Oletko sinäkin aina meditoinut väärin?

Toivottavasti ymmärsit sarkasmin otsikossa. Sen tarkoitus on tietenkin jäljitellä keltaisen lehdistön provokatiivista otsikointia, ja herättää siten huomiota. Jos meditointi on sinulle helppoa, tämä kirjoitus ei luultavasti ole sinulle. Nimittäin jos meditointi tai hiljentyminen sujuu sinulta hyvin, oli toteutustapa millainen hyvänsä, kehoittaisin sinua ehdottomasti jatkamaan mitä ikinä teetkin. 

Omalle polulleni on mahtunut meditoinnin saralla kaikenlaisia vaiheita. Ihan aluksi tutustuin mindfulnessiin, jonka voidaan kai ajatella olevan yksi meditoinnin muoto. Se palveli aikansa. Sen jälkeen kävin eräänlaisen meditaatio -kurssin, jossa opetettiin järjestelmällinen tekniikka meditointiin. Tekniikkaan liittyi mm. chakrojen avaamista ja energian kierrättämistä. Kyseinen harjoitus toimi hienosti tarjoten oman rauhan hetken pienten lasten äidille, ja siitä muodostui yksi pisimpään jatkuneista meditaatioputkistani. Sittemmin olen meditoinut vaihtelevasti erinäisiä tekniikoita testaillen. On ollut esimerkiksi kundaliinijoogan jälkeistä meditaatiota, hiljaisuudessa istumista, ja milloin minkäkin “gurun” opin mukaan suoritettua harjoitusta.  Ainoa harjoitus, joka on pysynyt mukanani vuodesta toiseen ovat ns. ohjatut meditaatiot. Nitä harrastan edelleen iltaisin, mutta nukahdan 90% meditaatiokerroistani. Olen lohduttautunut sillä, että meditaatio on silloin tavallaan ajanut asiansa, ja että vaikka fyysinen kehoni nukkuu, alitajuntani kuuntelee kyllä.

Lopulta en kuitenkaan ole pystynyt pitämään kiinni yhdestäkään muusta mediaatioharjoituksesta kovin pitkään. Kyllä, ne ovat rauhoittaneet mieltä ja hermostoa, enkä ole missään nimessä kokenut niitä turhiksi. Silti ajatus siitä, että vetäydyn vaikkapa istumaan hiljaisuuteen puoleksi tunniksi, ei ole saanut minua tietyn pisteen jälkeen enää toteuttamaan hyvää aiettani. Olen pohtinut, onko kyse siitä että olen niin ylikuormittunut, etten pysty rauhoittumaan? Tai yrittääkö mieleni suojella minua joltain sellaiselta, joka nousisi meditaatiossa pintaan? Olen miettinyt, voisinko paremmin jos vain sinnikkäästi (lue: väkisin) jatkaisin meditaatiota vastustuksesta huolimatta? Tai onko minussa vain kerta kaikkiaan joku periaatteellinen vika, etten pysty hiljentymään aloilleni? Ennen kaikkea olen ihmetellyt asiaa siltä kannalta, että muilla elämän osa-alueilla olen tavallisesti varsin päättäväinen, periksiantamaton, jopa perfektionismiin taipuvainen, mutta meditaatio on muodostanut kohdallani jonkinlaisen akilleen kantapään.

Niin sanotuissa hiljaisuusmeditaatioissa olen vain hetkittäin päässyt vaiheeseen, jossa mieleni on oikeasti hiljentynyt. Olen länsimaisessa horoskoopissa kaksonen ja Maya-horoskoopiltani valkoinen peili, joten minulle on jo syntymässäni tähtiin kirjoitettu vilkas ja alati liikkeessä oleva mieli. Toisaalta, juuri vilkkaan mielen omaavan pitäisikin kaiketi koittaa suitsia alati liikkeessä olevaa egoaan. Avain oman mieleni hiljentämiseen ei kuitenkaan vielä tähänastisessa elämässäni ole löytynyt perinteisestä meditaatiosta, vaan pikemminkin toiminnasta. 

Vuosi sitten keväällä kudoin elämäni ensimmäiset kaksi mattoa, jotka nyt koristavat kotini keittiön lattiaa. Toistaiseksi ne ovat olleet myös viimeiset, mutta tiedän palaavani kangaspuiden eteen vielä myöhemmin. Mattoja tehdessäni sain arvokkaita oppitunteja elämästä ja itsestäni. Olin niin rankasti epämukavuusalueella etenkin prosessin alkuvaiheessa luodessa maton loimia, etten muista vastaavaa vuosikausiin kokeneeni. Toisaalta, sitten kun maton kutominen alkoi sujua, koin myös ennen kokemattoman syvän flow-tilan. Saatoin esimerkiksi mennä kutomolle viikonloppuaamuna kymmenen aikoihin ja kun seuraavan kerran katsoin kelloa, se näytti iltapäiväkahta. Jossain vaiheessa prosessia ymmärsin, että olin meditoinut. Toisinaan kuuntelin äänikirjaa tai musiikkia samalla, mutta koskaan en ajatellut varsinaisesti mitään. Se oli uskomatonta! 

