Trauma on meissä ja ympärillämme, vaikka emme aina osaa ja halua sitä nähdä
”Trauma on kenties kaikkein vältellyin, sivuutetuin, vähätellyin, kielletyin, väärinymmärretyin ja käsittelemättä jätetyin ihmiselämän kärsimyksen syy.”
Näin sanoo psykoterapeutti, trauma-asiantuntija ja Somatic Experiencing- metodin kehittäjä Peter A. Levine. Trauma sanana voi edelleen herättää paljon hämmennystä ja kieltämistä. Kanadalainen lääkäri Gabor Maté on useammissa puheissaan maininnut, kuinka lääketieteen opiskelijat eivät kuule opintojensa aikana traumaa sanana muussa yhteydessä kuin fyysinen trauma eli esimerkiksi luun murtuma, aivovamma tms. Psyykkisestä traumasta ja sen juuriin liittyvästä ei Matén kyselyjen mukaan ainakaan Pohjois-Amerikan lääketieteellisissä opeteta, enkä ole varma onko Suomen lääketieteellisissä traumatietoisuus yhtään sen edustetumpaa.
Psyykkisen ja kehityksellisen trauman todellisten juurien tiedostaminen ja hoitaminen vaikuttaa olevan edelleen aika vähäistä, jopa psykiatrian erikoissairaanhoidossa. Tältä vaikuttaa ainakin, kun vertaillaan trauman kanssa uraa tehneiden asiantuntijoiden, kuten Bessel Van Der Kolkin, Stephen Porgesin, Nadine Burke Harrisin, Thomas Hübln, jo mainitun Levinen ja Matén sekä lukuisien muidenkin traumaan perehtyneiden ymmärrystä ja tietämystä siihen, kuinka hoito julkisella sektorilla näinä päivinä tapahtuu. Tämän väitteen pohjaan sekä omiin kokemuksiin että kuulemaani ja lukemaani.
Yhteiskuntamme osaa taitavasti oireiden lääkitsemisen taidon, mutta ymmärrys sekä tietämys syvemmälle ulottuviin juuriin ja niiden myötä tunneymmärrykseen, on edelleen jokseenkin ohutta. Julkisesti hyväksytyn tiedon rinnalla kulkee nykyään myös syvempää ja laajempaa ymmärrystä ja ylisukupolvisesta traumasta kirjoitetaan ja puhutaan jo laajemmin kuin aikaisemmin ja tämä on alkanut valua ammattilaisten ymmärrykseen ja käytänteisiin. Juurista kun voi löytyä erilaista emotionaalista vaillejääneisyyttä, joka saatetaan tarkemmin ajattelematta kuitata esimerkiksi suvun perinteisellä tavalla toimia. Jos oma normaali on aina sisältänyt tunteiden vähättelyä, todellisen itsen ohittamista ja pahimmillaan väkivaltaa, on sitä harvoin helppo kyseenalaistaa. Kun on kaikesta huolimatta myös saanut hyvää, on vaikeampaa nähdä, kuinka vaille on voinut jäädä oikeanlaisen näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen saralla, vaikka tämä tosiasiassa olisikin huomattavaa.
Trauma-sanan kuullessamme, saatamme ensimmäisenä ajatella sen mahdollista massiivista ilmenemismuotoa jonain todella hurjana ja vaikeana fyysisenä asiana, ja tämän takia kieltää sen mahdollista olemassaoloa itsellämme. Trauma ei kuitenkaan koskaan ole liitoksissa pelkästään ulkoiseen ilmenemiseen tai tapahtumaan, vaan on syvästi yhteydessä ihmisen kokemukseen. Tämän takia mitään traumaan liittyvää ei voi vertailla keskenään ja tämän takia eri ihmiset selviävät eri tavoilla, jopa samankaltaisista tapahtumista.
