Ennen kuin elämä mullistui, löysin henkisiltä poluiltani jotakin odottamatonta – sitä selitti teoria chakroista

Vuosikausia kartoin punaista väriä. Tunsin jonkinlaista vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Punainen näyttäytyi silmissäni luotaantyöntävänä veren, vimman ja punamullan värinä. Sakeana, paksuna, brutaalina ja vähän töykeänäkin. Siedin sitä vain pieninä pisaroina. Kylvin tummassa violetissa, viileässä syreeninlilassa ja syvässä yönsinisessä. Haalin violetin sävyjä vaatteisiini, mutta en sisustanut niillä kotiani. Polttelin violetteja kynttilöitä, nuuskin laventelintuoksua ja keräilin liloja ametisteja. Jos olisin voinut juoda lilaa, olisin tehnyt niin.

Suhtautumiseni väreihin oli tunteenomaista. Se johtui osittain niihin liittyvistä muistoista. Lapsena kirkkaanpunainen oli lempivärini. Tietysti. Äidit pukivat kuin yhteisestä, kollektiivisesta päätöksestä tyttärensä kirkkaanpunaiseen ja poikansa siniseen.
Lapsuuteni violetin valtiatar oli yhdeksänkymppinen isoäidinäitini Sofia. Valkotukkainen Sofia oli hauras kuin paperi ja vanha kuin taivas. Hän ympäröi itsensä violeteilla kynttilöillä, pitsiverhoilla ja muhkeilla, lilansävyisillä villavilteillä. Pöytävalaisimen varjostinkin heitti Sofian kamariin utuista lilaa. Kummeksuin vaatekomerossa leijailevaa vienoa tuoksua. Vasta vuosia myöhemmin tunnistin laventelin tuoksun.

Ihmisruumiin energiakeskuksista, chakroista, ei lapsuudessani puhuttu koskaan mitään. Tuskin chakroista ja niiden tunnusväreistä oli koskaan mitään kuultukaan. Maailma oli vielä pieni. Internet ei ollut räjäyttänyt sitä jättimäiseksi virtuaalitoriksi, josta kaiken löytää googlaamalla. Jos oli tarpeellista tietää Seychellien sijainti, tarvitsi vain avata tietosanakirja S-kirjaimen kohdalta. Otavan Encyklopedia täytti lapsuudenkotini kirjahyllystä vähintään metrin. Tietosanakirjojen tietoa ei koskaan kyseenalaistettu, eikä mielessäni edes käynyt se vaihtoehto, että tieto joskus vanhentuisi.

Eihän presidenttikään vaihtunut. Presidentti oli aina Kekkonen.

Tuskin tietosanakirjasta olisi C-kirjaimen kohdalta löytynyt sanaa chakra. Luultavasti ajatusta fyysisen, materiaalisen kehon ulkopuolella olevasta näkymättömästä chakrajärjestelmästä olisi pidetty yhtä todellisena kuin Walt Disneyn satuja. Kuulin itsekin intialaislähtöisestä, vuosituhansia perimätietona kulkeneen chakrajärjestelmän olemassaolosta vasta myöhään aikuisiässä.

Kyseenalaistamista täytyy sietää

En ensikuulemalta vakuuttunut ihmisen eteerisessä kehossa sykkivistä ja pyörivistä chakroista, joista käytettiin outoja sanskriitinkielisiä nimiä, mutta olin utelias lukemaan niistä lisää. Erityisesti minua viehätti ajatus päächakrojen “nimikkoväreistä”.

Kului vuosia, ennen kuin chakrat kansalaisopiston reiki-kursseilla paiskattiin eteeni sellaisella volyymilla, ettei mitään perääntymisen mahdollisuuksia enää ollut. Olin kurssini kyynikko. Kyseenalaistin häpeämättömästi ääneen kaiken kuulemani. Saatoin kuulostaa vihamieliseltä, vaikka kysymysteni taustalla oli vain pohjaton tiedonjano. Ajattelin, ettei tietosanakirjojen jälkeisessä postmodernissa maailmassa tarvitse niellä mitään kritiikittömästi.

Ajattelen niin tietenkin edelleen. Lähdekritiikistä on tullut internetin laajentamassa maailmassa yhä tärkeämpää. Tiedon pirstaloitumista atomeiksi on seurannut auktoriteettien mureneminen. Tai päinvastoin, ihan miten vain.

