Tunteet ja tarpeet ovat lähtökohtana inhimilliselle kasvulle ja niiden ilmaiseminen on tie vapauteen

Olen itse elämässäni kovin monet kerrat loukkaantunut ja märehtinyt, kun olen kokenut, ettei toinen ihminen huomioi minua tarpeeksi. Niissä kohdissa on omat traumakokemukseni aktivoituneet helposti nostamaan pelkoja ja silloin on kovin helppoa vastuuttaa loukkantumisesta vain toista osapuolta.

Näitä omia loukkaantumisia olen tutkinut itseeni päin kääntyen ja erilaisissa tilanteissa olen joutunut katsastamaan tapahtunutta syvemmältä päästäkseni kiinni siihen, missä oikein mättää. Usein olen joutunut toteamaan, että tilanteessa on oman rajaamisen tai oman tarpeen ilmaisun kanssa ollut puutteita.

Ihmisen elämä voi monesti olla vuorovaikutuksen sekamelskaa ja puutteellista kommunikaatiota sisältävää. Loukkaantumiset vievät välillä syvällekin ja niissä tilanteissa vastuunotto itselle ei ole välttämättä ja aina mikään helposti toteutettavin asia. Aikuisiksi kasvaneina monesti kuvittelemme olevamme jotensakin valmiita ja osaavia, vain koska ikämme puolesta olemme saavuttaneet jonkun olevinaan täyttymyksen. Käytöksemme voi sen sijaan olla iästä huolimatta jäänyt enemmän tai vähemmän lapsen tasolle. Ja tämä johtuu ihan siitä, että jokainen meistä on jollain tasolla kokenut jonkin sortin vaillejääneisyyttä lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Monella ei kenties ole ollut oikeasti turvallisen aikuisen käytöstä omaavia mallintajia elämässään, ja silloin on hankalaa luoda elämäänsä eteenpäin omaan turvalliseen ja terveeseen aikuisuuteen. Vaillejääneisyydet  helposti herättävät meissä tunnemuistoja, jotka johtavat loukkaantumisiin ja tämä tapahtuu jopa meidän itse sitä kovin aktiivisesti tiedostamatta.

Itse olen päässyt katsomaan omassa elämässäni, suvussani ja muualla ympärilläni näyttäytyvää viestintävaikeutta ja suoraa sekä epäsuoraa loukkaantuneisuutta. Luulenpa, että maailmassa ei ole olemassa sukua ja perhettä, jossa ei jonkinasteinen turvaton käytös näyttäytyisi jollakin tavalla. Usein se näyttäytyy sanoittamattomana loukkaantuneisuutena ja siitä kumpuava kostotoimintana, että kun ei tuo toinen ajattele minua niin en minäkään kyllä sitten ajattele häntä. Tai jotenkin tähän suuntaan. Tämä sanoittamaton loukkaantuneisuus tuntuu istuvan syvällä monessa perimässä ja siihen yhdistyy ylipäätään puhumattomuus mieltä vaivaavista asioista. Tai ainakin puhumattomuus suoraan asianosaiselle henkilölle. Ja usein tuntuu alla olevan ylipäätään ymmärtämättömyys, toista kohtaan ja ehkä myös itsessä heräävää kohtaan.

Saamme tahtomattamme niittää monenlaista taakkakertymää sukujemme toimintatavoista ja tätä helposti jatkamme eteenpäin selkäytimestä tapahtuvana toimintana, ellemme ole valmiita tarkastelemaan rehellisen autenttisesti meidän omaa käytöstämme, muiden ihmisten ja asioiden meissä herättämiä tuntemuksia, omaa vuorovaikutustamme sekä tunteiden ja tarpeiden ilmaisuamme.

Isommassa mittakaavassa katsasteltuna, kun vuorovaikutuksessa tapahtuu ohittamista, nostaa se väkisinkin  loukkaantuneisuutta ja pelkoja esiin. Myös häpeää, syyllisyyttä ja muita tunteita voi esiintyä ja näiden tunteiden sanottamatta jättäminen jää väkisinkin kytemään sisäisesti, vaikkei sitä edes haluaisi tunnistaa ja tunnustaa. Näin kytiessään nämä tunteet, joita voisi tässä kohtaa myös traumoiksi sanoa, aiheuttavat pahaa oloa, terveysongelmia ja mielenterveysongelmia. Puhumattomuudella ja häpeäkasvatuksella aiheutetaan traumoja perhesysteemeissä niin kauan, kunnes joku on valmis kohtaamaan ja katkomaan raskaita säikeitä.

