Jenni Martikainen: Itselleen kuoleminen, oman sielun vapautus
Oon niin loppu tähän työhön. Oon niin loppu kun yritän päivästä toiseen pärjätä siellä. Hymyillä vaikka mieli tekisi huutoitkeä lattialla. En meinaa enää edes jaksaa herätä aamulla. Haluaisin niin paljon että tää loppuis, mutta en tiedä mitä tekisin, en tiedä miten muuttaisin tän kaiken.
Se tuntuu musertavan kamalalle, tiedän. Vuosia sitten tulin usein töistä kotiin ja romahdin, itkin. Vapaa-aika kului siihen että paikkailin kipeää sieluani, lepäsin ja olin yksin. Ei ollut enää voimavaroja tavata ystäviä tai mennä harrastuksiin, kaikki energia kului selviämiseen. Ja tein sen kaiken vielä tosi hyvin, ja kukaan ei nähnyt sitä ulospäin. Ehkä omat vanhemmat ja muutama läheisin ihminen, huomasi että minusta puuttui ilo. Pakotin itseni joka aamu uudestaan ja uudestaan töihin, pakotin itseni ahtautumaan siihen rooliin, liian pieneen nahkapukuun, jonka sisällä olin ihan harmaana ja köyryssä, ahdistuksessa.
Pakottaminen, omaa sielua ja sydäntä vastoin tekeminen, on surullisinta mitä tiedän tässä maailmassa. Se on lannistavaa, masentavaa, ahdistavaa, surullista. Se vie toivon tulevaisuudesta. Se tappaa sisältä. Se ajaa toivottomuuteen, yksinäisyyteen, kyvyttömyyteen olla läsnä, kyvyttömyyteen nauttia elämästä ja olla onnellinen.
Epätoivo ja siihen lisättynä se väsymys siitä kun joutuu käyttämään sen kaiken energian siihen että pitää sen kaiken koossa, vie syvemmälle kuiluun kun ei ole energiaa tehdä niitä itselle kivoja asioita, niitä jotka toisivat ilon ja onnen tunteita. Puhumattakaan niistä öistä, kun ei saa nukuttua kun ne tekemättömät työt tai väärältä tuntuvat projektit painostavat ja hiostavat tulevaisuudessa.
Se hillitön epäonnistumisen tunne, kun ei vaan pysty täyttämään itselle luotuja vaatimuksia. Tunne siitä, että pitäisi vaan olla onnellinen kun on työ, tässä maailman tilanteessa. Tunne siitä, että kun on vaan pakko. Hiljaiset toiveet siitä, että kun ne vaan irtisanoisi.
Ajatukset siitä, että pitäisikö kuitenkin hankkia joku pienipalkkaisempi työ, joku mitä ei niin kauheasti edes haluaisi, mutta että olisi joku pakoreitti. Ja kun se työpaikan vaihtaminenkin tuntuu ihan kauhealle ajatukselle, kun oikeasti ei edes jaksa enää opetella mitään uusia tehtäviä, saatikka sitä työnhakurumbaa.
Tuntuu niin kauhealle ajatella, että tässäkö tämä elämä oli. Että käy töissä, että saa rahaa käydä töissä.
Tyytymättömyys ja elämänhaluttomuus, vie usein tekemään heräteostoksia joihin kuluu rahaa ja ne on usein vielä ihan turhia, kun ostokset ei useinkaan tule edes käyttöön. Kun vaan jotenkin yrittää paikata sitä niin surkeaa oloa. Tai joillain muilla ei niin terveellisillä valinnoilla…
”Työpaikka jossa joskus oli niin hyvä olla, jossa ajatteli olla eläkkeelle asti. Olen työssäni hyvä ja olen oppinut hoitamaan sen kaiken hyvin ja suhteellisen helposti. Tiedän mitä siellä kaikkinensa tapahtuu, ja mitä tehdään missäkin vaiheessa. Palkkakin on hyvä.
Keksinköhän kuitenkin tämän kaiken, että ahdistaa?”
Usko minua, kun kerron että tiedän kuinka hämmentäviltä ja pysäyttäviltä kaikki nuo kysymykset voi tuntua. Vuosia sitten kun olin samassa tilanteessa punnitsin kaikkia vaihtoehtoja ja puskin ja pakotin itseäni joka aamu takaisin sorvin ääreen. Vaikka se ahdisti, vaikka tuntui että puristun kuoliaaksi liian pienessä nahkapuvussani.
Olen oppinut oman matkani varrella omakohtaisesti ja opiskellessani muutoksesta ja mielen tavasta toimia. Mielen tavasta yrittää pitää meidät vanhassa, tutussa ja turvallisessa, vaikka se tuottaisi kärsimystä. Minun työni tänä päivänä keskittyy kokonaan auttamaan naisia jotka ovat ajautuneet ahdistavaan työelämään, löytämään selkeyden omista sydämen haluistaan, löytämään itsestään rohkeuden ja sytyttämään toivon liekin uudestaan, sytyttämään elonroihun rintaansa, unelmoida itsensä eloon ja alkaa astella tietoisesti omaa unelmaelämäänsä kohti.