Nyt tiedonsirpaleista jokainen voi omaksua sen, mikä omaan maailmankuvaan ja uskomusjärjestelmään parhaiten sopii. Samaan aikaan yhä vaikeammaksi on tullut myös tietolähteiden jäljittäminen. Hämmentävää on, että ajoittain varsinkin ns. henkisissä piireissä niiden etsimistä ja pohdiskelua saatetaan myös ylenkatsoa. Tiedonjano tulkitaan epäilyksi, pahimmillaan jopa kritiikiksi tai hyökkäykseksi auktoriteetteja kohtaan. Uuden ajan auktoriteetteja ovat esimerkiksi Diana Cooperin ja Rhonda Byrnen kaltaiset maailmankuulut new age -tähdet.

Minulla oli ilo kohdata empaattisia, ymmärtäväisiä reiki-opettajia, jotka kestivät uteliaisuuteni ja tarpeeni kyseenalaistaa. He eivät enää eläneet elämiään ego edellä niin kuin ne, joille arvovallan kyseenalaistaminen on kokemuksena sietämätön. Heidän ansiostaan säilytin uteliaisuuteni uutta kohtaan. Kiitos, Toivo. Kiitos, Marita.

 

Miten näkyvä, käsin kosketeltava todellisuus voisi olla ainoa?

Yhtä hämmentävältä kuin täydellinen kritiikittömyys, tuntuu järkähtämätön ripustautuminen kerran omaan uskomusjärjestelmään juurtuneisiin käsityksiin. Siis esimerkiksi siihen, ettei ole olemassa muuta todellisuutta kuin näkyvä, käsin kosketeltava todellisuus. Tätä käsitystä en enää voi, enkä tahdo jakaa. En yliopistotutkinnon suorittaneena kyseenalaista länsimaista tieteellistä tutkimusta, mutta en ihan usko sitäkään, että tieteen keinoin voisi selittää aivan kaiken.

Pelkään pahoin, että ihminen, joka kieltäytyy täysin hyväksymästä sitä, että materiaalisen maailman ulkopuolella voi olla toinen, näkymätön todellisuus, vie itseltään mahdollisuuden syvään, henkiseen kehittymiseen, matkan itseensä. Opintiensä päähän saattaa tosin tulla myös ihminen, joka sokeasti uskoo olevansa omalla henkilökohtaisella henkisellä polullaan niin pitkällä, ettei minkäänlainen kyseenalaistaminen enää ole tarpeellista.

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta. Reiki-kursseilla tajusin oman ajatteluni rajoittuneisuuden. Uppoutuminen japanilaisen Mikao Usuin (1865-1926) kehittämään, yksilön henkistä kasvua korostavaan, universaalin elämänvoiman ajatuksiin pohjautuvaan reiki-tekniikkaan mullisti maailmankuvani. Lempeissä, mieltä, sielua ja kehoa hoivaavissa hoidoissa chakroja avattiin, voimistettiin, eheytettiin, harmonisoitiin ja tasapainotettiin. Hetken hanttiin pyristeltyäni annoin virran viedä, kyselemättä, miksi niin tapahtui ja millä perusteella. Se tuntui hyvältä, oikealta ja vapauttavalta.

Olin valmis elämäni tutkimusmatkalle, omaan sisimpääni.

 

Länsimaisen ihmisen syvälle juurtuneen skeptisyyteni hälvenemiseen kului vuosia, vaikka jo lapsena näin enneunia ja kerran jopa valveella hereillä ollessani olentoja, joiden olemassaoloa ei voi järjellä selittää. Siitä kerron joskus myöhemmin. Nyt olen valmis myöntämään, että teoriassa ihmisen chakrajärjestelmästä on jokin logiikka.

Vallitsevan chakraopin mukaan ihmisellä on seitsemän päächakraa, mutta lukumäärästä ei kannata kiistellä. Ikivanhan perimätiedon mukaan niitä on 88 000! Kirjassaan Chakrapolku kundaliinijoogaa Yogi Bhajanin oppien mukaan opettava Inderjit Kaur Khalsa mainitsee, että vanhan joogafilosofian mukaan fyysinen olemuksemme rakentuu chakrojen ympärille. Inderjit nimittää jatkuvassa liikkeessä olevia, pyöriviä chakroja energiakeskuksiksi. Länsimaiseen ajatteluun nimitys sopiikin kieltämättä paremmin kuin mystinen chakra-sana.

