Elämän kylmässä kyydissä ole läsnä tässä ja nyt

Käsillä on kolme vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Facebook muistutti minua jokin aika sitten, kuinka jo ennen aloitusta pääsin tutustumaan siihen tunteista ehkä vältellyimpään, häpeään, aivan aloituksen kynnyksellä.

Lähteminen mukaan blogimaailmaan tapahtui ystävän esittämän kutsun kautta ja päätin pienestä sisäisestä vastustuksesta huolimatta kuitenkin tarttua uuteen haasteeseen. Olin olevinaan kirjoittanut itsestäni esittelyn bloggaajien suljettuun ryhmään ja julkaisinkin sen vahingossa omalla fb-sivullani. Kirjoituksessa avasin haastekohtiani elämän kanssa avoimemmin mitä olin silloin koskaan aiemmin tehnyt ja tajutessani sen menneenkin pienen rajatun ryhmän sijasta plus 500 facekaverille, tunsin häpeän väreilevien ja maan nielemistä toivovien aaltojen kulkevan lävitseni. Alkureaktio oli, että apua, tämä kirjoitus pitää poistaa.

Olin kuitenkin esittelyssä kertonut miettiväni tunnetyöskentelyn valikoituvan yhdeksi kirjoitusalueeksi, niin sain siihen sitten heti alusta asti harjoitusta ja kokemusta. Sain ulostulooni kannustusta ja näin ensimmäinen este olikin tuetusti ylitetty ja esittely-avautuminenkin sai jäädä face-seinälleni.

Näin jälkikäteen katsasteltuna, taisi tuo elämän järjestämä ”vahinko” olla iso juttu koko blogini kannalta. Koen, että juuri tuo kokemus antoi minulle rohkeutta kirjoittaa avoimemmin, mitä ehkä alkuun olin ajatellut uskaltavani. Kolmeen vuoteen on mahtunut monelaisia tapahtumia, olotiloja, tunteita. Häpeääkin on tullut kohdattua uudelleen ja uudelleen ja sanoitettua ja tuotua julki sitä, mikä elää omassa piilotetussa ja vaietussa.

Ajatukseni kirjoittaessa on ollut tuoda ulos myös sitä, mistä ei yleensä julkisesti puhuta, keskeneräisyydestä käsin. Kirjoittaa siitä, mikä on tabua ja mikä minun kokemuksella on juuri sitä, mikä tiedostamattomana aiheuttaa nyky-yhteiskunnassa valtavaa pahoinvointia. Tällaisista aiheista ja tällaisella ajatuksella kirjoittaminen aiheuttaa helposti ärsyyntymistä, arvostelua ja vastareaktiota. Emme ole tottuneet siihen, että häpeällisiä aiheita nostetaan ylös. Menneinä aikoina se on ollut vielä vähemmän suotavaa kuin nykypäivänä, jossa jo koko ajan enenevässä määrin tuodaan luurankoja komeroista valoon. Tässä ajassa uskallamme laajemmin paljastua ja tulla kohdatuiksi rosoisina ja keskeneräisinä, inhimillisinä ihmisinä. Se ei kuitenkaan ole useinkaan yksinkertaista, vaan siinä joutuu myös käymään läpi kylmää kyytiä itsen, muiden ihmisten ja elämän opettamana.

Vaikka teet virheitä, sinä et ole virhe

Yksi suuren suuri opettavainen asia elämässä on ehdottomasti virheiden tekeminen. Hyvin kauan virheet saivat minut kauhun partaalle, ne olivat suora syväsukellus häpeään. Tajuan nyt niiden dynamiikan itselläni. Turvattomuus, jota olen suurelta osin tiedostamatta kantanut mukanani koko elämän, ei ole antanut minulle oikeanlaista kannattelua. Opin lapsuudessani hyvin pärjämään, mutta en oppinut olemaan tuettu. En muista, että olisin ollut oikein koskaan turvassa virheitä tehdessä, vaakakupissani taitaa painaa enemmän moitteet ja vaatimukset kuin kannustus ja hyväksyntä. Tällaiseksi on ainakin sisäinen kokemukseni muokkautunut, johon toki vaikuttaa myös ihmisen persoona eli tässä kohtaa oma herkkyyteni.

Huomaan elämässäni vieläkin häpeän, syyllisyyden ja myös pelon ja turvattomuuden nousevan virheiden kanssa. Virheen vakavuudesta riippuen ne voivat olla hyvin oikeita ja aiheellisiakin tunteita, ainakin häpeä ja syyllisys. Häpeä ja syyllisyys väärin toimiessa on ihan aiheellista, häpeä vaan voi muodostua myös häpeäidentiteetiksi ja syyllisyyskin voi jäädä ihmiselle hyvin voimakkaana päälle. Kun niin on käynyt, tuntuu pienikin virhe luissa ja ytimissä.

Omaa sisäistä turvaa treenaillessa olen ollut kiitollinen löytäessäni tiloja ja ihmisiä, joiden kanssa olen saanut turvassa ja hyväksytysti harjoitella virheiden tekemistä. Emme useinkaan haluaisi tehdä virheitä, koska ne saavat meidät kokemaan epäonnistumista ja tämä nostaa huonouden tunteen pintaan. Tämä on käsittääkseni vallalla olleen perinteisen kasvatuksen eli niin kutsutun häpeäkasvatuksen sadonkorjuuta. Epäonnistumisesta ja virheestä tulee kokemus omasta huonoudesta eli häpeä aktivoituu. Häpeän kaveriksi hengailemaan tulee monesti myös suuri peikko pelko.

