Hirviö on poissa, miksi siis itket?

”Katso, ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.”
– Tommy Tabermann

11.4.2019 

Eräs luku elämässä tuli tänään loppuunsa, ihminen joka tuhosi ja rikkoi mun lapsuuden on kuollut. En voi sanoa että olisin tästä onnellinen tai iloinen , lapsuuteen mahtuu myös paljon hyviä muistoja mutta voin sanoa että vihdoinkin voin hengittää vapaasti.

Rippikuva v.1994

Hän on poissa.Hän joka tuhosi lapsuuteni ja rikkoi minuuteni. Hän joka kosketti minua niin miten aikuinen ei ikinä lasta saisi koskea. Hän joka kertoi ja teki pahoja pelottavia asioita ja sanoi, että ne ovat ihan normaaleja ja ennen pitkään oppisin pitämään niistä. Hän joka sai minut kuvittelemaan, että minussa on jotakin pahasti vialla.

Hän on vihdoinkin poissa.

Vihdoinkin olen vapaa. Vihdoinkin voin hengittää. Hän ei enää ikinä ole varjona elämässäni eikä minun enää koskaan tarvitse pelätä kohtaavani häntä. Hän ei pääse ikinä lasteni lähelle eikä ikinä enää minun tarvitse kuulla hänen ääntään.

 Hiviö on poissa, miksi siis itken? 

Itken sitä pientä tyttöä joka sydämestään luotti ja rakasti tätä ihmistä joskus. Itken sitä häpeää ja inhoa jota tämä pieni tyttö tunsi itseänsä ja tätä ihmistä kohtaan kasvaessaan isommaksi.

Itken kaikkia lapsuuteni muistoja, hyviä ja pahoja.

Kun opin ajamaan pyörällä hirviö oli rinnallani auttaen ja opettaen minua. Kun kävimme yhdessä saunassa ja hirviö pesi minun pientä kehoani ihan liian kauan. Kun en tiennyt luonnosta ja sen eläimistä juuri mitään hirviö opetti minua kunnioittamaan luontoa ja sen eläimiä. Kun juoksin pelkissä alusvaatteissani pakkasella ulos hirviötä pakoon hänen tullessa kotiin. Muistan hirviön kertomukset tuonpuoleisesta, kehosta irtautumisesta, ennusmerkeistä  ja muistan kuinka tämä kaikki kiinnosti minua hyvin paljon sekä herätti halun oppia asioista lisää.

Muistan karkkipussit, muistan autoretket, muistan huohotuksen korvassani ja kädet kehollani. Muistan tämän kaiken enkä voi niitä koskaan unohtaa.

Itken koska muistoja on niin paljon, hyviä ja pahoja.

Voinko joskus antaa anteeksi sitä mitä hirviö minulle teki?

Uskon, että voin ja osittain olen jo niin tehnytkin. Ilman näitä kaikkia kokemuksia en olisi se kuka tänään olen. Jos olisin voinut valita olisin jättänyt kaiken tämän kokematta mutta, koska olin lapsi ei minulla ollut siihen mahdollisuutta.

Hirviö on poissa mutta muistot ja kokemukset elävät edelleen minussa. On vain minun vastuullani mitä niiden kanssa teen. Jäänkö ryömimään menneisyyden painajaisten kanssa antaen niiden hukuttaa minut allensa vai käytänkö näitä kokemuksia itseni ja muiden kaltaisteni auttamiseen? Näistä vaihtoehdoista valitsin jo vuosia sitten jälkimmäisen.

Olen selviytynyt tähänkin asti ja selviydyn tästäkin eteenpäin.

Kiitos Hirviö kun teit minusta vahvemman. Kiitos kaikista opeistasi elämästä sekä luonnosta. Kiitos,että voin vihdoinkin olla vapaa sinusta.

Lepää rauhassa.

 

 

Lisää kirjoittajalta Sirpaleista tehty/Liisa-Maija Matikainen

Kuinka oppia rakastamaan itseänsä?

MINÄ OLEN RAKKAUS JA RAKKAUS ON MINUSSA. Itsensä rakastamisen teemaan olen törmännyt...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.