Päächakrojen symboliset tunnusvärit ovat kaikille chakroista vähänkin kiinnostuneille tietenkin selviä. Selkärangan juuressa sijaitseva juurichakra on kirkkaanpunainen, alavatsassa pyörivä sakraalichakra oranssi, navan paikkeilla väreilevä kolmas chakra eli solar plexus keltainen ja rintakehässä sykkivä sydänchakra sekoitus vihreää ja vaaleanpunaista, tai jompaa kumpaa. Kirkkaansinisenä pyörteilevän kurkkuchakran yläpuolella pyörivät ihmisen korkeimpaan tietoisuuden tasoon ja henkiseen heräämiseen liitetyt chakrat, otsa- ja kruunuchakra. Otsachakran eli kolmannen silmän väri on syvän indigonsininen ja kruunuchakran violetti.


Universumilla on tosiaankin huumorintajua. Hetken mielijohteesta hakeuduin reiki-kursseille samoihin aikoihin, kun elämässäni vallitsi jykevä, vuosia kestänyt violetinsininen vaihe. Sen aikana uppouduin tutkimaan luomakunnan kummallisimpia mysteerejä niin täysin, että unohdin melkein olevani ihminen ja nainen. Hukuttauduin hulppeaan, violettiin pellavatelttaani, leijailin uuteen henkiseen elämääni liittyvillä kursseilla, kävin ensi kertaa elämässäni astrologilla ja enkelikirjailija Lorna Byrnen Suomen-turneella, ja ahmin Deepak Chopran filosofiaa. Tutustuin jopa Aleister Crowleyn (1875-1947) tarot-kortteihin, vaikka pidin The Diary of the Drug fiendin (1922) kirjoittanutta mystikkofilosofia epämääräisenä, ristiriitaisena hahmona.

No, kummallisella tavalla pidän Crowleyn korteista ja niiden monimerkityksisestä symboliikasta.

Kun mikään ei mennyt niin kuin piti – onneksi

Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Jostakin selittämättömästä syystä intoni alkoi laimentua. Ehkä osasyynä tähän oli se, että elämäni mullistui muutamassa kuukaudessa lähes täysin. Viisitoista vuotta kestänyt avioliittoni päättyi ja muutin omilleni, kerrostaloon meren rantaan. Siksi tarvitsin suunnitelman, joka olisi paitsi järkevä, myös vedenpitävä. Eläisin kaksiossani kirjojeni keskellä rauhallista ja häiriötöntä, miellyttävää sinkkuelämää niin pitkään kuin hyvältä tuntuisi. Ehkä maailman tappiin. Siihen suunnitelmaan ei kuulunut “henkisyyskursseilla” seikkaileminen, eivätkä varsinkaan vastakkaisen sukupuolen edustajat.

Suunnitelmassani oli vain yksi ongelma. Yksi kursseistani naapurikaupungissa oli vielä kesken. Pitkälle edenneen kurssin jättäminen sikseen ei ollut vaihtoehto. Niinpä roikuin mukana, vaikka ajatukseni harhailivat. Jatkan kurssia yhä, päätöstäni katumatta. Sen lisäksi, että olen löytänyt paljon upeita, uusia tuttavuuksia, olen löytänyt yhden, kiinnostavan teorian sille, miksi värit näyttelevät joidenkin ihmisten elämässä niin suurta roolia.

Vastaus löytyi viisaan opettajamme kurssimateriaalin joukkoon ujuttamasta kirjasta, Shalila Sharamonin ja Bodo J. Baginskin Chakrakäsikirjasta. Tähän, jo 2000-luvun alussa suomennettuun opukseen jokaisen chakroista kiinnostuneen kannattaisi ennakkoluulottomasti tutustua. Itselleni kirpputorilta löytämäni hiirenkorville luetun kirjan sisältö oli myönteinen yllätys.

Energiakeskuksissa voi hyvinkin piillä salaisuuksien avain. Sharamonin ja Baginskin teorian mukaan chakrat liittyvät yksilötasolla ihmisen kasvuun lapsesta aikuiseksi ja lopulta ikäihmiseksi. Sen mukaan ihmisen chakrajärjestelmä kehittyy vaiheittain, elinvuosien mukaisissa sykleissä.

Hätkähdyttävä teoria chakroista

Ensimmäinen chakra, häntäluun vieressä sijaitseva punaisena sykkivä juurichakra (muladhara) alkaa kehittyä ja vahvistua elämän ensimmäisinä vuosina. Silloin ihmisen elämässä keskeisiä ovat minä itse, oman kehon ja elinvoiman tiedostaminen, perustarpeiden tyydyttäminen ja suhteet kotiin, perheeseen ja sukuun. Elämän ensi metreillä luodaan tietysti myös länsimaisen psykologian ja kehitysopin mukaan perustat elinikäiselle turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteille, ylipäätään perusluottamukselle elämää kohtaan.

