Kirsi Voutilainen: Avautuminen, ei fixaaminen

Kyllä minä olen yrittänyt itseäni parantaa, fixata. Olen käynyt sen sata kurssia, tsiljoona työpajaa, lukenut ja liikkunut. Ollut terapiassa ja yrittänyt löytää vikaa sisältäni, joka ohjaa minut väärien asioiden ja väärien ihmisten äärelle. Kuitenkaan, onko vääriä asioita, onko vääriä ihmisiä? Jokainen kohtaamani asia, jokainen kohtaamani ihminen on minulle tieni näyttäjä, opettaja itsestäni, jos sen suostun näkemään.

Itsensä fixaaminen, korjaaminen tuntuu minulle nykyään pakottamiselta, yrittämiseltä, että jonkun minussa on muututtava. On koko ajan oltava prosessissa jonkun syvän kysymyksen ja probleeman äärellä. On työskenneltävä itsensä kanssa, jotta minusta tulee parempi ihminen. Parempi ihminen? Kuulostaa aikamoiselta urakalta.

Tänään aamupäivän auringossa Ruusu mäykkyni jahdatessa myyriä koloistaan, kuuntelin tapani mukaan musaa napit korvilla ja jumppasin. Minulle valkoisella hangella ollessani avautui näkymä sisälläni tunteen muodossa, kirkkaina vuolaina kyyneleinä ja ammottavana mustana tyhjyytenä. Se oli kolkutellut siellä jonkun aikaa, mutten ollut ollut valmis sitä kohti menemään. Tai en ollut vain jaksanut, eikä minua huvittanut. Nyt aika tuntui sopivalta. Luonnollisessa elämän virtauksessa annoin kivun, mikä se olikaan ja mihin liittyikään, ei ollut niin merkityksellistä, valua minusta ulos. Ja tajusin jotain.

Ettei minun tarvitse fixata itseäni, ei minun tarvitse parantua mistään. Ei minun tarvitse tonkia maaperääni, kaivaa ja kääntää multaa, jotta löytäisin vastauksen sadan tuhannen dollarin kysymykseen. Kuka minä olen.

Näin, että ammottova tyhjyys oli pikku tytön yksinäisyys, joka on seurannut minua kehdosta saakka ja se oli siellä edelleen, vaikka välillä kuulutan että nyt on kaikki möröt kohdattu ja haudattu. Täydellisen autio autiomaa kivun kanssa on siellä ja tulee aina olemaan siellä. Ymmärsin, ettei toinen ihminen voi sitä korjata, ei rakkaudellaan eikä läsnäolollaan. Se on minussa, vaikka olen juuri kokenut upeaa rakkautta ja kohtaamista. Tämä rakkaus avaa itseäni myös enemmän rakkaudelle, mutta samalla kivulle. Rakkauden turvin voin toki paremmin ja turvallisemmin ottaa vastaan kivun. Ja ymmärtää, että rakkaus on minussa itsessäni. Sen turvaan ja olemassaoloon voin luottaa. Ja vaikka olisin rakkaussuhteessa toiseen tahi en, ydinkipu on sisälläni.Koin tämän helpottavana tietona, ettei minun tarvitse laittaa vastuuta toisen hartioille, että ei ole olemassa ihmistä, joka voi minut parantaa. Että voin lopettaa etsimisen ja odottamisen. Minä olen tässä.

Fixaamisen sijaan voin avautua, antautua. Antaa elämän virrata minussa ja heittäytyä ihmisyyden aalloille ja ihmisyyden tuolle puolen. Ottaa vastaan ne tunteet, mitä minussa nousee ja kokea ne siinä hetkessä. Voin, jos haluan mennä nousseen tunteen taakse ja löytää sieltä toisen tunteen ja sen takana vielä toisen jne. Tarinaani minun ei ole välttämätöntä tähän liittää, vaan kokea se, mikä on tässä ja nyt.

Avautuminen omalle itselleen juuri siinä hetkessä, mikä on meneillään, on avain. Se on ydin ja se on vastaus kysymykseen kuka minä olen. Täydellisenä hetkenä sieltä voi avautua stillpoint, rauha, jossa ei värähdä lehtikään, jossa hengityksen väreily tuntuu katoavan, on vain tila, joka on avaruus, jossa ei ole kipua, jossa ei ole tunteita. On rakkaus ja rauha. Siellä on mahdollista parantua, jos parannusta etsii.

Vähitellen elämän aalloille heittäytyessä, elämä valmistaa minua, sinua, meitä kohtaamaan oman sisältömme. Ei kaiken tarvitse tapahtua kertarysäyksellä, vaan pienin askelin elämä avaa verhoaan ja sitten se räväyttää sen viimeisen esiripun auki, kun olen siihen halukas ja valmis. Ja siinä hetkessä voin syleillä kipuani ja kietoa sen rakkauteen ja kantaa sitä hyväksyen mukanani. Minä olen tämä ja paljon muuta.

Ja edelleen voin käydä kursseilla, työpajoissa, terapoida sillä fokuksella että tämä auttaa minua avautumaan ja näkemään ja kohtaamaan sen mikä on.

  • Olen Kirsi Voutilainen, ja vien sinut löytöretkelle vaihteleviin tunnemaisemiin. Toimin inspiroivana, kokeneena ja turvallisena matkaoppaanasi. Et suinkaan matkusta yksin, vaan tämä on ryhmämatka. Koko matkasi ajan vierelläsi on toiset. Toki saat omaa tilaa ja aikaa matkustaa myös omissa oloissa keskittyen vain itseesi. Matkaamme mukaansatempaavan musiikin ja tanssin ja liikkeen ja kohtaamisen ja kosketuksen keinoin.

Kirsin sivut

Tulossa oleva Jumalatar-työpaja Joensuussa

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

SONJA: Löydä Elämän taika

Minun on aina ollut vaikea määritellä itseäni, sillä olen muuttunut ja muutun...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.