Saatamme omassa arjessa oireilla tavoilla, jotka paljastavat trauman olemassaoloa, mutta emme halua tai osaa katsoa itsessä herääviä reaktiota tai omaa käytöstämme ja toimintaamme syvemmälle, koska se on tottavie vaikeaa ja usein myös kivuliasta. Sen takia meidän on helpompi nähdä traumaa ennemmin ympärillämme, kuin omassa toiminnassamme. Muissa perheissä, mutta ei omassamme.
Meidän on myös tietyllä tavalla sallitumpaa sairastaa fyysisiä sairauksia kuin mielen sairauksia saati sitten olla vakaviin ongelmiin asti päihderiippuvaisia. Ainakin näihin liittyvä yhteiskunnallinen suhtautuminen ja häpeä on erilaista. Kokonaisvaltaisemmalla tasolla tarkasteltuna sairauksien juurien ajatellaan olevan lähtökohtaisesti samaa pohjaa. Esimerkiksi Gabor Maté on kirjoittanut ja puhunut paljon kehityksellisen trauman erilaisista terveysvaikutuksista ja myös siitä, kuinka se näyttäytyy usein hyvin stressiperäisessä muodossa, jota myös hoidamme tietyissä tapauksessa kortisonilla, joka on stressihormoni kortisoliin liittyvää. Maté sanoittaa myös riippuvuuksien juurisyitä ja herättää ”miksi ihmisellä on riippuvuus” -ihmettelyn sijaan katsastamaan ennemmin ”miksi ihminen kokee kipua ja kärsimystä”. Suosittelen lämmöllä hänen kirjoihin ja youtube-puheisiin perehtymistä. Myös esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen näkemys antaa laajempaa ymmärrystä sairauksien ilmenemisestä, oireiden monimuotoisuudesta ja niiden psyko-fyysis-sosiaalis-sielullisesta ilmenemisestä.
Miltä tuntuisi, kun oma häpeä, erilaiset pelot, itseinho, myötätunnon puute, kaikki omaa elämää haitannut vääränlaisuuden ja huonouden kokemus löytäisi muunlaista selitystä, kuin oma huonous? Entä jos voisitkin vapautua itsesyytöksistä?
Olen kääntänyt seuraavan tekstin aikaisemmin lukemastani englanninkielisestä kirjoituksesta, mutta alkulähde on valitettavasti jäänyt merkkaamatta. Tarinoita elävästä elämästä, joita saattaa alkaa ilmestyä muistoihin sen jälkeen, kun päästään hiukan syvemmälle yleisestä ensireaktiosta eli ajatuksesta, kuinka lapsuudessa kaikki on ollut hyvin. ”Minulla on ollut aivan ihana lapsuus” on lause, jonka voi kuulla ja jonka kuitenkin sanotaan olevan harvan, jos kenenkään kohdalla ihan täysi totuus.
”
”Lapsena vanhempani löivät minua, enkä minä ole siitä mitään traumoja saanut,” sanoi mies, jonka ex-kumppani on tehnyt hänestä rikosilmoituksen fyysisen pahoinpitelyn takia.
”Minut jätettiin lapsena yksin itkemään niin pitkäksi aikaa, kunnes nukahdin ja se oli niin kamalaa, etten juurikaan ulkoillut,” sanoi mies joka käyttää tuntitolkulla aikaansa sosiaalisessa mediassa, tämän vaikuttaen hänen uneensa.
”He rankaisivat minua lapsena, mutta olen aivan kunnossa”, sanoi mies, joka aina virheen tehdessään puhuu itselleen halveksivasti, eräänlaisena itserankaisun muotona.
”Sain lapsena kovasta kädestä ja kärsin traumasta nimeltä ’kasvatus’,” sanoi nainen, joka ei vieläkään ymmärrä, miksi kaikki hänen kumppaninsa näyttäytyvät lopulta aggressiivisina.
