Kaikki muistavat, miltä tuntui ensirakkaus

Poikaystäväni seisoi rautatieaseman aulassa ujona ja kömpelönä. Vaalea tukka lyhyeksi leikattuna, kioskilta ostettu kukkapuska ja pehmonorsu sylissään. Tässä, sulle. Päälle nolostunut hymy, ei mitään muuta. Söpöä.

Jokainen muistaa, miltä tuntui olla rakastunut ensi kertaa. Niin minäkin. Olin 16-vuotias ja toisella paikkakunnalla asuvaan poikaystävääni umpihullaantunut. Ihan liian nuori rakastamaan, joku minua vähän vanhempi kaikkitietävä töksäytti. Mitä sen ikäinen muka tietää rakkaudesta? Mitä siihen pitäisi vastata? Koin jotakin uutta, ihmeellistä, selittämätöntä ja jännittävää. En kaivannut tyrmäämistä, vaan selustatukea. Sitä sain yhtä kokemattomilta kokemusasiantuntijoilta eli ystäviltäni. Höyrysimme tuntikausia lankapuhelimissa ja puimme ihmissuhdedraamojamme käsittämättömän pitkissä, käsin kirjoitetuissa kirjeissämme. Vanhempamme säksättivät puhelinlaskuista, mutta sehän ei meitä liikuttanut. Sydämen asioiden vatvominen vaati perinpohjaisia puhelinsessioita ruokakomeron lattialla.

Mitä muutakaan olisimme voineet tehdä? Ei siihen aikaan 1980-luvulla ollut mitään sosiaalista mediaa. Siihen aikaan oli vain Uma, Ulla-Maija Aaltonen. Akkainlehden nuortenpalstalla Uma jakeli kullanarvoisia ihmissuhdevinkkejä teineille. Ahmin palstaa ahnaasti, mutta en pitänyt huoliani niin merkittävinä, että olisin tuntenut tarvetta raportoida niistä Umalle. Vain lällärit uskoutuivat Umalle.

Olen hamstraajatyyppiä. Heitän pois tavaroita, mutta en muistoja. Vuosikymmenten takaiset kirjeet ja valokuvat olen tunkenut huolella säilytysbokseihin, joita en ole avannut Urho Kekkosen aikojen jälkeen. En muista, että olisin heittänyt ensimmäisen poikakaverini kirjeitäkään roskiin. Muutoissa ne ovat luultavasti kantautuneet automaattisesti osoitteesta toiseen. Ensirakkaudeltani tulvi lapsuudenkotiini läjäpäin kirjeitä. Pientä pränttiä kukkapaperilla. Rakkaudentunnustuksia, jopa runoja. Yksi sen verran härski, että naamani lehahti punaiseksi.

Nyt olen keski-ikäinen, viisikymppinen. Mitä tämän ikäinen muka tietää rakkaudesta? Ainakin sen, ettei kokemus rakkaudesta liity ikään. Toisen ihmisen tuntemaa rakkautta, sen syvyyttä ja määrää, ei voi kukaan ulkopuolinen mitata ja määritellä. Miten voisikaan? Se on ihan yhtä hankalaa sille, joka elää keskellä pyörryttävää tunnemyräkkää. Luulen, että olen elänyt jo tarpeeksi kauan ymmärtääkseni edes tämän. Takanani on yksi avioero ja käyn parhaillaan läpi toista. Enää tuskin järkyttyisin härskeistä värssyistä. Ei niitä minulle tosin kukaan enää rustailekaan. Onneksi.

Avioituessaan kukaan tuskin ajattelee, että liitto voisi joskus päättyä eroon. Ei tietenkään pidäkään ajatella. En minäkään ajatellut. Molemmilla kerroilla vietin häitäni läheisteni ja puolisoni läheisten ympäröimänä varmana siitä, että liitto kestää loppuelämäni. Kunnes kuolema meidät erottaa. Eihän siinä niin käynyt. Erottajaksi riitti ihan elämä. Niin voi käydä kenelle hyvänsä. Kaikkia ihmissuhteita ei ole tarkoitettu elinikäisiksi. Jotkut kohtaamiset kestävät vain ohikiitävän hetken, kuukauden tai vuoden. Entä sitten? Bisnesmaailman vaikuttaja Lenita Airisto toteaa vuonna 2017 julkaistussa omaelämäkerrassaan vanhan naisen viisaudella miessuhteistaan: ”Joskus hyvin lyhyt kohtaaminen, yksi hetki, voi olla hirveän merkittävä”.

Sen pitäisi olla sanomattakin selvää, mutta onko se? Eipä taida olla. Hyvin usein arvotamme omia ja toisten parisuhteita siltä pohjalta, miten pitkään ne ovat kestäneet. Peukutamme somessa pitkille liitoille, ja hymähtelemme niille, jotka päättyvät lyhyeen. Vuosikymmeniä kestäviä pitkiä liittoja hehkutetaan yhä ainoina oikeina ihanteina, ikään kuin muita vaihtoehtoja ei olisi. Se on kapeakatseista, eikä enää ihan tätä päivää.

Entä, jos teoria sielunsuunnitelmista onkin totta? Ihan lyhytkin rakkaustarina voi olla tähtiin kirjoitettu, osa isoa, tuntematonta suunnitelmaa, jonka sielut solmivat toisessa ulottuvuudessa kauan ennen syntymäänsä. Ehkä ne ovat päättäneet oppia toisiltaan jotakin. Kun oppiläksy on suoritettu, jatketaan matkaa. Yksin tai kaksin.

