Sielunyhteys on valtava katalysaattori matkalla itseesi

Joskus me tapaamme sieluja, joilla on meihin aivan järisyttävän suuri vaikutus. Tämä sielu ihmisyyden muodossaan saattaa muuttaa kaiken, uudistaa elämäsi, uudistaa sinut. Kokemuksena se on sanoinkuvaamaton. Monelle erityisesti tietoisuuspolulla olevalle ihmiselle tällainen kohtaaminen on tullut tai tulossa eteen näinä vahvoina vuosina, sillä se on yksi vahvimmista henkisen kasvun vauhdittajista ja juuri sitä, jonka monen meistä on tarkoitus kokea.

Yhteys on aina ollut ja todennäköisesti olet myös aina aistinut sen olemassaolon. Todennäköisesti myös olet kokenut kaikenlaista “kummaa” jo ennen kohtaamistanne ja se on tiivistynyt tiivistymistään siihen pisteeseen saakka, kun vaihdoitte ensimmäisen katseenne. Ja kun tapasitte ensimmäisen kerran, tulit kotiin. Tunnistit heti tuon tutun tuntemattoman, eikä mennyt kauaa, kun hän oli osa sinua kuin olisi siinä aina ollut. Teillä on melko varmasti paljon yhtymäkohtia menneisyydestä, aivan kuin polkunne olisivat jäljitelleet toisiaan jo ennen tapaamista. Jaatte paljon pieniä, hassujakin yhtäläisyyksiä. Synkronia yhteytenne ympärillä on valtavan suurta ja teitä muistutetaan toisistanne jatkuvasti. Toisessa on jokainen palanen kohdallaan aivan, kuin olisit keksinyt itse tuon ihmisen.

On jotakin aivan suurenmoista kokea tuo sielunyhteys fyysisyydessä, mutta se on myös valtavan järisyttävää. Niin suurta, että se ei oikein mahdu ihmisyyteen.

Sen vuoksi ihminen voi olla pitkään melko hukassa tuon kokemuksen tullessa kohdalle. Joku voi pelästyä tuota kohtaamista niin, että kieltää sen, varsinkin, jos ei ymmärrä täysin mistä on kyse, vaikkakin kieltäminen on hyvin vaikeaa, sielu kyllä muistaa ja muistuttaa. Mutta se voi olla niin suurta, ettei ihmisyys ole yksinkertaisesti valmis siihen.

Rakkaus voi olla niin syvää, että mistään ei tule mitään pitkään aikaan, kun pitäisi oppia asuttamaan tuo tunne omaan kehoon. Ja kun käytän sanaa tunne, käytän sitä oikean, paremman sanan puutteessa. Koska kyse ei ole tunteesta, ei aivojen luomasta kemiasta. Kyse on sieluntason energiasta kahden kehon välillä. Tunteet tulee ja menee, rakastuminen on tunne, joka saapuu ja voi myös lähteä, se elää ja muovautuu, mutta rakkauden energia on ikuinen. Se elää sinussa, se on sinä, ja tuo toinen sielun osanen tuo sen pintaan pelkällä läsnäolollaan.

Parhaimmillaan yhteys voi olla valtavan suuri katalysaattori sielusi täyteen potentiaaliin. Se käynnistää sinussa reaktion, jonka voimin kaikki se, mikä ei palvele korkeinta parastasi, jää. Pelkästään toisen olemassaolo täällä samaan aikaan luo valtavan voiman, jonka avulla sielusi pystyy nousemaan hyvin korkealle ja käsittelemään haluamiaan oppeja nopeutetulla tahdilla. Tämän kokemuksen osapuolet sukeltavat ensimmäisen kohtaamisen jälkeen valtavaan myllerrykseen riippumatta siitä, ovatko he tekemisissä fyysisellä tasolla kohtaamisen jälkeen. Yhteys aineettomalla tasolla on niin vahva ja telepaattinen, että sekin riittää.

Sielunyhteys on hyvin kaunis asia ja se voikin muodostua vahvaksi liitoksi kahden ihmisen välillä, mutta usein myös sen tarkoitus on muu kuin parisuhde. Toki ihmisyys on eri mieltä, haluten kokea tuon yhteyden myös fyysisessä muodossa, mutta se ei ole aina mahdollista, ja se onkin hyvin suuri tunnekokonaisuus kestää ja hallita. Asian hyväksyminen on pitkä prosessi, joka parhaimmillaan voi johtaa siihen, että olet päässyt syvemmälle itseesi kuin koskaan aiemmin.

Tärkeintä tällaisessa kohtaamisessa on kiitollisuus kohtaamista kohtaan, kaikkien tunteiden hyväksyminen, antautuminen matkalle ja luottaminen siihen, että näin suuren yhteyden tarkoitus on juuri se, joka parhaillaan todellisuutesi on. Tuo yhteys on välillänne palvellakseen molempien korkeinta parasta juuri sillä tavoin, kun asiat nyt ovat järjestäytyneet. Se on todennäköisesti elämäsi suurin yhteys, joka repii sinut paljaaksi egostasi. Se on vuoristorataa ja aalloilla matkaamista, se on kyyneliä ja kiitollisuutta, aivan valtavaa kipua, se on rakkautta, jollaisen olet aina tiennyt olevan olemassa, koska olet aistinut puolikkaasi aina, mutta kun nyt koet sen, huomaat, että on jotakin sanoinkuvaamattoman suurta. Se on taivas maan päällä. Ja mitä enemmän pystyt päästämään irti egosi tarpeista tuota yhteyttä kohtaan, sitä enemmän ja puhtaammin se palvelee sinua ja tarkoitustaan täällä.

Parhaimmillaan sielunyhteys näyttää sinulle tien itseesi. Ja se onkin kaunein lahja, jonka sielut toisilleen voivat antaa. Aito ymmärrys siitä, että rakkaus asuu sinussa ja sinä olet kaikkein tärkeintä.

“Rakas ystävä, muistelen sinua ja ikävöin kuulla ääntäsi, sinun sielusi ääntä. Älä unohda minua. Toiset ovat toisilleen joko sisar, vaimo, rakastettu, tytär, runotar, toverisuhteessa. Mutta ne, joita suuri mysteerio sitoo, ovat toisilleen kaikkia yht aikaa. 

Suurin ilo, mikä minulla on Pariisissa tapahtunut, on sinun kirjeesi. Niin, se on korkeinta riemua ja korkeinta tuskaa, sillä en ikinä pääse siitä sydänpoltteesta irti. Kuinka itsepintainen onkaan mielikuvain ja mysteeriain pakkolaki.

Minussa on jotakin sinusta ja sinussa on jotakin minusta ja niin me elämme kuin irti reväistyt Siamin kaksoset kummallista salaperäistä yhteiselämää, joka kuuluu oikeastaan tuonpuoleiseen.”

L. Onerva Eino Leino : Toisillemme.

 

Lisää kirjoittajalta Ilon voima/Tiia Jokisalo

Mietitkö, mitä muut ajattelevat?

Mitä toiset minusta ajattelevat. Lause, joka on ihan jokaisen mielessä toisinaan. Mitä...
Lue lisää

2 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.