Luonto minussa
Erityisesti tänä aikana, kun olen opiskellut elämäntaideohjaajaksi, on maalaillen ja piirrellen syntynyt useampia kuvia. Usein sanattomia tarinoita. Ja aina väliin joku kuva saa sanansa jälkikäteen.
Tämä kuva syntyi keväällä ystävän kanssa yhdessä sivellintä liikutellen, kumpikin oman työnsä äärellä. Kuvien tekemisessä minulle nautinnollisinta on yllätyksellisyys. Flow-tila, silloin kun siihen pääsee. Ei-tietämisen tila. Se, että käsi vain kulkee jonkun värin luo tiedostamatta ja käden liikkeen löytyessä myös jostain alitajunnasta. Tätä toistaen ja toistaen, taidemeditaatiota tehden.
Samalla lailla putoilee joskus sanoja. Ne vain tulevat, kun mieli on rauhallinen ja vastaanottavainen.
Nämä sanat putoilivat myös keväällä ja tiesin heti, että ne yhdistyivät tämän kuvan kanssa. Kuva ja sanat ovat viettäneet reilun kaksi kuukautta seinälläni, ennen kuin uskallan ne tänne julkaista. Niiden on täytynyt kiertää jokaisessa solussani, viettää aikaa ja työskennellä kanssani, vahvistuen, ennen kuin ovat valmiita lähtemään bittiavaruuteen muille jaettavaksi.
Mutta nähtäväksi ne haluavat, vaikka edelleen tunnen pientä pelkoa. Hyvää pelkoa. Eteenpäin vievää pelkoa. Näkyväksi tuleminen on pelon kohtaamista uudelleen ja uudelleen, mutta toimimista pelosta huolimatta.
Luonto minussa
Herää
Raottaa
Aukenee
Uskaltaa
Näkyä
Kaikella voimallaan
Villinä
Rohkeana
Lempeänä
Näkyä
Kokonaisena
Keskeneräisenä
Rehellisesti
Sanoa
Oma totuus
Omistaa
Omat virheet
Sydämestä käsin
Syyttelemättä
Uskaltaa
Olla
Myös hiljaa
Toimia
Toisin
Kuin on tottunut
Pyytää
ja
Ottaa
Vastaan
Apua
Neuvoa
Tukea
Luopua
Vanhasta
Kontrollista
Antautua
Tulevalle
Luottaen.
