Luo turvaa, jotta voit tuntea

Kehomme tuntee tunteet vahvasti. Saamme kehollisia reaktioita tunteiden kautta, mikä näkyy esim. äänen sävyssä, lihasjännityksinä, kehon asennossa tai hengityksessä. Tunteet olisi hyvä päästä vapaaksi luonnollisesti sekä turvallisesti.

Koteloituneita tunteita

Erilaiset tunteet herättävät kehomme tuntemaan. Esimerkiksi ahdistuksen tunteen takana syvällä, saattaakin pohjimmiltaan olla pelon tai turvattomuudesta johtuvaa käsittelemätöntä tunnetta. Kun tiedostamme tämän sekä tunnemme tunteen fyysisesti, se vapautuu. Pelkkä analysointi ei suinkaan riitä asioiden kohtaamisessa. On hyvä ensiksi tiedostaa ongelmakohdat ja turvallisesti lähteä kohtaamaan tunnetasolla koteloituneita tunteita tunneohjaajan, terapeutin tai jonkin muu luotettavan ihmisen kanssa. Tunteiden pulpahtaessa pintaan on äärimmäisen tärkeää kokea olevansa turvassa. Tunteet saavat meissä aikaan eri reaktioita, kuten jähmettymisen, pakenemisen tai puolustuksen. Osa tunteista voi tuntua päässä, käsissä, joissa, rinnassa tai muualla kehossa. Toiset tuntuvat kevyeltä ja ihanalta, toiset taas raskaalta ja epämukavalta. Ajatuksen voimalla on myös hyvin suuri merkitys.

Minun kehoni tuntee vahvasti ihon kautta. Iho työntää ”moskaa” ulos. Tunnen vahvasti myös puhdistavan itkun kautta. Kun kohtaan ongelman, haluan kohdata tunteet, jotta on helpompi olla ja hengittää.

Jos turvan tunne on ollut kadoksissa jo varhaislapsuudessa. Voimme aikuisena lähteä rakentamaan sitä meihin itseemme.

Ajatukset, tunne ja toiminta – toimivat yhdessä.

Olen kuullut hyvin monta tarinaa siitä, kuinka pitkät terapiajaksot eivät ole välttämättä tuonut haettuihin ongelmiin muutosta. Yhtään väheksymättä terapian tärkeyttä ja hoitavaa vaikutusta, haluan muistuttaa kuinka meidän täytyy siirtyä kehomme tasolle, tunteiden äärelle. Ja siihen kuinka tunteita tulisi käsitellä ja ennen kaikkea miten ne vapautetaan. Tiedän itsekin, ettei tämä ole aina helppoa eikä sitä voi pakottaa.

Täytyy ensiksi saada olla kehon äärellä turvassa ja turvallisesti. Ympäristöllä on merkitystä turvan tunteeseen. Luotettavan ihmisen vierellä on tilan luontiin myös suuri merkitys. Tunteiden vapauttaminen on hyvin  herkkää. Siihen voi liittyä häpeääkin, koska myös minun lapsuudessani tunteet oli hyvä piilottaa. On todella hienoa olla rehellisesti auki ja päästää tunteet vapautumaan

Uskon, että tunteet jäävät kehoon ja se voi esiintyä fyysisinä vaivoina tai jopa sairauksina. Aiheesta on puhuttu tänä päivänä hyvin paljon eri sosiaalisilla alustoilla.

Mitkä tunteet ovat sinulle luontaisia?

Mikä tunne on vaikeampi hahmottaa tai saada kehon kautta näkyviin?

Ihailen suuresti ihmisiä, joilla aito ilo kumpuaa luonnostaan. Se on minusta hyvin kaunista ja aitoa. Kasvoin itse aika vakavassa ilmapiirissä, joten minulle on normaalia olla neutraali. Lapsena kylläkin tunsin paljon vihaa ja vääryyttä.

Koen kyllä, että suuri osa elämää on eri tunteiden tuntemista. Ilosta melankoliaan. Ahdistuksesta normaaliin olotilaan. Pitkään olen tuntenut surua, joka on jäänyt kehooni sisään. Tunteminen antaa ihan uuden elämän, kun koteloituneet tunteet väistyvät.

Tänä päivänä on hyvää siinä, että tunteita sallitaan ja opetetaan eri tavalla kohtaamaan mitä aiemmin. Olisipa minullekin opetettu pienenä kuinka itkun saa päästää ulos. Nauru tekee hyvää ja on aivan sallittua olla eri tunteiden kanssa. Tiedostan jo hyvin tämän itse. Haluan ehdottomasti työskennellä tunteiden parissa valmennuksissani ja jakaa tietoa asiasta.

Opiskelen Jenni Kivikosken järjestämässä keho – ja tunneterapia ohjaajakoulutuksessa. Alkumatka on on ollut todella terapeuttista ja tunteita on tullut tunnettua, jokaisessa moduulissa. Itseen satsaaminen on tärkeää ja kehittävää.

Mikä on sinulle paras itsensäkehittäsmuoto?

Ole, elä ja tunne!

Ystävyydellä Anita

 

 

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.