Baby tarvitsee syliä ja mama ruokaa

Aamu meni siinä, että rakas baby itki vatsaansa. Ruoka ei maistunut, eikä oikein mikään ollut hyvä. Paitsi palohälytin katossa. Sitä hän katseli haltioituneena pieniä hetkiä ja itki taas. Mamalla oli nälkä, mutta pikkuista ei voinut laskea alas. Häneen sattui ja hän tarvitsi syliä. Tiedän täysin neuvon, jonka mukaan baby on laskettava tällöin alas. Silti, kokeilepa itse. Laittaa ruokaa samalla kun pikkuinen itkee ja vääntelehtii vieressä. Ehkä pystyt siihen, mutta minä en.

Tuli mieleen ryhmä-terveydenhoitajakäynnillä puhuneen terveydenhoitajan kysymys. Harrastattehan äidit säännöllisesti liikuntaa, koska on tärkeää pitää itsestään näinä aikoina hyvää huolta. Esimerkiksi viikoittaiset jumpat ovat todella hyödyllisiä, hän selitti. Meinasin purskahtaa vilpittömään nauruun, koska korvissani juttu kuulosti huvittavalta. Itsestäni huolehtimisen ensimmäinen ja toisinaan hyvinkin haastava, mutta tärkeä asia on ruoka. Joudun välillä todella ponnistelemaan, että saan loihdittua eteeni kunnon aterian. Joskus en ihan onnistu siinä, mutta teen kaikkeni sen eteen.

Viikoittainen jumppa tuntui ihan absurdilta, koska minä ja baby olemme vielä tässä vaiheessa yhtä. Muita lähiaikuisia lapsellani ei ole, joten sen onnistuminen vaatisi todellista luovuutta. Ehkä Baby voisi olla mukana ja laulaisin hänelle samalla lauluja, ottaisin kymmenen lelua mukaan ja laittaisin pellenenän päähäni varmuuden vuoksi. Näin viihdyttäisin häntä ja sanoisin jumppakavereille, että sori. Teidän varpaitanne voi käydä kutittelemassa pieni ihmisen tapainen olento. Baby.

Babyn elämässä vatsajutut ovat aina olleet enemmän ja välillä vähemmän läsnä. Aikaisempiin joskus useamman päivän kestäviin sessioihin verrattuna ne ovat helpottaneet. Silti vieläkin kohta 9 kuukauden iässä niitä tulee ja silloin mama harjoittelee läsnäoloa, hyväksymistä, sekä mielen rauhoittumista. Toisinaan nämä sisäiset treenit tuntuvat hyvinkin vaikealta, etenkin nälkäisenä, väsyneenä ja ei-jumpanneena. Myös tilanteiden epämääräisyys haastaa, koska ikinä ei voi olla täysin varma oikeasta toimintatavasta.

Ainoa asia, josta on ollut apua, on vyöhyketerapia. Olen kuullut sanottavan, että kaikissa asioissa ei kannata ajatella rahaa. En haluaisi luoda antirunsautta takertumalla tällaisiin yksityiskohtiin, mutta aina se ei vain yksinkertaisesti riitä. Jos vain keksisin tavan ansaita rahaa tässä samalla, niin tekisin sen heti. Luoja ja yläkerran kaikki valotyypit ja yksisarviset tietävät, että olen sitä pohdiskellutkin.

Voisinko julkaista runokirjan, vanhoista runoistani? Tai keksiä uusia, ehkäpä äitirunoja. Voisinko antaa suomen kielen oppitunteja, jotenkin baby sylissä? Kirjoittaa jotain, mitä? Myydä maalauksia? Perustaa yrityksen? Tehdä jotain, mitä? Mitä? Mitä? Ja miten se kaikki tapahtuu?

Mielestäni babyn aika mennä hoitoon on, kun hän ei ole enää baby, vaan taapero. Silloin hyvin todennäköisesti vatsavaivat ovat helpottaneet ja sitä kautta yöunet parantuneet. Meillä molemmilla. Haluaisin olla kotona hänen kanssaan ensi syksyyn saakka, koska se tuntuu tärkeältä. Mutta kuinka? Haluan löytää ratkaisun raha-asioihin ja järjestää ihan pientä apua meille. Tai ainakin löytää ratkaisun raha-asioihin. Kaikkeen on aina ratkaisu, eikö niin?

Baby nukahti viereeni, enkä uskalla nousta tästä. On hyvä olla hänen lähellään siltä varalta, että hänen vatsansa alkaa mörisemaan ja tulee nopeiden silityksien tarve. Hän on niin kaunis ja niin rakas. Vieläkin kysyn itseltäni, että onko hän todella tuossa. Onkohan hän oikea?

Tämä on välillä vähän vaikeaa, mutta silti ihan parasta koko maailmassa. Hän on oikea, hassutteleva tulisieluinen poika. Hänen vatsansa sanoo välillä, että mör. Minä rakastan häntä niin paljon, että sydän sanoo poks.