Keholla on tarina

Jokaisella keholla on oma tarinansa. Meidän kehomme on kantanut meitä koko elämämme ajan ja kestänyt paljon muutoksia. Ilman toimivaa kehoamme, ei olisi meitäkään. Kehoa tulisi kunnioittaa tästä syystä, mutta silti me usein vähätellään omia kehojamme eikä osata katsoa omaa kehoamme rakkaudella. Sanotaan, että keho on ihmisen temppeli. Jotain pyhää ja kunnioitettavaa, mitä tulisi vaalia. Itse en ole osannut vaalia omaa kehoani tai nähnyt sitä rakastettavana ja olen tullut huomanneeksi, että sama koskee useimpia naisia.

Minun kehoni tarina on hieman surullinen, mutta opettavainen. Aloin jo nuoresta alkaen pitämään kehoani viallisena, rumana ja jonakin mitä pitäisi muuttaa. Koin, että en ole hyväksytty, koska kehoni ei ole riittävän hyvä. Olin kiusattu ala-asteelta saakka ja ulkonäköäni haukuttiin. Aloin uskomaan kiusaajiani. Minussa täytyi olla jotain vikaa, minun kehoni oli viallinen.

Jo ala-aste ikäisenä muistan ensimmäiset ajatukset laihduttamisesta. Luin lehdistä ja kirjoista laihdutusvinkkejä. Muistan kun joskus kieritin vatsani tiukasti kelmulla ja toivoin, että se siitä pienenisi. Ylä-asteella yritin useamman kerran laihduttaa, mutta se ei koskaan onnistunut. Samaan aikaan olin luonut ruoasta lohduttavan elementin enkä vain yksinkertaisesti pystynyt lopettaa syömistä. Minulla oli taipumusta ahmimiseen ja yksinkertaisesti rakastin syömistä. Se antoi lohtua, kun elämässä oli kaikki huonosti.

Joka kerta kun olin ahminut, tunsin valtavaa itseinhoa. Lukiossa taisin ensimmäistä kertaa oksentaa ahmimisen jälkeen. Oksentelusta ei onneksi tullut pysyvää tapaa, se oli enemmänkin satunnaista. Useimmiten liian syömisen jälkeen kyllä teki mieli oksentaa, mutta en tykännyt oksentamisesta. Jonkinlainen syömishäiriö oli kuitenkin jo syntynyt. Aloitin treenaamisen ja koitin sillä saada kehoani muokattua. Onnistuinkin siinä, mutta en ollut koskaan tyytyväinen itseeni. Vertasin itseäni aina muihin ja koin, että ystävilläni oli unelmavartalot enkä koskaan päässyt samalle viivalle heidän kanssaan. Heillä oli myös paljon enemmän itseluottamusta kuin minulla ja koin olevani vajanainen.

Aloin pelkäämään muiden ihmisten arvostelua niin paljon, että minulle kehittyi sosiaalisten tilanteiden pelko. Pelkäsin olla esillä ja toivoin, että olisin täysin huomaamaton. Kun sain huomiota, menin aivan paniikkiin. Minulle heräsi taistele tai pakene reaktio pienestäkin huomiosta. Lukioaika oli tämän vuoksi todella vaikeaa. Minulla oli silloin tällöin poikaystäviä, mutta suhteet eivät kestäneet pitkään ja kaikilla heillä oli jotain yhteistä. He vähättelivät minua ja pitivät minua tyhmänä. Sain todella huonoa kohtelua heiltä eivätkä he todella osanneet arvostaa minua sellaisena kuin olin. Olin heille vain joku “esine”, jota sai käyttää niin kuin he halusivat. Ja annoin sen kaiken tapahtua, koska minulla ei ollut lähes mitään omia rajoja.

Vasta viime vuosina olen todella alkanut näkemään kehoni kunnioitettavana ja hyväksyttävänä. Hyväksyn vihdoin oman kehoni sellaisenaan. Toki on hetkiä jolloin se tuntuu vaikealta, mutta pääsääntöisesti olen sinut itseni kanssa. Tähän pääsy on vaatinut paljon työtä, hyväksymistä ja aikaa. Se on vaatinut vanhenemisen tuomaa viisautta ja ymmärrystä. En enää pelkää vanhenemista vaan enemmänkin olen iloinen siitä ja sen tuomasta itsevarmuudesta. Tässä kuussa täytän kolmekymmentäviisi vuotta enkä ole koskaan aiemmin tuntenut oloani näin hyväksi. Vihdoin olen hyväksynyt kehoni ja olen onnellinen, että olen tässä kohdassa elämää nyt. Näen kehoni jonakin mitä tulee kunnoittaa, näen kehoni pyhänä temppelinä.

Surullisinta on, että en ole ainoa ihminen jolla on tälläinen kehon tarina. Useimmat naiset tuntevat samoin ja usein se alkaa jo lapsuudesta. Koen, että maailmamme on kuitenkin muuttumassa parempaan ja alamme näkemään nämä asiat selkeämmin. Nykyään äidit ymmärtävät mitkä jäljet heidän oman kehonsa vähättelystä voi jäädä heidän omille lapsilleen. Työtä on silti vielä paljon jotta pääsisimme siihen, että jo pienestä pitäen alkaisimme kunniottaa omaa kehoamme sekä toisten kehoja. Kehorauha ja kehopositiivisuus ovat termejä, mitkä ovat onneksi kasvussa ja toivon, että ne ovat tulevaisuudessa uusi normaali. Että tulevan sukupolven naiset osaavat arvostaa omia kehojaan sekä omia rajojaan.

Millainen on sinun kehosi tarina ja mitä sinun kehosi sinulle kertoo? Siitä kirjoittaminen voi olla aika avartavaa, joten suosittelen tekemään sen. Kirjoita ylös, mitä kehollasi on sinulle kerrottavana. Myös maalaaminen tai piirtäminen on hyvä keino saada avattua ymmärrystä omaa kehoaan kohtaan. Millaisena näet oman kehosi? Jos haluat löytää kehostasi hyviä asioita, mieti mitä kaikkea kehosi on sinulle antanut. Mihin kaikkeen se on pystynyt? Mitä kaikkea se on joutunut kestämään? Ehkä opit olemaan hieman armollisempi kehoasi kohtaan, kun ymmärrät miten paljon kehosi on antanut ja kokenut.

Meidän kaikkien kehot ansaitsevat rakkautta ja hyväksyntää, ennen kaikkea meiltä itseltämme.

Lisää kirjoittajalta Kaikki värini/Saana Repo

Voiko terapian avulla oppia onnelliseksi

Haluan kertoa omasta terapiakokemuksestani ja miten psykoterapia on vaikuttanut minuun. Olen käynyt...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.