Jos luet tekstejäni, huomaat varmasti samojen teemojen toistuvan. Ne ovat totuuksiani, joiden kanssa elän. Osan kanssa olen aina elänyt, osan kanssa olen kuorinut pois opittuja kerroksia, jotta totuus pääsee esiin. Mantra, joka todella nyt resonoi, on Lightfulness coach -koulutuksessani opittu lause:
”Tätä toivon tai jotakin vielä parempaa.”
Eli siis mitä ikinä haaveilen, se toteutuu TAI jotakin vielä parempaa. Jotakin niin kaunista, uskomatonta ja onnekasta, etten osaa tai rohkene edes kuvitella. Luotan siis, että minulle tapahtuu aivan ihania asioita.
Saan kokea juuri niitä ihanuuksia, joista haaveilen ja enemmän. Tämä vapauttaa aivan upeaan kepeyteen, jossa elämä on taianomaista.
En myöskään kanna mukanani mitään sellaista, joka ei säteile korkeinta hyvää. Siinä toki on tahimista, eli jatkuvasti saa olla asian kanssa valppaana, mutta kun tiedostaa sen, se riittää.
Voi ajatella meidän kuljettavan mukanamme eri energioita, näe ne vaikka pilvinä ympärilläsi. Kirkas taivas on alkulähteen energia, se joka sinussa vapaasti virratessaan tekee elämästäsi täällä paratiisin ja mitä enemmäns siinä elät, sitä vaivattomammin kaikki soljuu.
Kaikella olevaisella on energia, myös tunteilla ja ajatuksilla. Riippuen niiden sisällöstä energia voi olla korkeaa tai matalaa. Matalat energiat ovat kuin tummia ja raskaita pilviä kirkkaan taivaan päällä.
Kirkas taivas on AINA ylläsi, mutta sen voi osittain tai kokonaankin peittää synkät pilvet. Niinpä siis kaikkea mitä pidät energiassasi sanoin, ajatuksin ja teoin, ylläpidät energeettisenä totuutena itsellesi. On eri tapoja luoda itsessään kaunein mahdollinen energia. Joistain energioista voi yksinkertaisesti irrottaa päästämällä irti. Toiset energiat ovat luonasi syystä ja ne vaativat kohtaamista.
Kohtaamisen jälkeen energia vapautuu liikkumaan sinussa ja virtaamaan oikealla ajallaan eteenpäin. Kohtaaminen tarkoittaa hyväksyntää ja hyväksyntä puolestaan vapauttaa.
Tiedostan myös, että olen mieltäni paljon suurempi. En ota mieleni juttuja kovin tosissani.
Tämä on ollut isoin oppini, sillä joskus samaistuin vahvasti mieleeni. Nyt annan sen pälpättää, mutta en samaistu sen kertomuksiin tai ala tuntemaan tunteita, joita sen sepustukset saavat aikaiseksi. Toki tunnen päivittäin inhimillisiä tunteita, mutta ne ikäänkuin valuvat pois.
Siinä ero siihen, samaistuuko ajatuksiin ja tunteisiinsa. Jos ei, se on kuin tiputtaisi öljyä puhtaaseen veteen. Vesi pysyy kirkkaana, öljy jää erillisiksi pisaroiksi pinnalle. Jos taas niihin samaistuu, se on kuin vesiväritippoja vedessä, kirkas vesi samentuu.
Totuuteni on myös se, että tiedän meidän ymmärtävän maailmasta vasta äärettömän pienen murusen. Vaikka olemme tieteen näkökulmasta saavuttaneet paljon, uskon monen monen oivalluksen olevan vasta edessä.
Miten ja miksi kaikki tämä toimii, on kysymys johon joskus osaamme vastata aivan uudella tapaa. Mutta vaikka tiede ei vielä osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, viisaus sisällämme kyllä osaa. Se tietää äärettömän paljon, kun hiljentyy kuuntelemaan.
