasvua mitä nuoren elämään normaalistikkin kuului.

Tuskallisimpia olivat taksimatkat kouluun ja takaisin,entiset luokkakaverit hakkuivat ,nälvivät ja nauroivat lähes koko matkan joka päivä. Tai lopulta vain niinä päivinää kun jaksoin edes kouluun mennä,koska häpesin itseäni ja koko olemassaoloani.

Jo teini-iässä mulla oli ihon kanssa ongelmia,koska ihoni on erittäin vaalea alkaa se helposti myös punoittamaan etenkin kasvoista sekä nenän alueelta  ja tästä sain kuulla lähes joka päivä koulussa ja muualla muilta nuorilta.

Mitä enemmän mua haukuttiin sitä kovemmin koitin ihoani peittää ja sitä vahvemmin ihon punaisuus paistoi kaikesta läpi.

Silloin tuntui kun ihonikin olisi huutanut samaa mantraa : häpeä, häpeä,häpeä.

Ja mitä enemmän mua hävetti sitä enemmän myös ihoni sekä kehoni siihen reagoi.

Nyt aikuisena mulla on todettu läskäeskeema keholla ja ruusufinni kasvoissa.

Varhaislapsuuden huono ruokavalio, teini-iän syömisongelmat ja nyt aikuisena riipuvuus sokeriin sekä stressi toki ovat varmasti osasyyllisiä kehon oireiluun mutta vuosikausia mukana kannettu häpeä nousee myös aika ajoin pintaan juurikin kehon ja kasvojen oireilulla.

Kasvot ovat mulle edelleen hyvin herkkä paikka nuoruudessa koetun kiusaamisen takia.Lapsuuden kokemuksien ja traumojen takia musta on myös aikuisena tullut suorittaja jolloin pysähtyminen ja itseni kuunteleminen on todella haasteellista.

Häpeän tunne on koteloitunut syvälle kehooni ja sisimpääni niin tiukasti, että unohdan kaiken suorittamisen keskellä itseni sekä hyvinvointini ja tajuan asiat  todellakin vasta sitten kun elämä kopauttaa  halolla päähän, vihjeitä voi olla tullut jo pidemmän aikaa mutta mieli ja keho pysähtyvät vasta sitten kun on pakko.

Uudestaan ja uudestaan mä  läpikäyn  omia häpeän tunteitani kun, en kuuntele itseäni enkä kehoni viestejä.

Armollisuus itseä kohtaan on aivansana traumojen sekä häpeän käsittelyssä.Häpeästä irti pääseminen ei tapahdu hetkessä, vaan sille on aina hyvä antaa aikaa.

En nauti siitä tunteesta kun yritän meikata kasvojen punaisuutta piiloon töihin lähtiessä, etteivät vanhukset pelästy karua ulkonäköäni mutta hyväksyn sen ilman että, syyllistän itseäni kehoni reagoinnista.

Ihmisen keho on viisas ja on myös  todellista viisautta oppia kuuntelemaan sen viestejä. Etenkin niitä pienimpiäkin vihjeitä joita se meille antaa ennen kuin keho on on pakko huutaa,että kuulemme sen viestit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää kirjoittajalta Sirpaleista tehty/Liisa-Maija Al-Maeeni

Lempeydellä kohti hyvinvointia

Kaupallinen yhteistyö: Juice Plus+ /Paula Torkki   Oma hyvinvointi on asia mihin meidän...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.