Tunnetaidot ohjaavat menestystämme

Uskon vahvasti, että koko ajan kehittyvässä yhteiskunnassamme tunnetaidot tulevat olemaan kovaa valuuttaa tulevaisuudessa. Nykyään niiden tärkeys on saanut laajempaa tunnustusta, ne ovat sisällytettynä päiväkotien varhaiskasvatus- ja koulujen opetussuunnitelmaan tämän lisäksi monet asiaan valveutuneet vanhemmat ja muut kasvattajat osaavat jo taitavasti huomioida, kuulla, ymmärtää ja kunnioittaa lasta empaattisesti rakentavien vuorovaikutustaitojen kautta. Hyvät tunnetaidot ovat itsetuntemuksen perusta ja täten niiden vaikutus menestykseen elämässämme on perusteltua.

Kuinka usein mahdamme omassa elämässämme pysähtyä kuulostelemaan, mitkä ovat tarpeemme tunteiden takana. Tai pysähdymmekö edes huomaamaan meissä nousevia tunteita arjen kiireessä, onhan sitä nyt paljon tähdellisempääkin tekemistä kuin tunteiden tarkkailu. Tunteilta ja jonkinasteisilta tunnereaktioilta emme kuitenkaan voi oikein välttyä millään, robotteja kun emme ihmisinä ole. Tunteiden takana taas on yleensä aina joku tarve, joista olisi itsen ymmärryksen kannalta ja täten koko elämässä menestymisen kannalta tärkeää saada kiinni. Kun tajuamme omia tunteitamme ja tarpeitame, on meidän helpompi ymmärtää myös kumppanissamme ja jälkikasvussamme näkyvää samaa toimintaa ja näin saada luotua aitoa kontaktia.

Lapsen tarpeet vanhemmilta (ja sisäisen lapsen tarpeet parisuhteessa) ovat: Näe minut, kuule minua, tunne minut, ota vastuuta, kannusta, kehu, pysy vierellä ja haasta minua. Nämä tarpeet ovat kuin muistilista siitä, kuinka muodostaa yhteys.

Lapset (ja myös kumppanit) monesti ärsyttävät ”haastavuudellaan” ja tämä ärsytys osuu yleensä johonkin omaan vanhaan tunnehaavaan ja turvattomuuteen. Monesti puhutaan, että lapsi (myös meidän sisäinen lapsi) hakee huomiota huonolla käytöksellä, vaikka tosiasiassa haussa on aina yhteys. Yhteys on tarve, jonka kuuluisi täyttyä ja kun se ei niin tee, johtaa pettymys helposti reagoimiseen ja se taas koetaan huomion hakemisena. Yleensä tähän reagoimiseen sitten vastapallona reagoidaan negatiivisesti ja ymmärtämättömästi ja tällä ymmärtämättömyydellä kuilu osapuolten välillä vaan kasvaa. Näin tilanne helposti tulehtuu tulehtumistaan.

Juuri tämä aito yhteys tuntuu olevan meiltä kateissa. Yhteyden puute aiheuttaa paljon pahoinvointia perheissä ja parisuhteissa. Huono käytös yritetään kitkeä koko ajan kovenevilla rangaistuksilla, kiristämisellä eikä se lahjonta yhteyden palauttamisessa ole myöskään yhtään sen tehokkaampi tai toimivampi juttu pitkällä tähtäimellä. Tämä perinteisen kasvatuksen kova kolmikko ei näkemykseni mukaan oikeasti paranna yhteyttä oikein millään lailla.

Uskon todella ja olen nähnyt siitä jo esimerkkejä, kuinka nyt kasvamassa oleva sukupolvi, saadessaan sanoitusta ja ymmärrystä itselleen ja tunteilleen, pystyy kasvamaan vahvoiksi, oman arvonsa tunteviksi, lempeiksi sekä  itseään ja toisia huomioiviksi ihmisiksi. He oppivat toimimaan maailmassa erilaisten ihmisten kanssa, ymmärtävät ihmisten erilaisia lähtökohtia ja tarpeita. He osaavat ja uskaltavat sanoittaa omat tarpeensa ja olla omalla puolellaan, kyseenalaistaa jos joku asia tuntuu kohtuuttomalta. Se, jos mikä, on ihmisyyden ja tulevaisuuden supervoimaa. Kun lapset saavat kasvaa vahvuuteen, vahvaan rakkauteen ja molemminpuolin kunnioittavaan yhteyteen jo pienenä, eivät esteet kaada heitä kumoon elämän tantereilla.

Sellaiseen vuorovaikutukseen pääseminen vaatii rohkeutta, autenttisuutta ja rehellisyyttä itseä ja toista kohtaan sekä todella paljon harjoitusta, yritystä ja erehdystä, päivittää liian tutuksi tullut toimimaton kommunikaatio uudenlaiseen. Vuorovaikutustaitojen oppiminen ei kuitenkaan ole koskaan liian myöhäistä ja niitä pääsee harjoittelemaan ainakin Toimiva perhe  ja Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus- kursseilla.

Uusi vuosikymmen vaihtui juuri ja tästä on povattu suurien muutoksien ja mahdollisuuksien aikaa.

Hyvää unelmien vuotta 2020

xxx

Kirsikka