Ehkä oppiläksyn taustalla painavat jälleensyntymän lainalaisuudet, ja kaiken kattava ihana, kamala karma. Jospa onkin niin, että elämästä toiseen karma lastaa eteemme samoja tyyppejä? Heidän kanssaan jauhamme ajasta iäisyyteen samoja myllynkiviä, kunnes alamme oppia virheistämme emmekä enää toista niitä. Pelaisiko karma tosiaankin näin yksinkertaisilla pelisäännöillä? Eihän se ole mikään huuliharppukostaja.

Ehkä karmaa ei pitäisi pitää minään uhkana, vaan mahdollisuutena. Se voi antaa meille yhä uudelleen tilaisuuden oppia lisää itsestämme. Jotakin voi tosiaankin olla kohtalonomaisesti tähtiin kirjoitettu, mutta meillä kaikilla on vapaa tahto. Se tarkoittaa sitä, että itsellään voi pidättää oikeuden muuttaa mieltään. Aina.

Sielunsuunnitelmaani oli varmaankin piirretty lyhyt kohtaaminen ensirakkauteni kanssa. Nyt voin jo arkipäiväisesti ajatella, että ensirakkaudekseni hän oli juuri sopiva. Kiltti ja sanavalmis, mukava naapurinpoika. Sain kokea turvallisissa rajoissa sen, miltä tuntuu tuntea toista ihmistä kohtaan jotakin sellaista, mistä en ennen ollut osannut uneksiakaan.

Tietenkin ensirakkauteni oli sieltä tyypillisimmästä päästä. Se leimahti hetkessä täyteen roihuun, mutta ei ollut kestävää laatua. Totta kai eromme tuntui dramaattisen musertavalta. Se repi teiniminäni riekaleiksi. Niinhän erot ensirakkauksista tapaavat tehdä. Hautasin kasvoni poikaystävältäni saamani pehmolelun turkkiin, ja itkin katkerasti ensiromanssini päättymistä. Kun ihminen kokee ensi kertaa jotain uutta, maailmoja mullistavaa ja vähän pelottavaakin, siitä ei niin vain toivuta. Titanichan on törmännyt jäävuoreen!

 

 

Lopulta ensirakkaudet tietysti unohtuvat, mutta eivät muistot niistä. Ennen kuin näin käy, niiden varjot lankeavat helposti vielä seuraavienkin ihmissuhteiden päälle, pahimmassa tapauksessa niitä sabotoiden.

Amerikkalaisessa Elite Daily -julkaisussa Dr. Niloo Dardashti pitää täysin luonnollisena ensirakkauden vertaamista sitä seuraaviin ihmissuhteisiin. Ensirakkaus voi jäädä pitkäksi aikaa kummittelemaan ihanneparisuhteen standardimalliksi. Seuraavien parisuhteiden odotetaan olevaan jonkinlaisia kopioita siitä. Ensirakkautta aletaan ehkä tarpeettomasti myös mystifioida. Dardashti ymmärtää tämänkin. Ensirakkaus osuu usein ajankohtaan, jolloin ihmisen ei yleensä tarvitse kantaa vastuuta sellaisista ikävistä velvollisuuksista kuin oman elannon hankkiminen. Arkihuolten painolasti ei siis uhkaa sitä. Elämä on hetken yhtä viatonta euforiaa, kaukana rankasta tosiarjesta. Eihän sellainen peli tietenkään yleensä pitkään vetele.

Pari viikkoa sitten satojen Facebook-päivitysten virrasta silmiini osui yliopistoaikojen opiskelukaverini postaus. Jostakin syystä jokin siinä kiinnitti huomioni. Pysähdyin lukemaan. En ensin tunnistanut päivityksen kuvassa ollutta, ohimoiltaan sharmantisti harmaata keski-ikäistä miestä, mutta katseessa oli jotakin hämärästi tuttua. Aloin lukea. Äkkiä tajusin, että siinähän hän oli. Ensirakkauteni! Kaveri, jonka kanssa teinin intohimolla suunnittelin jopa häitä! Mutta miksi hänestä kirjoitettiin imperfektissä, käyttäen sanaa ”oli?” Tietenkin se oli ilmiselvää, mutta totuus upposi tajuntaani hyvin, hyvin hitaasti. En halunnut uskoa sitä. Mies oli kuollut 56-vuotiaana sairauskohtaukseen. Olin sanaton. Olen sitä yhä.

Saman tien mieleeni hyökyivät treffit rautatieasemalla, kirjeet, kortit ja pehmonorsu. Muistin oudon, täysin merkityksettömältä ja irralliselta tuntuneen tapahtuman. Junamatkalla luokseni poikaystäväni oli avannut karkkipussin. Jostakin syystä se oli räjähtänyt hänen käsiinsä. Karkit olivat sinkoilleet pitkin penkkejä ja lattiaa, ja vastapäätä istuneen pariskunnan silmille. Kolmikko oli purskahtanut nauruun. Mietin, miksi muistin asian. Sitten tajusin. Ehkä entinen poikaystäväni halusi jäädä ihmisten mieliin juuri sellaisena kuin oli. Elämänmyönteisenä, iloa, naurua ja hyvää mieltä ympärilleen pirskottelevana.

 

 

Lisää kirjoittajalta Wish you were here/Johanna Jurkka

Kun juurichakra surkastuu, ei peittojen heiluttelukaan enää kiinnosta – näillä keinoin hoivaat sitä

Kirkkaanpunainen, juurichakran (muladhara) tunnusväri, on chakrakartan väreistä väkevin, dynaamisin, intensiivisin ja eniten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.