Henkisyyden karkkikaupassa sokaistuu – ota oppaaksi intuitio ja terve järki

Pysy omassa voimassasi. Ole elämäsi sankari. Säteile sitä valoa, joka olet.

Maailma on täynnä kauniisti solisevia, tyhjyyttään kumisevia korulauseita. Niitä toistellaan niin paljon, että lopulta ne muuttuvat merkityksettömiksi. Tämä on yksi syy siihen, että jätin blogini joksikin aikaa jäähylle. Pelkäsin muuttuvani puhki kulutettuja mantroja hokevaksi, hyvinvointiteollisuuden laumassa kulkevaksi korulausekoneeksi, imitaattoriksi, jolla on oikeasti hyvin vähän mitään omaa sanottavaa. Itsekritiikkini voimalla nostin rimani pilviin.

Lopulta olen hyväksynyt sen, etten ole mikään supertyyppi. Olen keskeneräinen, kaukana eheästä, valaistuneesta ja täydellisesti henkistyneestä uuden ajan valonkantajasta. Täydellistä ja valmista en tietenkään tämän elämän aikana saa aikaan. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, ihmiselämillä on taipumusta jäädä kesken ja keskeneräisiksi. Muuten ne eivät olisi ihmiselämiä. Meidät on luotu ja tuotu tänne oppimaan, olemaan opettajia ja ohjaajia toinen toisillemme.

Mutta olisi ylimielistä kuvitella, että kukaan meistä voisi kantaa viisautta, voimaa, valoa ja hyvinvointia toinen toistemme elämiin – tai napsia sitä sopivina päivittäisannoksina niin kuin vitamiineja purkista. Sellainen olisi henkistä laiskuutta. Viisaimmat ympärillämme heittävät syliimme vihjeitä, ohjeita ja avainlauseita, joihin voimme tarttua tai olla tarttumatta, mutta oivallukset meidän on tehtävä itse. Sen hekin tietävät. Siksi he eivät tyrkytä neuvojaan, vaan hienovaraisesti valaisevat polkua, jota kohti voit mennä. Jos tahdot.

Yhtä hyvin voit valita, ettet mene. Voit kulkea ohitse tai valita toisen polun. Sekään ei ole väärin. Ehkä se on juuri sinun oma, ainutlaatuinen polkusi. Ehkä aika ei ole oikea, eikä otollinen. Jotakin voi silti jäädä mieleesi itämään.

Pysähtyminen lennosta onnistuu vain harvoin ja harvoilta. Havahtuminen, herääminen – miten henkisyyteen kasvamista nyt ikinä haluaakaan nimittää, vie aikaa, mutta parhaassa tapauksessa alitajuinen maailma paiskii rivakasti hommia ja puskee vauhtia asioiden eteenpäinviemiseksi. Et vain huomaa sitä, ennen kuin vasta jälkeenpäin. Uudessa astrologisessa ajanjaksossa, vesimiehen ajassa, muutoksia ajatellaan tapahtuvan kollektiivisestikin vääjäämättä. Vanhat valtarakenteet ja auktoriteetit murenevat, valheet paljastuvat. Jotakin siihen suuntaan.

Minä tahdoin. Sieppasin ahneesti eteeni pudoteltuja mahdollisuuksia kuin värikkäitä post it -lappusia jääkaapin ovesta. Syöksyin kurssilta toiselle, ahnehdin henkisyyttä kuin karkkeja karkkikaupasta. Minulla oli onnea matkassa. Kävi niin kuin zen-viisaudessa: ”Kun oppilas on valmis, opettaja ilmaantuu”.

Sain oppaikseni hätkähdyttävän upeita, keskenään hyvin erilaisia henkisen tien kulkijoita, joiden ohjauksessa tunsin oloni turvalliseksi kulkea. Heidän luokseen palasin yhä uudelleen tankkaamaan tietoa, viisautta ja eväitä elämän poluille. Bonuksena sain viihtyä samanhenkisessä, hyväksyvässä ja ymmärtäväisessä seurassa.

Toisinkin olisi voinut käydä. Henkisyyden karkkikaupassa tarjonnan runsaus voi hetkellisesti sokaista. Yltäkylläisyyden ja somesydämien keskellä voi käydä niin kuin norsulle posliinikaupassa. Kritiikittömästi tarpeetonta krääsää hamstrannut havahtuu vasta sirpaleiden keskellä tajuamaan, ettei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Hyvinvointiteollisuuden ”vaikuttajat” ja ”some-influensserit” osaavat asiansa. Katinkultaa on tarjolla enemmän kuin sielu sietäisi.

Henkisyyden markkinoilla pätevät ihan samat lainalaisuudet kuin muussakin bisneksessä. Kuita, tähtiä ja kaupan päälle Saturnuksen renkaita lupaileviin ei ehkä ihan varauksettomasti kannata uskoa.

Helpointa olisi tietysti ummistaa silmät hyvinvointiteollisuuden pintakiillolta, kovuudelta ja kilpailuhenkisyydeltä. Mikä hyvinvointibisneksestä sitten tekee niin kylmäävää? Se, että sillä on enkelin kasvot.

