Villiäidin kutsuhuuto

Järven pohjasta,
metsän kulkemattomista poluista,
valtavirtojen reunamilta,
kauimmaisen puun juurilta
sinä hänet löydät.

Paikoista, joista vain vaistovarainen osaa etsiä.

Olen varma, että meissä jokaisessa naisessa elää halu ja kaipaus elää syvemmin. Suoritamme arkisia velvollisuuksiamme havahtuen aika ajoin siihen, kuinka unohduimme taas katselemaan haaveillen kauas horisonttiin. Missä silloin sisimpämme vaeltaakaan? Metsissä, erämailla, joen uomissa? Tai ehkä toteutamme naisen rooliamme sinnikkäästi päivästä toiseen ja kun sekään ei riitä tälle maailmalle, tunnistamme hetken väläyksessä rinnassamme kytevän liekin, joka on valmis roihahtamaan kunhan vain oikeat olosuhteet sattuvat kohdilleen. Ehkä puhumme puoliääneen itsellemme: ”Jos vain… Sitten kun…”. Sisällämme liikahtaa jotakin pohjimmaista, kun auringonsäde osuu lehdellä kiiluvaan sadepisaraan tai kun tuuli nappaa hiuksemme ja kiepauttaa itsensä takin liepeeseemme. Kun höyhen laskeutuu eteemme aamuruuhkassa tai ukkonen jyrähtää niin, että koko olemuksemme sähköistyy.

Näissä kaikissa hetkissä ja vielä ohikiitävimmissäkin, kuuluu villiäidin kutsuhuuto. Tuo kutsu kaikuu aivan jokaisessa meissä, kuulemme tai emme. Se on väsymätön, sillä siinä on alkuperämme. Villi nostaa päätänsä silloin, kun uskallat vihdoin sanoa ei tai kyllä. Tiedäthän, niille asioille, jotka asuvat sydämesi sopukoissa, sielusi herkimmissä kohdissa. Villi nousee voimaansa, kun sitoudut itseesi, hoivaat itseäsi, rakastat ja hellit. Kun annat luvan itsesi puolella seisomiselle, elämän väreille, nautinnolle, kun tunnustat tarpeesi ja täytät niitä häpeilemättä.

Mistä tunnistat villin? Se peilautuu meihin erilaisissa yhteyksissä ja tunnemme kehollisesti, kun hän on läsnä. Sitä ei tarvitse erikseen nimetä, ei käsitteellistää, se on luonnollisista luonnollisin olotila, yhtä ja samaa, ei erillinen osa. Sitä kutsuu esiin salaperäinen intohimo ja kun me etsimme sitä, se etsii meitä. Tätä intohimoa ei ole tarpeen sekoittaa seksuaalisuuteen, se on jotakin paljon enemmän. Se on kokonaisvaltaista naiseutta, joka toteuttaa itseään lukemattomilla eri tavoilla. Se näyttäytyy jokaiselle yksilöllisesti ja silti siinä on jotakin meitä kaikkia naisia yhdistävää.

Seksuaalisuus on osa villin ilmenemisen muotoa, mutta yksistään se typistää villin potentiaalin samalla tavalla kuin katselisimme metsää ja näkisimme vain puut unohtaen solisevat purot, rehevän sammaleen, pehmeän saven ja nupuillaan olevat versot. Olisimme sokeita elämän ja kuoleman sykleille, yön ja päivän vaihteluille, sille kuinka viileä yö tiivistyy aamukasteeseen tai kuinka usvan pienet vesipisarat sirottavat valoa. Seksuaalisuus ei tiivisty rakasteluun itsensä tai toisen kanssa, ei vain keholliseen nautintoon, se on jotakin paljon universaalimpaa ja kulkee energian ja emootioiden tasolla. Se on elämän intohimoista tanssia, se on lainalaisuus, jossa erilleen joutunut pyrkii palaamaan ykseyteen.