Lähteekö pelko pelkäämällä?

Kuuntelin Mel Robbinsin kertomana, kuinka meitä ihmisiä ei ole suunniteltu tekemään epämiellyttävältä, pelottavalta tai vaikealta tuntuvia asioita. Sen sijaan mielemme on suunniteltu pysäyttämään meidät kaiken kustannuksella tekemästä mitään, mikä voisi meitä vahingoittaa. Tämä automaatio saa meidät epäröimään ja epäröidessämme aivomme lähtee suojelemaan meitä miljoonilla eri tekosyillä.

Näin jätämme asioita tekemättä, odotellen ja odotellen oikeampaa hetkeä. Jätämme tekemättä kenties juuri sitä, mitä todella kovasti haluaisimme, mutta saa aikaiseksi, koska emme koe olevamme tarpeeksi valmiita eteenpäin menemiseen. Pelkäämme muutosta.

Pelkokeskus, joka liskoaivoissamme sijaitsee muinaisilta ajoilta muistona, ei ole koskaan sammutettavissa, mutta pelon kohtaamista voi treenata. Pääsin viime syksynä osallistumaan joogaohjaaja Magnus Appelbergin pilottiryhmään opettelemaan antamaan peloille ja itse-epäilykselle kyytiä kylmäaltistuksella.

Magnus on tietoa etsien ja itse kokeillen löytänyt toimivia hengitystapoja hermoston rauhoittamiseen ja elimistön lämmittämiseen ja näiden oppien kanssa me testiryhmäläiset alun juttelun, teorian ja rentoutuksen jälkeen kävimme vuorollaan istuskelemassa 0-asteisessa vedessä arkkupakastimessa. Avantouimarina ajattelin, ettei se olisi mikään vaikea asia, mutta huomasin heti, että onkin hyvin eri asia uiskennella ja olla liikkeessä kylmässä vedessä, kuin olla paikallaan. Pelkokeskus aktivoitui aivan uudella tavalla.

Kolmeviikkoinen kokemus Magnuksen ohjauksessa aukaisi minulle aivan uudenlaisen tavan olla kosketuksissa kylmään ja hengitysharjoitukset ovat tässä isona tukena. Magnus sanoitti kylmäaltistusta äärimmäiseksi vipassana-meditaatiokokemukseksi ja sitähän se todella on. Aistien kautta tapahtuva läsnäoloharjoitus, tässä kohtaa äärimmäisissä olosuhteissa. Kun hitaalla, rauhoittavalla hengityksellä rentouttaa itsensä ennen kylmään menemistä ja samalla hitaalla hengitysrytmillä (ja ehkä kasvojen kastelemisen avulla) saa tasattua alun kylmäshokin vedessä, tulee kylmässä olemisesta kerta kerralta helpompaa ja siellä pystyy olemaan pidempään.

Hengitys on vahva työkalu, jolla rauhoittaa itseä sekä tulla kehoon ja nyt-hetkeen tehokkaasti. Kylmä ja hengitys yhdistettynä tulee tuntemuksesta vielä vahvempi. Minut kylmä palauttaa tehokkaasti hetkeen silloin, kun ajatukset ja mieli meinaa ottaa kokonaan vallan ja olen huomannut kuinka pidempi tauko kylmäaltistuksesta näkyy kokonaisvaltaisesti elämässäni. Joka ikinen kerta sinne hyiseen veteen meneminen tuntuu niin epämiellyttävältä, että mikä ihme saa ihmisen sinne ollenkaan suuntautumaan?

Monet on ajanut avantoon siitä raportoidut terveydelle hyödylliset vaikutukset, mutta onko siinä jokin laajempikin aspekti?

”Kun kohtaat itsessäsi vaistonvaraisen inhon ja pelon jääkylmää vettä kohtaan, olet kosketuksessa oman biologisen pelkoreaktiosi kanssa. Voittamalla ja päästämällä irti tästä biologisesta reaktiosta, muutat omaa ajattelutapaasi. Tämä ajattelutapa auttaa sinua päästämään irti myös arjen stressaavista ja pelottavista reaktioista”, lukee Magnuksen Society of iceholes-sivustolla. Sieltä voit käydä lukaisemassa myös neljä tavallista väärinkäsitystä tahdonvoimasta.

Magnuksen tyyliä veteen menosta, ajatuksia mielen hallinnasta kylmässä ja opetusta hengityksestä pääset katsastamaan itse tämän linkin kautta näkyvästä uutiskatsauksesta 11 ja 40 minutin kohdilta.

Jos kaikesta huolimatta epäröinti kotona tai siinä avannon reunalla meinaa ottaa vallan, voit kokeilla Mel Robbinsin kertomaa kikkakolmosta: epäröinnin sijaan laske takaperin viidestä yhteen, 5-4-3-2-1. Näin keskeytät aivoissa olevia vanhojen tapojen ohjelmointeja ja herätät niiden sijaan etuotsalohkon, joka on se osa aivoja, jota tarvitset oppiessasi uusia asioita. Kuten itselle hyvää tekevään kylmään veteen pulahtamista.

Itse olen päättänyt, että tässä elämässä pelkoon en jää makaamaan enkä häpeän alle aio luhistua. Niinpä muun muassa käyn nakuna avannossa ja päätän harjoitella kikkakolmosella sinne vielä useammin menemistä.

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Äiti Maan äitienpäivä

Äitienpäivä tekee vuosittaista tuloaan ja tämä laittoi itseä miettimään suhdetta hiukan erilaisella,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.