Maailma sydäntietoisuuden silmin

Näen ja koen molemmat maailmat, aineettoman ja aineellisen. En osaa edes kuvitella enää toista tapaa olla. Vaikka olen nyt täällä fyysisyydessä, pääosin elän aineettoman todellisuuden kautta.

Tätä asiaa on hyvin vaikeata selittää sanoin. Jotakin niin syvää on hankala sanoittaa, ja hankalammaksi sen tekee, ettei meillä ole puhekielessämme monelle näistä asioista sanoja. Ainakaan vielä.

Toisaalta selittäminen ei välttämättä ole edes tarpeen, sillä niille, jotka eivät asiaa lainkaan ymmärrä, sitä on mahdotonta selittää ja niille, jotka jo elävät samassa tietoisuudessa, sitä ei tarvitse selittää. Mutta sitten on niitä, jotka ovat tietoisuuden heräämisen partaalla ja heille haluan asiaa avata.

Kuvittele boksi, jonka sisällä on kaikki se, minkä miellät fyysiseksi maailmaksi, kaikki konkretia, kaikki se, joka on tässä pisteessä muovautunut todeksi, silmin nähtäväksi, käsin koskettavaksi, korvin kuultavaksi.

Sitten kuvittele kaikki se, mikä on laatikon ulkopuolella. Se joka ilmenee ja on, mutta ei fyysisenä.

Me nimeämme aineellisen, fyysisen, todellisuudeksi, vaikka tosiasiassa juuri fyysinen on vähiten todellista. Meitä ympäröivä fyysisyys on aivan kuin heijastus veden pinnalla.

Fyysisyys on energioiden tämän hetkinen kulminaatiopiste, alati muokkautuva asia, sen hetkinen heijastus.

Kaikki olemme ja elämme myös aineettomassa todellisuudessa koko ajan. Osa meistä kieltää sen olemassaolon täysin ja uskoo vain mitä kokee fyysisin aisteinensa ja vaatii uskonsa todeksi, että aineeton muuttuisi aineelliseksi. Osa pohtii, olisiko jotakin muutakin kuin näkyvä, muttei ole varma. Osa taas tietää, että on.

Näin yksinkertaisena koen tämän asian. Ei ole mitään yliluonnollista, on vain olomuotojen eroja. Kun sen näin asettaa, on helpompi uskoa, eikö? Yksinkertaisesti kyse on olomuotojen ilmentymästä, aineellisesta ja aineettomasta. Usein yksinkertaisin selitys on totuus ja näin koen asian tässäkin.

Fyysinen ja aineeton eivät ole toisistaan erossa, eivät janojen päässä vaan tässä ja nyt, yhtä ja samaa, toinen aistittavissa silmillä ja muilla kehon aisteilla, toinen aistittavissa energioina oman sydäntietoisuuden kautta. Aivan samaan tapaan kuin vesi ja siihen heijastuva kuva ovat samaa, mutta eivät kuitenkaan.

Koen asiat energioina ja se vaikuttaa valtavasti siihen, miten suhtaudun asioihin. Tietoisuuteni asuttaa aineettomaa ja sen kautta elämästäni on tippunut pois monia fyysisiä kokemuksia, kuten stressaaminen, huolehtiminen ja pelot.

Toki elän ihmisyydessä ja siksi on asioita, jotka saavat näitäkin tuntemuksia aikaiseksi, mutta niitä valaisee niin vahva tietoisuuden valo, ettei ne näyttele samanlaista osaa minussa kuin joskus. Aineettoman kautta katsottuna maailmamme on valtavan kaunis. Kaikki on kirkkaampaa, värikkäämpää, syvempää. Aidompaa. Elämässä on tuhansia ja tuhansia värejä, tuntemuksia, makuja ja tuoksuja aivan uudella tapaa. Syntyy syvyys kaikkeen, esimerkiksi rakkauteen. On uskomatonta rakastaa toista tunteiden lisäksi energiatasolla. Toki me kaikki teemme niin muutenkin, mutta asian tiedostaminen tuo tähän täysin uuden syvyyden.

Koska näen ja koen aineettoman täysin samalla tapaa kuin edessäni olevan pöydän tai seinän, minun ei tarvitse epäillä tai jättää asioita uskon varaan.

Minun ei koskaan tarvitse miettiä, ovatko energia, sielu tai maailmankaikkeuden rakkaus pelkkää ihmisen kuvitelmaa. Mieleeni ei hiivi ajatus siitä, mitä jos ei ole muuta kuin fyysisyys, mitä jos kaikki päättyy kuolemaan.

Tiedän nämä asiat todeksi, koska koen ne yhtä totena kuin silmieni edessä olevat asiat.

Siksi myöskään en vedä asioita kategoriaan yliluonnollinen, se kertoo ainoastaan siitä, että jos joku sellaista termiä käyttää, hän elää fyysisen maailman kautta.

Moni myös odottaa jotakin kummallisia merkkejä siitä, että on olemassa muutakin kuin näkyvä. Odottaa näkymättömän ilmentyvän näkyväksi silmiensä eteen uskoakseen, eikä odottaessaan huomaa, että niinhän käy koko ajan. Fyysinen on aineettoman sen hetkinen ilmentymä, energioiden tiivistymä käsin kosketeltavaksi. Olemme niin tottuneet näkemään ”todisteet” edessämme, ettemme edes tunnista asiaa. Emme näe metsää puulta siis.

Itselle asiat ovat avautuneet sitä mukaan kun tietoisuus on laajentunut, sillä samalla käsityskyky venyy ja paukkuu. Hahmotan asioita boksin ulkopuolelta, enkä jää kiinni kaavoihin, joihin kasvamme jo lapsuudessa.

Koen valtavan energioiden pauhun, kuin äärettömän meren ja tuon pauhun keskeltä tiivistyy yksi kuva, jota tässä hetkessä tietoisuutemme katselee ja antaa sille nimen ympäröivä maailma ja todellisuus. Kun elämä aukeaa tietoisuuden kautta, ei mikään elokuva vedä sille vertojaan.