Villi asuu joka ikisessä hengenvedossamme. Älä unohda sitä. Se kertoo meille vaikeimmissakin olosuhteissamme, niissä, jossa naiseuttamme koetellaan, että sinä olet voimallinen, yksilöllisyydessäsi palvottu. Olet uupumuksessasi täynnä kauneutta ja herkkyyttä. Olet elämän olosuhteiden alas lyömänä pelkkää jumalaista laulua. Nurkkaan ahdistettuna sinun sisälläsi hurjistunut emoleijona vartioi sydäntäsi eikä anna sen rikkoontua, ei, vaikka alistetun kyyneleet vuotaisivat kaikkensa antaneille käsille. Sinnittele. Pidä pintasi. Löydät oman tiesi. Se on villiäidin lupaus sinulle. Hän ei jätä sinua koskaan, vaikka olisit jo kauas vaeltanut.

Hän istuu kanssasi nyt, valmiina kävelemään uuteen auringonnousuun.

Kuinka kutsut villin esille ja elämään? Huomaamalla hänet. Niin lähellä luontosi sinua on. Jätä turha, tee tilaa. Luovu siitä, mikä vie voimaasi. Luovu siitä, joka vaatii, epäilee ja lannistaa. Ei se sinun äänesi kuitenkaan ole. Sinun äänesi on lempeä ja armollinen, pelkkää totuutta ja siitä ammentuvaa rakkaudellista voimaa. Olemme unohtaneet sen, mikä lepää meissä pinnan alla. On aika muistaa tuo villi alkuperäisyytemme ja lähteä luomaan elämäämme sitä kautta. Upota jalkasi maan saveen, kasvata juuret ja kurota itsesi kallioiden halkeamiin. Levitä koko loistokkuutesi auringon lämmittämän kiven pintaan ja kuohua yhdessä meren vaahtopäiden kanssa! Hengitä syvimpään pohjaasi saakka, nauti ja naura ruokotonta nauruasi. Myrskyä ja raivoa, ole tyyni kuin syvän lammen pinta. Syleile elämää sinussa, sinun ja luonnon välissä sekä ympärilläsi kaikessa sen lukemattomissa muodoissaan.

Vertauskuvat ja symboliikka vei meidät lähemmäs villin ydintä, kuin käytännön tason kuvailut. Kuitenkin on joitain piirteitä, millaisena villin itsessään löytänyt näyttäytyy suhteessa maailmaan. Hän ei enää rajoita ilmaisuaan ja pinnallisuuksien sijasta se lähtee hänen sydämestään, kehostaan ja sielustaan. Hän puhuu kuin ei olisi koskaan puhunut, sillä äänessä on nyt totuus, joka valuu hänen lävitseen kuin kultainen magma. Hän kokee kotoisuutta ollessansa näkyvä, ensisijaisesti itselleen, mutta tarpeen tullen myös ulkoisessa maailmassa. Epäoikeudenmukaisuus saa hänen sisuksensa kuohahtamaan ja sen sijaan että hän tyytyisi vain mainitsemaan asiasta, hän järjestää kokonaisen kampanjan. Hän alkaa elää tätä tunnistettua totuuttansa, sitä on villin originaali intohimo! Villi on nimittäin strategikko, joka yhdistää tietämisensä, vaistonsa, intuitionsa ja älynsä. Hän kulkee viehkeästi kuin kissaeläin, rakkauden ja totuuden perustalla. Hän ymmärtää, milloin on parempi hiipiä hiljaa yön pimeydessä, milloin toteuttaa rohkeita tekoja. Tällainen nainen luottaa itseensä ja kykyihinsä, unohtamatta kuitenkaan koskaan inhimillisiä heikkouksiaan. Hän tietää, ettei ole voittamaton ja juuri se pitää hänen olemuksensa ja lähestymisensä nöyränä ja pehmeänä. Villin löytänyt nainen näkee villin myös toisissa naisissa. Hän näkee pinnan alle ja siksi ei ota henkilökohtaisesti kanssasisariensa kipuiluja. Hän tietää varsin hyvin, millaisen tien me naiset tässä maailmassa käymme. Hän tietää, sillä hän on nähnyt tämän kaiken itsessään. Siitä kumpuaa valtava myötätunto, joka ei ole miellyttämistä, ei nurkissa supattelua, saati toisten pelastamista. Sen sijaan myötätunto-olemus muistuttaa alas poljettuja ja lannistuneita omasta voimastaan olemalla läsnä sillä intensiteetillä, millä villin saattaa olettaa olevan paikalla.

Nainen on luonnonvoima.

Yhtä vaikuttava, yhtä totta. Kun muistamme tämän, olemme kotona.