Äiti Maan äitienpäivä

Äitienpäivä tekee vuosittaista tuloaan ja tämä laittoi itseä miettimään suhdetta hiukan erilaisella, laajemmalla tasolla äitiyteen. Kuka meitä ihmisiä oikein isommalla mittakaavalla hoivaa?

Monien kansojen uskomuksessa esiintyy luontoäiti, naispuolinen maata ja kasvillisuutta hallitseva henkiolento. Siitä käytetään eri nimiä eri kulttuureissa ja mytologioissa esim. Äiti Maa, Gaia ja Pachamama. Luonnon ja maan ilmentyessä naispuolisena, ajatellaan vastavuoroisesti taivaan ilmentymistä miespuolisena, maata sateella ravitsevana voimana.

Vuosien aikana luonnossa liikkuessani on varsinkin kaupunkiluonnossa tullut nähtyä yhtä sun toista. Luontoon kuulumattoman tavaran bongaaminen on aina harmitusta aiheuttava asia. Monet kerrat olen ärsyyntynyt nähdessäni roskia luonnossa ja on sitä tullut kuviteltua olevani roskaajia parempi ihminen, kun itse kannan mukana kulkeneen roskani pois enkä dumppaa luontoon romppeittani muutenkaan. Sitten taas toisinaan roskia keräämällä olen saattanut kokea myös ylemmyydentuntoa, et hei katsokaas, näin ”hyvä ihminen” mä oon.

Nyt koen jonkinlaisen nöyryyden alkavan laskeutua itseeni. Olen elänyt paljon ego-keskeistä elämää ja nyt huomaan alkavani nähdä osaani koko ajan enemmän elämän palvelijana, kuin toisin päin. Väliin on mahtunut myös spiritual bypass, jolloin kuvittelin olevani jotain enemmän kuin oikeasti olinkaan. Katkottuani trauman raskaita säikeitä ammattiavun kanssa, on tasapainoa ja ymmärrystä elämän kanssa alkanut syntyä laajemmin kuin aikaisemmin. Isosti siinä työskentelyssä on ainakin minua auttanut myös luontoyhteyteen asettuminen.

Luontoyhteydellä tarkoitan jollain lailla syvempää asettumista ja tuntemista luontoa kohtaan. Kunnioittaen luonnon kaikkia elementtejä, syklejä ja ilmentymiä, kuten luonnon ilmentyminen minussa naisena eli oma syklisyyteni ja levon merkitys osana luonnollisuutta. Luonnossa ollessani nautin suunnattomasti puuta vasten istumisesta, kalliolla tanssimisesta, sammalmättäällä makaamisesta ja kierimisestä, jalkojen upottamisesta mereen, lampeen, järveen tai suohon.

Toisinaan riippumaton sylissä ollen, kuin kohdussa tai kehdossa keinuen, annan katseen vaeltaa luonnon loputtomissa fraktaaleissa. Metsään itken monesti itkuni, nauran nauruni, laulan lauluni ja tanssin tanssini. Ylipäätään kaikkien aistien avulla luonnon kokeminen on jotenkin todella parantavaa. Itseasiassa, se mitä kutsutaan noituudeksi ja on saanut kyseenalaisen maineen, on alkujaan tarkoittanut sananmukaisesti luonnon kanssa yhteydessä olemista. Ei enempää eikä vähempää.

Luontoyhteyttä tukee omaa napaa ajattelevasta trauma-ajattelusta pyhää kohti kurkottaminen. Halu toimia lähtökohtaisesti kaikkea elämää kunnioittaen. Myös antaen pölyttäjäpörriäisten ja hämähäkkien tehdä työtään tappamatta niitä. Luonnossa liikkuminen siitä nauttien, samaan aikaan omalla parhaalla tavallaan sitä vahingoittamatta.

Itselleni luonto on ainoa temppeli, jota kaipaan ja siellä tunnen vahvimmin yhteyden kaiken elämänvoiman kanssa. Luonnontila heijastaa mielestäni kaikista parhaiten koko ihmiskunnan tilaa ja jopa pienessä määrin voimme ekologisemmilla valinnoilla ja vaikkapa roskia keräämällä asettaa itsemme palvelijan asemaan luontoa ja äiti maata kohtaan. Ilman luontoa ihminen ei voi elää, luonto päinvastoin tulee vallan mainiosti toimeen ilman ihmistä.

Mikä on hyväksi luonnolle on hyväksi myös ihmiselle

Muutama ystäväni on harjoittanut roskaplokkaamista viime aikoina ja tämä kannusti itseänkin siihen touhuun. Repun sivutaskussa on kulkenut jo pidempään pieniä pusseja ja kertakäyttöhansikkaita aina silloin tällöin luonnosta löytyvien lasinsirpaleiden keruun mahdollistamiseksi, mutta hävettävän usein on itse tullut käveltyä isompien roskien ohi. Nyt viime viikon aikana olen kuitenkin useamman kerran kiireettömyydessäni antanut Äiti Maalle aikaani ja panostani ja korjannut eteen tulleita roskia enemmänkin.

 

(Ylläolevista kuvista voi vertailla, kummanlainen ympäristö miellyttää enemmän silmää.)

Tuli huomattua, että siinä touhussa saa helposti pakaratreenin kyykkäämällä, varsinkin jotain aluetta tupakantumpeista siivoten ja hyvällä tahdilla tehden menee se kardiostakin. Jos samaan treeniin haluaa ryhtyä, on tullut huomattua, että bussipysäkkien lähialueilla voi bongata yhden jos toisenkin tumpin. Ankkatyyliin vaappuminen on myös ihan hauskaa plokkaillessa alueella, jossa “sato” on suurempaa ja saattaapa se nostaa hymynkareen tai naurun suupieliin muillekin kuin itselle 😀

Aloin miettimään, mitä toiveita Äiti Maalla olisi äitienpäiväksi. Uskoisin viestin yksinkertaisimmillaan olevan: roskaa mahdollisimman vähän tai huolehdi ainakin omat roskat AINA asianmukaisiin keräyspaikkoihin, harkitse uusien hankintojen tarpeellisuutta ja auta siivoamisessa omien mahdollisuuksien mukaan.

Tänä äitienpäivänä (ja muinakin päivinä) pienisuuri teko Äiti Maalle voisi olla, että valjastaa oman perheen tai pienen ystäväpiirin jätesäkin/roskapussien kanssa jollekin tietylle alueelle keräämään roskia. Hyvän tekeminen lisää ihanalla tavalla onnellisuuden kokemusta tukevaa merkityksellisyyden tunnetta, jota ulkoilma takuuvarmasti buustaa hyvällä tavalla. Korona-aikanakin onnistuu turvavälit ulkona, jos niikseen tulee.

Kirkasta kevättä ja äitienpäivää <3

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Keskeneräisyyden harjoittelua bullet journalin avulla

Kaipaatko arkeesi lisää luovuutta, mutta koet olevasi kaukana siitä, mitä itse omalta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.