Juurichakran vahvistamisen aikakauden jälkeen, elinvuosina 8-14, on oranssin sakraalichakran (svadhisthana) kehittymisen aika. Silloin ihmisen minä-kuva muuttuu. Lapsi tulee aiempaa selkeämmin tietoiseksi itsestään osana yhteisöä, ympäristöä ja luontoa. Tietoisuus omasta sukupuoli-identiteetistä alkaa vähitellen herätä ja vahvistua. Ehkä elämää ravistelevat myös tunnekuohut, ensi-ihastumiset.

Näin edetään energiakeskus kerrallaan, kunnes käydään läpi kruunuchakran (sahasrata) kausi elinvuosina 43 – 49. Sen jälkeen kierto alkaa noin viisikymppisenä alusta, juurichakrasta. Silloin kohdattavaksi heitetään jälleen kerran elämän perusasioiden oppitunti. Sillä tutkitaan armottomalla tavalla eloonjäämisen ja selviytymisen teemoja ja päivitetään minä-käsityksiä, ihan niin kuin elämän ensimmäisillä luokilla.

On tuskin sattumaa, että näinä ikävuosina moni tarkastelee suurennuslasin tarkkuudella myös omia arvojaan. Seurauksena voi olla suuria elämänmuutoksia.

Viimeistään elämän ehtoopuolella, elinvuosina 85-98, ympyrä sulkeutuu lopullisesti. Silloin käydään viimeistä kertaa läpi ylimpien chakrojen korkeimman ymmärryksen, tietoisuuden, intuition ja sisäisten aistien kehittymisen teemoja. Liian helpon, yksinkertaistetun ja uskomattoman kuuloista ollakseen totta? Ajattelisin niin itsekin, elleivät Chakrakäsikirjan teoriat olisi hämmentävällä tavalla resonoineet elämässäni.

Punaisen mukana palasi paljon muutakin, naiseus

Eräänä päivänä uudessa kodissani katselin entistä elämääni valokuvissa. Yhdessä, tyttäreni ottamassa kuvassa leijun keltaisena lainehtivan viljapellon reunassa ylläni violetti telttamekkoni, jonka olin muutossa tunkenut näkymättömiin komeron perälle. Sillä hetkellä tajusin, että olin hylännyt elämästäni lähes kaiken violetin. Oikeastaan koko väri kuvotti minua. Violetin tilalle olin vähitellen haalinut metsänvihreää, heleää saniaisenvihreää ja punaista.

Entinen inhokkivärini punainen leimusi vaatteissani, huonekaluissani, matoissani ja verhoissani. Olin jopa vaihtanut mustan autoni punaiseen…

Sieppasin kirjahyllystäni tutuksi tulleen Chakrakäsikirjan ja totesin sen, minkä alitajuisesti jo tiesinkin: Minä, keski-ikäinen nainen, olin tullut chakrakiertoni päähän ja aloittanut kaiken alusta, juuri- ja sakraalichakrojen punaisista, oransseista teemoista. En ollut hylännyt henkisyyteen liittyneitä harrastuksiani, jotka olivat tuoneet arkeeni iloa ja sisältöä, mutta olin keskittynyt aiempaa enemmän elämääni fyysisenä, lihallisena olentona. Naisena. Samaan aikaan elämääni ravisteli uusi, suuri muutos.

Never say never.

 

Vain muutamaa kuukautta ennen koronapandemiaa tapasin yllättäen miehen, jonka kanssa kihlauduin vastikään. Jostakin kummallisesta syystä valitsin kihlasormuksen, johon sen tekijä, taitava koruseppä Juho Manninen upotti punaisen granaatin. Se on louhittu Lemmenjoelta.

Ps. Palaan chakroihin seuraavassa päivityksessäni. Käyn vaiheittain läpi niistä jokaisen ja kerron, miten niitä voi yrittää vahvistaa värien, kivien ja joogan avulla.

Lähteet: Shalila Sharamon ja Bodo J. Baginski: Chakrakäsikirja (Karisto, 2002), Inderjit Kaur Khalsa: Chakrapolku (Tammi, 2014).

Lisää kirjoittajalta Wish you were here

Ennen kuin elämä mullistui, löysin henkisiltä poluiltani jotakin odottamatonta – sitä selitti teoria chakroista

Vuosikausia kartoin punaista väriä. Tunsin jonkinlaista vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Punainen näyttäytyi silmissäni...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.