”Ollessani lapsena oikukas, isäni lukitsi minut yksin huoneeseen, jotta oppisin käyttäytymään ja nykyään arvostan sitä,” sanoi nainen, joka kärsii ahdistuskohtauksista, eikä voi käsittää miksi häntä pelottaa joutua lukituksi ahtaisiin paikkoihin.
”Kun lapsena kiukuttelin, vanhempani uhkasivat jättää minut yksin tai antaa minut vieraan matkaan eikä minulle mitään traumoja ole jäänyt,” sanoi nainen, joka on rukoillut saavansa rakkautta ja antanut toistuvasti anteeksi pettämistä parisuhteessa, ettei tulisi hylätyksi.
”Vanhempani hallitsivat minua katseen avulla ja katsokaa vaikka miten hyvin kasvoin,” sanoi nainen, joka ei voi ylläpitää katsekontaktia ’auktoriteettihahmojen’ kanssa ilman, että tuntisi itsensä vaivaantuneeksi.
”Lapsena sain silitysraudan johdosta ja nykyään olen hyvä mies, jopa ammatillisesti,” sanoi mies jonka naapurit ovat kertoneet poliiseille tämän humalan oheistavoista: vaimolle huutaminen ja esineiden hakkaaminen.
”Vanhempani pakottivat minut opiskelemaan hyvätuloisen ammatin ja katso kuinka hyvin minulla asiat ovat,” sanoi mies, joka toivoo joka päivä, että olisi perjantai, koska on epätoivoinen tehdessään työkseen sellaista, mitä ei ole halunnut.
”Ollessani pieni, minut pakotettiin istumaan pöydässä, kunnes kaikki ruoka lautaselta oli syöty ja minua jopa pakkosyötettiin,” kertoi nainen, joka ei ymmärrä, miksei hänellä ole tervettä suhdetta ruokaan ja joka teinivuosinaan kärsi syömishäiriöstä.
”Äitini opetti minut kunnioittamaan hänen sandaaleitaan tiettyyn pisteeseen asti,” sanoi nainen, joka polttaa 5 savuketta päivässä kontrolloidakseen ahdistustaan. (Huom. lause viittaa ilmeisesti etelä-Amerikkalaiseen tapaan kurittaa lapsia sandaaleilla lyömällä.)
”Kiitän äitiäni ja isääni kaikista iskuista ja jokaisesta rangaistuksesta, koska jos niitä ei olisi ollut, kuka tietää mitä minulle olisi voinut tapahtua,” sanoi mies, joka ei eläessään ole kyennyt terveeseen parisuhteeseen ja jonka poika valehtelee hänelle jatkuvasti pelkojensa takia.
Ja näin kuljemme läpi elämämme, kuunnellen ihmisten vakuuttavan itselleen ja muille olevansa kunnon ihmisiä ja joilla ei esiinny traumaa. Paradoksaalisesti elämme kuitenkin yhteiskunnassa, joka on täynnä väkivaltaa ja haavoittuneita ihmisiä.
Olisiko jo aika katkaista sukupolvilta toiselle siirtynyt traumaketju. ”
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole syytösmatka traumaketjun taakse, vaan ennemmin puhumattomien ja kuitenkin olemassa olevien asioiden vapautus päivänvaloon. Eräs tuntemani ihminen kävi vastikään koulutuksessa, jossa hän sai tietoa ylisukupolvisesta traumasta ja tämä oli avannut hänen ymmärrystä omasta lapsuudestaan. Hän sanoitti tajunneensa, kuinka ”emotionaalinen kaltoinkohtelu on ihan yhtä traumatisoivaa kuin fyysinen”. Jokainen sukupolvi ja yksilö kuitenkin toimii aina omalla parhaalla mahdollisella tavallaan.
Traumaketjun katkaisussa on jo tekijöitä. Esimerkiksi Traumainformoitu sote ja ope (iloajatoivoa.fi) on ottanut mallia maailmalta ja lähtenyt ajamaan muutosta erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä koulupuolella täällä Suomessa. Netistä on löydettävissä myös tärkeä ja antoisa, auttajille sekä autettaville sopiva opas traumasensitiivisestä mallista: https://traumainformoitu.fi.
