Retriitti-kokemuksia – Hiljaisuuden kutsu elämän ja luovuuden äärelle
Retriitti-kokemuksia – Hiljaisuuden kutsu elämän ja luovuuden äärelle
Mitä on hiljaisuus? Onko se äänien puuttumista, sitä, että ulkoinen maailma, jossa elämme, rauhoittuu? Usein, vaikka ulkoisesti on hiljaista, jossakin syvemmällä kuohuu, mieli voi olla kovin levoton, höpöttelevä ja rauhaton, emmekä aina edes huomaa sitä, niin uppoutuneita ja samaistuneita olemme omaan mieleemme. Hiljaisuutta, rauhaa ja tyyneyttä voi kokea melunkin keskellä, toki hiljainen ympäristö ja luonto herkistävät meitä aistimaan ja kokemaan sitä kaikkea, mitä meissä, ympäristössämme, kaiken taustalla ja kaikkeudessa on.
”Hiljaisuuden avara ulottuvuus tekee lempeästi työtään kehomme rajallisessa olemuksessa.”
Minulle hiljaisuus on ennen kaikkea paluuta luonnolliseen olotilaan, siihen, että kaikki saa laskeutua ja asettua, sekä kykenen tiedostamaan ja näkemään sen, mitä on ja tapahtuu tässä hetkessä. Se on päivittäistä harjoitusta arjen keskellä. Tällöin tiedostaa voi myös ajatukset ja tunteet, ja niihin voi löytää etäisyyttä, aluksi edes hivenen, mikäli on kyse jostain haastavasta tai vaikeasta asiasta, ihmissuhteesta tai tapahtuneesta. Ennen pitkää tunteiden voi sallia olla ja koskettaa, pikkuhiljaa ystävystyen niiden kanssa, jolloin ne menettävät otettaan ja helpottavat. Hiljaisuuden avara ulottuvuus tekee lempeästi työtään kehomme rajallisessa olemuksessa.
Ajatusten ja tunteiden hellittäessä, elämä jälleen virtaa, etäisyyden myötä on mahdollisuus nähdä selkeämmin, näkökulmat laajenevat, ja kuin yllättäen voi löytyä myös uudenlaisia tapoja toimia viisaammin. Olemme osa alkuperäistä luontoa ja luonnon kiertokulkua, ja hiljaisuus on elämän luonnollista virtaa, aina ulottuvillamme, tuntuipa meistä minkälaiselta hyvänsä.
Virta, 2021, akryyliväri paperille, 29×42 cm.
Pieni koski antautuu virtaansa,
virran äänekäs kohina,
kutsu elämän äärelle,
läsnäoloon, aistimaan, tuntemaan
kokemaan ja olemaan.
Veden tanssiessa tuhansin pisaroin,
aistimukset, tunteet ja ajatukset pulppuavat lopulta
virran alajuoksulle – rauhoittuen.
Vihreä siipisten pienten sudenkorentojen
kevyt leikkisä tanssi korrelta toiselle
kuin kirmaava ilo,
joka valaisee olemisen ihmeen.
Hetkessä on läsnä kaikki,
sammaleen kosteassa pinnassa
jo kuivuneiden vihreiden siipien sammunut välke
– elämän kiertokulku –
muistuttaen menneistä päivistä
kesän kauneudesta ja kaiken
väliaikaisuudesta.
Elämä on tässä ja nyt,
sen kauneus, ja vapaus valita,
miten suhtaudun lopulta kaikkeen siihen,
mitä koen tai olen kokenut.
”Ja jokaisen kokemus hiljaisuudesta on omanlainen, puhutteleva, oivalluksia herättävä, yhtä arvokas ja yhtä totta kokijalleen. Yleensä retriitit antavat juuri sitä, mitä eniten kaipaamme.”
Minulla oli ilo ja mahdollisuus ohjata hiljaisuuden ja luovuuden mindfulness-retriittiä
Hinnerjoen vehmaissa maisemissa tuon pienen kosken äärellä Villa Harmoniassa, joka oli viehättävä rauhallisuutta ja arvokkuutta huokuva vanha pappila. Se tarjosi suojansa ja sylinsä hiljaisuutta ja luovuutta kaipaaville retriittiläisille.
