Toiko uupuminen mukanaan häpeän?
Millaista häpeätarinaa sinä kannat mukanasi?
Terapeuttina uskaltaisin väittää, että meistä jokaisella on oma häpeätarinamme tai useampikin.
Jotain, mitä piilottelemme.
Jotain, mitä haluaisimme kätkeä muiden katseilta. Ehkä myös omalta katseeltamme?
Häpeä on ovela tunne. Se hiipii mieleemme hiljaa, huomaamatta. Se kuiskailee meille, ettei kukaan muu tekisi näin, ettei kukaan muu epäonnistuisi samalla tavalla. Häpeä saa meidät uskomaan, että olemme yksin.
Uupumuksen läpikäyneelle ihmiselle on hyvin tavallista kantaa mukanaan uupumukseen liittyvää häpeätarinaa.
Miksi juuri minä uuvuin? Miksi minä en jaksanut, vaikka kaikki muut tuntuvat pärjäävän? Olenko heikko? Onko minussa jotain vikaa?
Nämä kaikki ovat todella tavallisia kysymyksiä uupuneen mielessä.
Häpeä haluaa pitää meidät hiljaisina. Se haluaa, ettemme puhuisi siitä ääneen, ettemme kertoisi muille. Koska silloin se saa pysyä vallassa. Mutta tiedätkö, mikä on häpeälle kaikista pahinta myrkkyä?
Se on näkyväksi tekeminen.
Kun teemme häpeämme näkyväksi, sen voima alkaa heiketä. Kun kerromme tarinamme ääneen, otamme vallan takaisin. Häpeä ei enää määrittele meitä. Kun valot sytytetään, varjot menettävät otteensa.
Tämän jälkeen on mahdollista alkaa lisätä häpeätarinan riveille hyväksyntää. Ehkä jopa pyyhkiä joitakin rivejä pois. Ehkä haluatkin korvata jokaisen häpeä -sanan hyväksynnällä?
Siinä missä ennen luki:
”Häpeän itseäni, kun en jaksanut.”
Saattaakin lukea:
”Hyväksyn, että en siinä hetkessä jaksanut. Itse asiassa on todella luonnollista, että en jaksanut. Ymmärrän nyt, että minulla oli aivan liikaa kuormaa kannettavanani.”
Sinä voit muuttaa häpeätarinan. Sinä voit kirjoittaa uuden lopun.
Millaista häpeätarinaa sinä piilottelet? Olisiko aika päästää siitä irti?
Lempeydellä Heli
~~~
Lisää kirjoituksiani löydät Instagramista tililtäni @sun.askeleita