Nähdäkseen ympärilleen entistä selkeämmin ja kirkkaammin, täytyy hidastaa vauhtia ja hiljentää. Haparoinnin, kompuroinnin ja harhailun jälkeen oivalluksista alkaa kristallisoitua näkemyksiä, kokemuksia ja ahaa-elämyksiä, mutta se edellyttää rehellisyyttä. Raadollista ja rujoa rehellisyyttä, jonka kohtaaminen ei välttämättä tunnu hyvältä ja mukavalta. Rehellisyydellä tarkoitan valmiutta ja uskallusta tunnustaa omaa, ainutlaatuista totuutta silläkin uhalla, ettei se miellytä ympäristöä ja läheisiä. Jos rehellisyytesi takia tunnet jääneesi yksin, voit onnitella itseäsi.

Karistit ympäriltäsi väärän seuran ja teit tilaa jollekin uudelle, paremmalle.

Sumutukselta suojautuakseen kuluttajan on syytä ymmärtää, miten isosta teollisuudenhaarasta on kysymys. Meedio Lisa Williams muistuttaa kirjassaan Sielun ikuinen elämä (Viisas elämä, 2011) siitä, että skeptisyys on positiivista ja tervettä. Henkisyyden markkinoilla sinisilmäisyydellä ei ole mitään käyttöä, mutta bisnesenkeleillä on tähänkin vastalause valmiina: epäilevä on vain kielteinen, liian epäkypsä kehittyäkseen. Niinkö?

Eikö pikemminkin se, joka uskaltaa kyseenalaistaa, ole valmis kehittymään? Kyseenalaistamista ei pidä sekoittaa kyynisyyteen ja kieltäytymiseen ymmärtää niitä, jotka ovat omasta näkökulmasta toisinajattelijoita. Kyseenalaistaminen on viisautta, jolla voit säästää euroja. Kyseenalaistamisen laiminlyöminen on pahimmillaan egolähtöisestä pelosta ja epävarmuudesta kumpuavaa hölmöyttä.

Mitä tulee kielteisyyteen, kenellä on pokkaa käsi sydämellä väittää, ettei ole koskaan ripaustakaan kielteinen?Varjominä-klassikossaan (Basam Books, 2015) Deepak Chopra muistuttaa siitä, että epäileminen on ainoastaan tervejärkistä. Tervejärkisyys ja henkisyys eivät tietenkään ole millään tavalla toisiaan poissulkevia. Ego kuitenkin huijaa meitä jatkuvasti ajattelemaan, että täydellinen myönteisyys, hyvyys ja totuudellisuus ovat meille mahdollisia. Eiväthän ne ole.

Chopra huomauttaakin, että positiivisen ajattelun heikkous on se, ettemme voi olla positiivisia aina. Jos voisimme, emme olisi ihmisiä.

Annan yhden ikävän, surullisen esimerkin joogan maailmasta. Joogaohjaajien toimintaa ei periaatteessa valvo mikään, eikä kukaan viranomainen. Joogaohjaajan ammattinimikettä ei ole suojattu. Kuka hyvänsä voi nimittää itseään joogaohjaajaksi ihan niin kuin kuka hyvänsä voi nimittää itseään taiteilijaksi. Kuka tahansa voi ohjata ja opettaa joogaa – vaikkapa kokenut liikunnanohjaaja, joka ohjaa ammattitaitoisesti jumppaa tai kehonhuoltoa. Jooga ei ole jumppaa, eikä jumppa joogaa.

En haluaisi vaikuttaa saarnaajalta, mutta haluaisin antaa vinkin, joka ei maksa mitään: Älä tyydy vähään. Vaadi rahoillesi vastinetta. Kun valitset joogastudiota, uhraa edes muutama minuutti ohjaajasi tai opettajasi koulutustaustan tutkimiseen. ”Pitkä kokemus” ei ole sama asia kuin koulutus. Miksi tämä sitten on niin tärkeää?

Ihan vain siksi, että oma turvallisuutesi ja terveytesi on sinulle todennäköisesti tärkeää. Siksi, ettet vahingoittaisi itseäsi tekemällä jotakin virheellisellä tavalla sen takia, ettei kouluttamaton tai huonosti koulutettu ohjaajasi osannut ohjata sinua tai varoittaa ylittämästä rajojasi. Ellet ymmärrä, mitä tarkoitan, kysy itseltäsi esimerkiksi: menisitkö sienten tunnistuskurssille, jonka ohjaaja on itseoppinut? Jos kehosi on sinulle tärkeä, kohtele sitä arvostavasti. Investointi ammattitaitoisen ohjaajan tunteihin maksaa kyllä itsensä takaisin. 

Aitouden ja vastuullisuuden löytäminen sekamelskan keskeltä vaatii hyvinvointiteollisuuden kuluttajalta tervettä järkeä ja terästäytymistä, mutta myös intuition haltuunottoa. Intuition apuvälineeksi voi ottaa vanhan kunnon fraasin: Jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole sitä.