Mikä saa ihmisen lähtemään hiljaisuuden retriitille ja sitoutumaan puhumattomuuteen kokonaiseksi viikonlopuksi tai joskus jopa pidemmäksi aikaa? Jokaisella on varmasti omanlaiset syynsä osallistumiseen, mutta yleisempiä syitä lienee tarve vetäytyä, saada omaa aikaa, lepoa ja kokemus hiljaisuudesta, löytää etäisyyttä stressaavaksi koettuun arkeen ja yhteys itseensä, uteliaisuus tai vain jokin epämääräinen kaipaus, joka kutsuu…. Ja jokaisen kokemus hiljaisuudesta on omanlainen, puhutteleva, oivalluksia herättävä, yhtä arvokas ja yhtä totta kokijalleen. Yleensä retriitit antavat juuri sitä, mitä eniten kaipaamme.
”Ajattomuuden virrassa läsnäolo voi paljastaa loputtomia ulottuvuuksiaan.”
Yleisiä kokemuksia retriiteillä on, että aistit herkistyvät, kuullaan, nähdään, tunnetaan ja maistetaan vahvemmin. Kykenemme rentoutumaan, hellittämäään ja saamaan etäisyyttä työhön ja arjen vaatimuksiimme. Kohtaamme itseämme, omaa elämäämme ja näemme selvemmin omia toiveitamme ja tarpeitamme, asioita, joista pidämme ja olemme kiitollisia, mutta myös niitä puolia, joita voimme kokea raskaiksi. Tulemme näkyvämmiksi itsellemme, jolloin on helpompi löytää vahvuutta ja uusia mahdollisuuksia omaan elämään. Myös murheiden, huolien ja vaikeuksien mittakaava voi muuntua, ne voivat näyttäytyä uudessa valossa helpottuen. Mieleen tullessa enemmän avaruutta ja rajoittavien esteiden tipahtaessa myös luovuutemme lisääntyy, taiteen tekeminen tuntuu leikilliseltä, hauskalta ja siihen tuntuu olevan hyvä uppoutua. Ajaton hetki ilmestyy kuin tyhjästä valloittaen tilaa ja ulottuvuutta olemisessamme. Värien, muotojen, viivojen ja pintojen leikki saattavat yllättää ja tuoda esiin jotain, joka on jollakin tavalla tärkeää, mielenkiintoista, oivalluksia tuottavaa, merkityksellistä ja elämää kantavaa.
Ajattomuuden virrassa läsnäolo voi paljastaa loputtomia ulottuvuuksiaan. Saamme luoda suhdetta elämään, tietoisuuteen, olemisen luonnolliseen ja puhtaaseen tilaan, joka valaisee ja kantaa hellyydellä myös tummimpia elämämme sävyjä, ja näin mustimmillakin tunnoilla on mahdollisuus lopulta avautua omaan kirkkauteensa, mutta sitä ei voi pakottaa, sillä se vaatii oman aikansa ja sen, että tunteet sallitaan ja hyväksytään tietoisuutemme valossa.
Uudistuminen, 2019, öljyväri kankaalle, 40×60 cm.
”Hiljaisuuden avara ranta on yhteinen, ja sen kautta olemme yhteydessä myös toisiimme, kaikkeen elolliseen ja äärettömyyteen, ilman, että meillä on minkäänlaista kommunikaation velvoitetta tai keskinäistä puhetta”
Retriitti on ikään kuin pieni matka, joka kuljetaan yhdessä jokaisen laskeutuessa omaan hiljaisuuteensa. Hiljaisuuden avara ranta on yhteinen, ja sen kautta olemme yhteydessä myös toisiimme, kaikkeen elolliseen ja äärettömyyteen, ilman, että meillä on minkäänlaista kommunikaation velvoitetta tai keskinäistä puhetta. Silti jokaisen retriittiläisen läsnäolo on tärkeä yhteisesti kuljetulla pienellä hiljaisuuden polulla, jossa retriitti-ohjelma tukee ja ohjaa jokaisen omaa prosessia. Yhdessä voimme riisua velvoitteiden ja suorittamisen viittamme laskeutuen olemisen hellään huomaan ja antautua hiljaisuuden kannattaviksi. Levätä ja eheytyä.
Se, mikä on, on täysin riittävää, ei tarvitse suorittaa, yrittää eikä pyrkiä minnekään. Voi antaa kaiken tapahtua läsnäolon energian siivin tai kuin kukka, joka puhkeaa pienestä nupusta omanlaiseensa kukkaansa, lopulta lakastuen ja pudoten elämän uuteen kiertokulkuun jälleen kompostoituen ja raviten maaperää uudelle kasvustolle elämän virratessa ja muuntaessa muotoaan.
