Pienistä askelista muodostuu iso matka
Elämässä on kaikessa läsnä kaunis ja vahva symboliikka. Mitä ikinä haluaa toteutuvaksi, sitä kohden kuljetaan aina askel ja etappi kerrallaan. Aivan konkreettisesti, jos haluaa lomalle tiettyyn kohteeseen, sinne pitää taittaa se matka, joka sinne sieltä missä nyt oletkin, on. Tai jos haluat valmistaa kakun, sitä varten on leivottava.
Esimerkiksi: Minulla on vahva olo siitä, millainen on unelmieni koti tai tarkemmin, unelmien kodin energia. Viihdyn silti erinomaisesti nykyisessä kodissani ja sen paikka on juuri tässä hetkessä. Olen sisustustanut kotiani hyvin intuitiivisella otteella. Näen yhden kohdan kerrallaan, johon yhtäkkiä iskee vahva visio, että tuohon haluan tuollaisen peilin ja tuohon tulee viherkasvi roikkumaan.
Ja kun sitä visiota toteutan, olen mielessäni ajatellut, että nyt en keksi enää uutta, tämä oli varmaankin tässä. Kunnes heti kun olen valmis, yhtäkkiä saan selkeän vision seuraavasta kohdasta. Ja jällee olen varma, että nyt on valmista, kun tämä on tehty. Ja jossain kohdin varmaan onkin ja se on se hetki, kun täällä kaikki on saatu valmiiksi ja on aika siirtyä kokonaan seuraavaan kodin luokse. Palanen kerrallaan ja vasta sitten näytetään seuraavan palasen vuoro.
Joskus unelman esteenä saattaakin olla se, että se suurin päämäärä on mielessä niin vahvana, ettei löydä niitä pienempiä etappeja matkalla. Ja silloin ei tule tehdyksi mitään, kun ei tiedä, miten siihen suurimpaan, lopulliseen päämäärään harppaisi. Tavallaan sitä vain haaveilee kakusta, muttei tajua kaivaa esiin jauhoja. Mutta kun se päämäärä koostuu juurikin niistä yksittäisistä askelista, ei ole olemassa harppausreittiä. Ja niiden askelien myötä reitti päämäärään selkiää.
Voi tuntua hölmöltä naputella yhtä taulua seinään, jos haaveilee vaikka kodin rakentamisesta. Tai ylipäätään oli asia mikä tahansa, voi tuntua turhalta tehdä jotakin pientä, kun kaipaa suurta, mutta on hyvä tiedostaa, että niissä pienissä teoissa on aivan valtava energia. Ja tekemällä pieniä, pistää energian liikkeelle. Ja se iso, se suurin haave, on juurikin niiden pienten (mutta suurten) energeettisten tekojen summa.
Toisinaan taas emme tiedä päämäärää, mutta meillä on vahva olo seuraavasta pienestä etapista. Voi olla vaikka olo, että pitäisi alkaa kirjottaa runoja, pitäisi aloittaa joku projekti, harrastus, pitäisi käydä iltaisin kävelemässä rannalla, pitäisi lukea tämän kategorian kirjoja. Mutta koska ne ovat pieniä asioita ja näennäisesti turhia, varsinkin jos tuppaa elämään elämää, joka pitää sisällään paljon suorittamista luomisen sijaan, niiden tekeminen saattaa lykkääntyä.
Mutta juuri niissä on se energia, joka ehdottomasti kannattaa laittaa liikkeelle, koska ne ovat niitä asioita, jotka johdattaa eteenpäin siihen tilaan, johon haluat. Koska kun se yksi kohta on tehty ja toteutettu, sieltä näytetäänkin seuraava. Ja sitten yhtäkkiä huomaat, että olet kulkenut siihen pisteeseen, että elät keskellä unelmaasi.