Ailu: Olemme kaikki lopulta vain ihmisiä

Kun pitelen vastasyntynyttä poikaani sylissäni, en voi välttyä ajattelemasta tässä ajassa vellovaa, vahvasti polarisoitunuttakin keskustelua ja oletuksia miesten ja naisten rooleista elämässä ja yhteiskunnassa.

Katson sinua, ja ajattelen kuinka viattomana ja puhtaana synnytkään tänne maailmaan. Ihmisenä. En ajattele, että sinusta pitäisi kasvaa tietynlainen mies tai ihminen. Siihen on syynä se, että olen opetellut itseni pois siitä miehen mallista, mihin minua on tuloksetta yritetty kasvattaa. Se on ollut kova ja ristiriitainenkin tie. Mutta koko ajan olen tiennyt, että sydäntäni en voi unohtaa. En voi hylätä sitä, mitä sisimmältäni olen, vain sukuelimieni perusteella.

Niin elämä olisi vain jatkuvaa sisäistä ristiriitaa. Esittää jotain, mitä en ole. Kuluttaisin siinä vain itseäni. Ja energiaani. Turhaan. Enää sellaista en jaksa. Sillä haluan elää vapaana.

Ja vapaa voin olla vain ilman yhtäkään ulkoa tai sisältäni tulevaa määritelmää itsestäni. Ihmettelen, että miksi sukupuolesta on ylipäänsä tehty niin iso asia. Vaikka ymmärrän samalla sukupuolten epätasa-arvoisen historian. Ja nykyisen keskustelun sen valossa. Ja, että se tie on tullut tiensä päähän. Siksi on tärkeä, että epäkohtia tuodaan esille, ja että niistä keskustellaan. Mutta se ei ole vielä lopullinen päämäärä.

Lopullinen päämäärä on vasta se, että sukupuolella ei ole mitään merkitystä elämässä tai yhteiskunnassa. Vaikka fyysisesti olemmekin jatkossakin erilaisia. Että vastakkainasettelua ei enää ole. Että olemme kaikki lopulta vain ihmisiä. Niine ominaisuuksineen, jotka meille jokaiselle on tänne matkallemme annettu. Sille aidolle itsellemme. Sitähän emme kukaan ole valinneet. Sukupuolesta puhumattakaan. Voimme ainoastaan valita todellisen itsemme ja lukuisien roolien väliltä.

Jossakin vaiheessa ajattelin olevani vääränlainen, koska olen valkoinen heteromies. Tai, että en ole riittävän merkittävä tai kiinnostava, koska en ole mitään muuta. Vain valkoinen heteromies. Että minulla ei ole oikeutta puhua tällaisista teemoista. Vaikka olen kohdannut myös itse epätasa-arvoisia oletuksia miehistä eläessäni yhteiskunnassa poikana, miehenä ja isänä.

Mutta ne ovat vain muiden minulle antamia määritelmiä. Minä en ole yksikään niistä. Sen voin valita. Kuka olen.

Sillä kirjoitan tätä tekstiä ainoastaan ihmisenä. En kenenkään puolesta tai vastaan. Sillä vasta yhdessä ihmisinä meillä on mahdollisuus rakentaa aito tasa-arvo maailmaan. Tiedän, että se on tie. Emmekä vielä ole perillä. Mutta uskon, että vielä joskus olemme.

Ja kun katson taas sinua sylissäni ja liikutun, toivon, että sinäkin saat elää vapaana maailmassa. Omana itsenäsi. Ja omalta osaltani aion pitää siitä huolen. Tehdä sen, minkä voin.

Rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Antaa sinun kasvaa sellaiseksi kuin jo olet. Sellaiseksi kuin sinut on tänne luotu.

Se on ainoa tehtäväni vanhempana. Hoivan ja huolenpidon lisäksi. Mihin minulla isänä on yhtälainen velvollisuus ja oikeus.

Olla hetken matkallasi.

Rakastaa, tehdä parhaani ja päästää sitten irti.

Antaa sinun olla vapaa.

Sillä vain vapaudessa elää aito rakkaus.

Ja osoittaa kuinka tärkeintä ei ole se, mitä olet ulkoisesti vaan se, mitä kannat sisälläsi. Ja kuinka tärkeinä on antaa sen näkyä tänne maailmaan. Mitään muuta saavutettavaa elämässä ei ole. Kuin tulla siksi, kuka jo on.

Ja kuinka tämä kaikki koskee yhtä lailla itseäni.

Ja kaikkia ihmisiä.

Sukupuolesta riippumatta.

 

Ailu

Lisää runoja/tekstejä löytyy Instagramista @eramaanrunoilija -tililtä

 

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

Oskari Alanen: Varjojen syvyyksistä Valon ja rakkauden polulle

Olet kulkenut pitkän taipaleen päästäksesi tähän hetkeen. Hetkeen, jolla on enemmän merkitystä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.