Väsynyt jaksamaan
Hän oli väsynyt siihen, että päivät menivät ohi kuin sumussa.
Väsynyt suorittamaan sellaisen palkinnon toivossa, jota luultavasti ei ollut edes olemassa.
Hän oli väsynyt jatkuvaan väsymykseen.
Hän kaipasi jotain enemmän – syvempää tunnetta siitä, että elää, tuntee, eikä vain suoriudu.
Hän oli kyllästynyt rooliin, joka ei sallinut pysähtymistä.
Siihen rooliin, jossa herkkyys oli heikkoutta ja lepo merkki laiskuudesta.
Hän oli se, joka pärjää. Se, joka ei valita.
Mutta nyt hän huomasi miettivänsä, kenen elämää oikein eli.
”Miksi en tunne iloa, vaikka teen kaiken oikein?”
”Miksi kaikki tuntuu niin raskaalta? ”
Ja lopulta – hiljaisessa hetkessä – hän ymmärsi:
Kiirehtien ja suorittamalla ei ehdikään kokea enemmän. Se oli huijaus, jonka hänkin oli ostanut. Niin kuin niin monet muutkin hänen ympärillään.
Mitä enemmän hän hidasti, sitä enemmän hän ehti kokea ja aistia. Sitä enemmän hän tunsi merkitystä.
Ja hän ymmärsi, ettei hänen kaipuunsa ollut liikaa.
Se oli ihmisyyttä.
Kaipuu rauhaan.
Kaipuu siihen, että höyryävä kuppi aamukahvia olisi nautinto, ei pikainen siirtymäriitti, tai ruksi päivän suorituslistalla.
Ja hän alkoi kuunnella.
Pysähtyä.
Kääntää katseensa aurinkoon.
Kokeilla varpailla hiekkaa.
Maistaa. Elämää.
Ottaa uudenlaisia askelia, vaikka pelotti.
Ei siksi, että elämästä tulisi täydellistä – vaan totta.
Hän suostui olemaan ihminen. Ja samalla hetkellä hän alkoi tuntea olevansa elossa.
Sinullakin on lupa siihen:
- olla väsynyt jaksamaan ja selviytymään
- olla rikki ja toivoa lempeämpää arkea
- kaivata muutosta – ilman selittelyä
- haluta kokea elämää suorittamisen sijaan.
Saat olla sinä.
Lempeydellä, Heli
~~~
Instagramissa tilillä @sun.askeleita kirjoitan omien rajojen löytämisestä, liiallisesta kiltteydestä, miellyttämisestä, herkkyydestä ja uupumisesta — ennen kaikkea ihmisyydestä. Kurkista ja tule seuraamaan.