Jossain törmäsinkin samoihin aikoihin ajatukseen siitä, miten tekemisen kautta suoritettu hiljentyminen usein sopii nimenomaan feminiiniin luonteeseen. Tämä käy järkeen, jos katsoo historiaa. Naiset ovat kautta aikojen tehneet kotona pitkäjänteisiä ja ulospäin yksitoikkoisilta vaikuttavia töitä, jotka ovat olleet otollista maaperää mietiskelylle. Juuri esimerkiksi käsityöt kun tuppaavat olevan luonteeltaan sellaisia, jotka taidon opittua nopeasti automatisoituvat, eivätkä siten vaadi varsinaista mielen huomiota. Flow-tilassa aivojen kapasiteettia vapautuu muuhun. 

Omalla mummullani oli tapana hyräillä arjen askareita suorittaessaan. Heräsin lapsuudessa mummulan vintiltä siihen, kun mummu kolisutti puulieden luukkua ja lisäsi puita, samalla hyräillen. Kesällä hän ripusti pyykkiä naruille kuivumaan niin ikään hyräillen. Laulut eivät olleet mitään mantra-lauluja, vaan suomalaisia, vanhoja iskelmiä. Hiljattain ymmärsin sen olleen eräänlaista meditaatiota aikana, jolloin kukaan ei ainakaan Suomessa puhunut meditoinnista. 

Tällä kaikella haluan sanoa sinulle, joka olet yrittänyt pitkään, ehkä vuosia, istua hiljaisuudessa lootus-istunnassa siinä koskaan kuitenkaan onnistumatta:

Entä jos se ei olekaan sinun tapasi hiljentyä? 

Entä jos se, ettet pysty siihen onkin täysin ok?

Entä jos se, että tietynlaista tapaa meditoida tarjotaan “oikeana” tapana, onkin taas heijastusta patriarkaalisesta maailmasta, joka pitkään on kertonut meille oikeat tavat elää? Jopa oikeat tavat meditoida?

Itse olen vihdoin tulemassa pisteeseen, jossa ymmärrän, mitkä tavat sopivat minulle. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten juurikaan ole kokenut Flow-tilaa tuon mainitsemani maton kutomisen jälkeen, eikä elämäntilanteeni valitettavasti anna myöten palata kutomoon ihan lähitulevaisuudessa. Mutta luontoon palaan viikoittain, ja kun halaan puuta, hiljennyn. Luonto toimii minulle kuin meditaatiojakkarana, jonne hakeudun, kun häly päässä yltyy.

Toinen hiljentymisen väline itselleni on kohtutyöskentely. Suhteellisen tuore on oivallus siitäkin, että se on hiljentymistä, ja etenkin femiiniselle olemuspuolelle tyypillistä hiljentymistä. Itseasiassa viime aikoina olen oivaltanut, että juuri kohtutyöskentely on itselläni kaikkein pitkäkestoisin yhtäjaksoinen henkinen harjoitus. Ja se jatkuu edelleen, vuosi vuodelta syvempänä. Joka päivä kuuntelen kohtuani ja teen merkintöjä siitä, missä vaiheessa kuusykliä mennään. Joka kuukausi hiljennän tahtia vuotopäivinä, annan vanhan kuolla pois, uudistun. Muutaman kerran kuukaudessa istun lämpimän höyryn päällä ja usein teen samalla kohtumeditaation tai kuuntelen tilanteeseen sopivaa mantramusiikkia. Seuraavana päivänä kaadan höyryttelyliemen takaisin Äiti Maalle ja kiitän elämästäni, siitä, että saan kokea tämän elämän naisen syklisessä kehossa. Harjoitukseni on muutoksessa, sillä transformaatio nimeltä menopaussi on hiljalleen alkanut. Tämä kaikki on henkistä harjoitusta, vaikka se ei ole perinteisessä mielessä meditaatiota. 

Tällä kaikella haluan avartaa käsitystä meditoinnista. Jos sinäkin koet meditoinnin hankalana, ajattele asiaa laajemmin. Ehkä elämässäsi on jokin sellainen elementti, joka ei ensikatsomalta vaikuta meditoinnilta, mutta tarkemmin tarkasteltuna on kuitenkin sen muoto? On vanhaa maailmaa ajatella, että asiat pitäisi tehdä tietyn kaavan tai tavan mukaan. Jos sinulla on toimiva tapa hiljentää hälisevä mielesi, käytä sitä, oli se mikä tahansa. 

Jos haluat oppia lisää kohtutyöskentelystä, tervetuloa valmennukseeni. Lisätietoja osoitteesta www.perhosenpolku.fi. Jos taas V-steaming on jotain, mihin haluat tutustua, tervetuloa vastaanotolleni Turkuun. Voit tavata minut myös Kevätfiilistä -hyvinvointimessuilla Turun T-talolla 5.5.-24. Esittelyssä myös höyrytykseen tarvittavaa välineistöä, kuten höyrytyspönttöjä.

Kevään Valoa,

Katja