Kivun tuolle puolen

Saako välillä olla ihan rehellisesti rikki?

Käpertyä hetkeksi tuskan sisälle. Tuntea se kaikki paino, kipu, tukahdutus. Tuntea ja sallia myös sen olemassaolo.

Hyväksyä tuska osana elämää, yrittämättä heti karistaa sitä tai muuttaa sitä muuksi. Tuntea ja katsoa mitä sen alta tulee esiin.

 

Mitä tuska vaatii? Mitä se kertoo tai haluaa sanoa? Mistä se alun alkaen nousi, mikä tapahtuma pahan olon laukaisi? Mitä tuskan takana on piilossa?

Voisiko tuskan kohdata tällä kertaa ystävyydellä? Ei enää paeten ja väistäen tai itseä piiskaten vaan lempeästi kysyen: ”Mitä asiaa sinulla on? Mitä haluat minulle kertoa?”

-Metsässä tunteet ja vastaukset voivat saada vapaata ilmaisua.-

 

Toiminnan sijaan sallisi itsen istua hiljaa ja tuntea esiin nousevat tunteet. Tuntea, antaa tuntua, havainnoida esiin nousevaa. Olla sillä hetkellä lähtemättä jääkaapille, hikilenkille, jumpalle, suihkuun tai muuallekaan. Sallittua toimintaa sen sijaan on esimerkiksi itkeminen ja muunlainen äänellä tunteiden ilmaiseminen, itsen halaaminen ja silittäminen, kehosta lähtevä tärinä (TRE), olotilan purkaminen sanoina, kuvina, lauluna…

Mitä tuskaiselta tuntuvan olon alla luuraa? Nouseeko sieltä pettymys? Pettymys omaan tai toisen toimintaan?

Tuntuuko pahoinvointia, tekeekö mieli itkeä, yskiä ja kakoa?

Tuleeko viha esiin? Tekeekö mieli huutaa, karjua, kiljua, lyödä, puolustaa itseä? Vetää kämmenet nyrkkiin ja kihistä sisäisesti raivosta?

Nouseeko surua? Miten suru ilmenee? Tuleeko itku hiljaa nyyhkien vai kenties äänen kanssa ulisten?

Nouseeko ensin tunne joka vaihtuukin toiseksi? Muuttuuko vihaisuus suruksi tai suru vihaksi? Nouseeko häpeää ja syyllisyyttä kun tunnet tunnetta vai sallitko kaikki tunteet itsellesi? Tunnistatko mitä vihan ja häpeän alla luuraa? Voisiko se olla pelkoa? Uskallatko olla rohkea ja myöntää itsellesi mitä pelkäät?

Minkälaista tarinaa tunteesi syöttävät sinulle, mitä egosi kuiskii tai huutaa korvaasi?

Sanooko se, ettet ole ottanut muita tarpeeksi huomioon, että olet itsekäs ja toimit väärin? Haukkuuko se sinua laiskaksi, rumaksi ja saamattomaksi?

Kenen ääni huutojen takaa paljastuu? Onko mielesi syöttämä tarina totta?

Voisiko puheen kääntää ystävällisemmäksi, kertoakin toista tarinaa mitä on tottunut kuulemaan?

Tuntuuko tunteiden sallimisen jälkeen keveyttä ja rakkautta? Löydätkö turvaa sisältäsi lohduttamaan?

Anna irtsellesi armoa, anna sun olla se joka olet, anna lupa rakkaudelle. Mitä siitä vaikka henkesi haisee, hiuksesi valuvat pitkin päätä, vatsamakkarasi höllyvät ja olet tunteiden kanssa vuoristoradassa. Entä sitten, että kaikkineen olet tehnyt matkaa oman kasvusi kanssa jo monen monituista vuotta ja kipusi tuntuu silti väliin aivan yhtä pahalta kuin alkujaan? Voitko hyväksyä itsesi siitä huolimatta? Voitko rakastaa itseäsi siitä huolimatta? Voitko edes hyväksyä että juuri nyt, tällä hetkellä, et ehkä jaksa hyväksyä itseäsi ja se on ihan ok koska se tulee muuttumaan niinkuin kaikki muukin maailmassa. Voitko hyväksyä että tämä on sinun elämäsi vaihe eikä sitä ole tarve verrata keneenkään muuhun ihmiseen?

Energian jatkuvaan virtaukseen ei ehkä onnistu edes päästä tai ainakin sen eteen täytyy tehdä hurjasti töitä itsensä kanssa, itsestään se ei tapahdu. Meihin vaikuttaa niin monet eri asiat, että on paras hyväksyä, että välillä olemme tukossa, jumissa. Kuulin jostain, että jumi on pyhä tila. Vaikka se toisinaan voi tuntua maailman lopulta, ei se sitä ole. Joku viisas on sanonut: ”Lopuksi kaikki tulee olemaan hyvin. Jos kaikki ei ole hyvin, ei se ole vielä loppu.”

Toivottomuutta seuraa toivo.

Ilottomuutta ilo.

Rakkaudettomuutta rakkaus

Turvattomuutta turva.

Kylmyyttä lämpö.

 

Volyymisäädin on minun käsissäni.

~Kirsikka 2018~

 

Jumille on aikansa. Kuulostele jumia. Onkos sitä ollut nyt tarpeeksi, onko aika liikkua? Liikuttaa itseä tai tehdä jotain uutta. Vaikka piirtää paperi täyteen ei-yhtään mitään-kuvaavaa riipustelua tai viedä itsensä metsään kävelylle. Pistää musiikki täysille ja tanssia kotona sheikaten kaiken tarpeettoman ulos kehosta. Olla se oma hetki surussa, vihassa tai muussa mutta antaa sen jälkeen naurun ja ilon ottaa tilansa.

Oletko valmis kertomaan sitä toista tarinaa itsellesi?

”Minä olen kaunis. Minä olen rohkea. Olen aikaansaava. Olen välittävä ja rakastava. Osaan elää hetkessä. Olen salliva. Olen riittävä.” Kokeile myös muuttaa puhe kolmanteen persoonaan, lisää nimesi ja kerro edellä olevat ja paljon muuta. Se on ilmeisesti vielä tehokkaampaa aivoille kuulla uutta tarinaa itsestä. Kirjoita itsellesi vahvistuslauseet. Olet ne ansainnut <3

 

Pelko.

Iso pelko

vaimenee ja suurenee,

alati liikkeessä.

Poistu se ei kai

milloinkaan.

Hyväksyntä, turva,

salliminen

on mun uudet

aseet <3

Koska vanhat eivät toimineet.

~Kirsikka 2018~

 

Ps.Kirjoitin aikaisemmin tekstin Tunteen kohtaaminen, jossa sama teema on käsittelyssä. Tämä teksti kuitenkin vaati tulla päivänvaloon, hiukan toisenlaisessa muodossa tällä kertaa. Ja mielestäni tunteista ei voi koskaan kirjoittaa liikaa 🙂