Rakastan työtäni ja koen sen todella merkitykselliseksi. Koska joka solullani tiedän, että meidät jokainen on luotu tänne suurella tarkoituksella, uniikeilla lahjoilla. Jokainen ihminen on Mestaripiirros, niin kuin Anna Puu -laulaa. Meidän jokaisen sisällä on kirkas timantti, joka odottaa, että se paljastetaan maailmalle, jotta se voi valaista ja loistaa omaa kirkasta valoaan koko maailmaan. Maailma ja Luoja odottaa ja kaipaa jokaisen valoa, värähdettä, uniikkiutta, sydänlähtöistä viisautta ja tapaa koskettaa elämää, ihmisyyttä.
Sydän on meidän kompassi rakkaudelliseen elämään.
Surullista kyllä, useimmat ihmiset joita näen suorittamassa elämäänsä tai he kullanarvoiset jotka saapuvat luokseni, ovat usein aivan murheen murtamia. He luulevat että heillä ei ole suurta tarkoitusta. He luulevat että heidän täytyy pystyä toteuttaa yhteiskunnan ja ulkoapäin tulevia odotuksia, vaikka joku osa heistä tuntee että he ei haluaisi tai pysty enää. Tässä kohdassa polkuansa, he tekevät päätöksiään haavoittuneesta kohdastaan. Kohdasta jossa alitajuinen mieli, jossa on opitut rajoittavat uskomukset ja ajatusmallit jotka on opittu elämän aikana, vanhemmilta, yhteiskunnalta, esivanhemmilta, maaperästä.
Näiden kokemusten, uskomusten, mallien, ei kuitenkaan tarvitse enää olla totta tässä hetkessä mitä elämme. Me ihmiset voimme kehittää itseämme, parantaa itseämme ja jopa linjoja taaksepäin, me voimme muuttua ja luoda toteen toiveemme, sydämentotuutemme. Luoda toteen uusi todellisuus.
En sano että kaikkien pitää irtisanoutua, tai että kaikkien pitää olla yrittäjiä, tai että jollekin sairasloma tai terapia ei olisi oikea vaihtoehto. Ei ollenkaan, ne ovat varmasti oikeita ja hyviä vaihtoehtoja. Mutta näistä mikään vaihtoehto ei välttämättä yksin riitä, eikä lopullinen vapaus tule mikäli asiaa ei korjata juuresta asti, sydän juuresta asti. Näistä jokainen prosessi tai vaihtoehto voi olla pitkä prosessi, surullinen, syrjäyttävä ja taloudellisesti kuormittava ja väsyttävä. Varsinkin yksin kuljettavana tällainen polku on melkeinpä mahdoton.
Siksi kannustankin Sinua tekemään päätöksen tietoisesti, herkistyä kuulemaan sydäntä eikä tehdä päätöksiä vain reagoimalla tilanteen tuomaan suruun, vihaan, väsymykseen tai loppu viimein tehdä päätös impulsiivisesti tai niin että se tehdään puolestasi sairastuttuasi vakavasti.
Sinun nykyinen tilanteesi, nykyinen työsi, tapasi luoda tai tapasi olla on ihan mahdollista saada kukoistamaan. Palauttaa kauneus, ilo, onni, intohimo, toiveikkuus ja unelmat elämääsi.
Kun ymmärrät mitkä kaikki asiat mieleesi vaikuttaa, saat kiinni totuudesta joka on ajatuksiesi takana, pystyt tekemään päätökset elämääsi kohtaan aivan eri kohdasta käsin. Minun sydämen tehtäväni on palauttaa ihmiset takaisin yhteyteen syvimpään itseensä, sydämen paloonsa ja kohtalonsa kanssa. Palauttaa elävä yhteys itseen ja Luojaan. Palauttaa yhteyteen oman valonsa kanssa jotta he voivat loistaa valonsa kaikissa sateenkaaren kauniissa väreissä maailmalle.
Sitä kautta he luovat maailmaan uuden vanhan tavan olla, olla yhteydessä maahan, luojaa, sydäntietoisuuteen, rakkauteen. Tätä kautta luodaan uusi kultainen maa, luodaan meidän lapsille parempi paikka olla ja elää. Jätetään rakkauden perintö, ollaan hyviä esivanhempia. Ollaan niitä jotka muistetaan muutoksesta! Vapaudesta! Ja vain tekemällä sitä mitä rakastaa!
Teetkö sinä mitä rakastat? Olisi ihana kuulla, laita ihmeessä minulle viestiä. Ja jos tunnet sydämessäsi, että jokin liikahti ja haluat valita tehdä sydämestäsi käsin, niin laita minulle viesti niin jatketaan yhdessä paremman huomisen puolesta tai tule mukaan matkaan
Kirjoittaja Jenni Martikainen on käynyt Naiseuden voiman piirinvetäjäkoulutuksen, ja pitää uuden kuun piirejä ja seremonioita Kouvolassa.