Jos esimerkkilauseiden lukeminen tai teksti kokonaisuudessaan herätti sinussa epämiellyttävää kehollista oloa tai levottomuutta mielessä, voi se olla merkki siitä, että alitajuntasi on poiminut jotain tiedostamatonta käsittelyyn. Jos olotilasi tuntuu häiritsevältä, suosittelen ensialkuun tuntemuksen äärelle pysähtymistä. Tunnustele, koetko vaikeutta olla paikallaan ja levottomuutta vai ennemmin lamaantuneisuutta ja jäätymistä? Salli itsesi kokea juuri se mitä koet, ilman mielen tulkintoja ja mielellään ilman pyristelyjä, ettei saisi kokea sitä mitä koet tai tuntea mitä tunnet. Voitko tunnustella kehoasi, ottaa yhteyttä kehoosi esimerkiksi hengityksen kautta tai antamalla itsellesi kehokosketusta, esimerkiksi ottamalla itsesi halaukseen niin, että toinen kätesi on vastakkaisen puolen kainalossa ja toinen olkapäällä. Nämä vaikuttavat parasympaattiseen hermostoon, eli rauhoittavasti. Jos taas koet ennemmin jäätymistä, kehon liikkeellinen aktivaatio on tärkeää ja sen voi aloittaa ihan pienestä liikkeestä esimerkiksi vuorotellen käsiä nyrkkiin puristaen ja rentouttaen. Itsen vieminen lähiluontoon kävelylle on myös suositeltavaa. Jos kehoon yhteyden ottaminen tuntuu pahentavan oloa ja jos olo ei ota helpottaakseen, kannustan kilauttamaan turvalliselle ja luotettavalle ystävälle tai Mieli ry:n valtakunnalliseen kriisipuhelimeen puh.09 2525 0111.
Jos tunnet, että sisälläsi olisi halua lähteä tarkastelemaan itsessä heräävää luovuusterapeuttisilla ja somaattisilla keinoilla, on Elämäntaideohjaus yksi tapa katsastaa sitä lastia, mitä kenties kannat. Tekemäni Elämäntaideohjaus ottaa huomioon koko keho-mieli-sielullisen kokonaisuutesi. Kaikkea sisällämme olevaa emme pysty ymmärtämään pelkästään järjen ja sanoituksen kautta. Elämäntaideohjaus voi antaa sopivaa etäisyyttä ja myös tällä tavoin uusia näkökulmia omiin ajatuksiin, haasteisiin, uskomuksiin. Tuen sinua katsastamaan suhdetta elämääsi sekä löytämään sinun uniikille ilmentymiselle sopivaa vahvistusta ja oivallusta. Työskentelyn keskiössä on utelias ja tutkiva asenne, ei taiteellinen tai mikään muukaan määrätynlainen osaaminen. Ohjauksessa olemme yhdessä luomisen tilassa sinulle tärkeän äärellä ja se voi olla myös ensisijaisesti somaattista, kehollista ja liikkeellistä tarkastelua.
Myös jos kuulet kutsua juuri sinun kehosi tarpeita kuuntelevalle, rentouttavalle ja voimauttavalle shiatsuun, refleksologiaan ja klassiseen hierontaan pohjaavalle Kohtaavalle kehohoidolle, ole yhteydessä. Hoito tapahtuu shiatsufutonilla.
Jos mietit elämäntaideohjauksen tai kohtaavan kehohoidon sopivuutta itsellesi, ota yhteyttä tekstarilla p. 050 327 5122 / meilitse kirsikka.ollanketo@hotmail.com , niin sovitaan ilmainen konsultaatioaika.
<3 Kirsikka
Seuraa minua facebookissa Elämäntutkimuslaboratorio
