Entä jos sisäinen vaativa äänesi ei olekaan vihollinen?
Moni ajattelee, että sisäinen kriittinen ääni on vihollinen.
Se osa, joka sättii, vähättelee, vertailee, häpäisee ja piiskaa kohti täydellisyyttä:
“Miksi en jaksa yhtä paljon kuin muut?”
“Minun pitäisi olla parempi.”
“Ei minusta kuitenkaan ole tähän.”
Ja vihollisesta täytyy yrittää päästä eroon taistelemalla.
Tuo sisäinen tyytymätön ääni, vaativuus itseä kohtaan, on kuitenkin syntynyt tarpeesta suojella.
Se on syntynyt paikasta, jossa olemme kaivanneet turvaa.
Se yritti pitää huolta siitä, ettet olisi liikaa, etkä liian vähän.
Sen maailmassa tunnollisuus, näkymättömyys, rajattomuus, miellyttäminen ja suorittaminen palkitaan hyväksynnällä.
Mutta sisäisen kriitikon tapa suojella on julma. Se ei sano:
“Yritän pitää sinut turvassa”,
vaan
“Mitä sinä oikein luulet itsestäsi. Kaikki nauravat sinulle!”
Mitä tapahtuisi, jos et enää taistelisikaan sisäistä vahtikoiraasi vastaan?
Jos kuuntelisit sitä lempeällä ymmärryksellä, mutta et enää uskoisikaan kaikkea mitä se sanoo?
Kun alkaa nähdä sisäisen sättivän kriitikon tarkoituksen, jokin suhteessa itseen muuttuu. Tuo ääni ei enää määritä arvoasi tai ohjaa jokaista askeltasi – se muuttuu yhdeksi ääneksi monien joukossa.
Ja vähitellen, sen rinnalle voi kasvaa lempeä kuiskaus, joka sanoo:
“Minä saan olla tässä. Olen riittävä juuri näin.”
~~~
Lisää ajatuksiani löydät Instagramista tililtäni @mielipaikka_terapia, tervetuloa!
