Kekrinviettoa ennen ja nyt

Kekri – vuodenkierron kohokohta

Kekri, Halloween, Samhain tai pyhäinpäivä – samoihin aikoihin on mahdollisuus viettää monta eri juhlapäivää, mutta kaikki ne kietoutuvat toisiinsa. Minulle kekrin vietto on näistä luontevinta, ja se onkin pakanallisen vuodenkierron tärkein juhla.

Kekrinviettoa ennen ja nyt — Kekri, Samhain, Halloween, pyhäinpäivä – nimityksestä riippumatta ajankohta on sovelias rituaaleille, magialle ja ennustamiselle.

Maatalousyhteiskunnassa kekri oli ennen kaikkea sadonkorjuun juhla, joka päätti maatalousvuoden. Kekrin ajankohta ei ollut tarkasti määrätty, vaan sitä vietettiin, kun sato oli saatu kerätyksi talteen ja eläimet talveksi sisätiloihin. Naapurikylissä kekriä saatettiin viettää eri aikaan, ja saman kylän sisälläkin kekrin vietto saattoi jatkua pitempään, kun jokainen talo vietti sitä omalla vuorollaan. 1800-luvulta alkaen kekri on kuitenkin liittynyt yhteen kristillisen pyhäinpäivän vieton kanssa, ja siten sen ajankohtakin on vakiintunut. Samalla aikaisempaan vuodenvaihteen ja sadonkorjuun juhlaan on tullut myös vainajien muistamisen ulottuvuus.

Pakanahenkisten ystävieni kanssa olemme olleet perinteisesti uskollisempia kekrin alkuperäisemmälle, liikkuvalle ajankohdalle, vaikka lähellä pyhäinpäivää sitä useimmiten tuleekin vietettyä. Lämpimän syksyn ja ilmastonmuutoksen etenemisen myötä pitäisi ajankohtaa mieluusti siirtää vielä myöhemmäksi, sillä ainakin Helsingin korkeudella palstaviljelijän satokausi tuntuu jatkuvan vuosi vuodelta pidempään. Tänä vuonna Lehto ry:n kekriä vietettiin jo viime viikolla, vaikka itse olin vielä sunnuntaina täydessä sadonkorjuun touhussa palstallani. Tarkoitus on kyllä viettää kekriä ja/tai samhainia ja tehdä taikoja vielä perhepiirissäkin.

Monet alun perin kekriin kuuluvista juhlatavoista siirtyivät jouluun, kun sivistyneistön piirissä yleistynyt joulunvietto korvasi talonpoikaisen kekrin. Aika tutulta kuulostaa ajatus siitä, että syödään paljon ja vielä yölläkin syödään. Kekripukki ei kuitenkaan juurikaan muistuttanut nykyaikaista joulupukkia, eikä nurin päin puettuun turkkiin ja naamariin sonnustautunut kekripukki tuonut lahjoja vaan vaati kestitystä (lue: viinaa) uunin hajottamisen uhalla. Kekripukilla saattoi olla seuranaan myös valkoisiin pukeutunut kekri- tai köyritär.

Kekriin kuuluvat vuoden vaihtumiseen liittyvät perinteet ovatkin sitten siirtyneet nykyisen kalenterivuoden mukaiseen uuteen vuoteen: esimerkiksi tulevan vuoden ennustaminen tinaa valamalla.

Kekrinviettoa nykypäivänä

Kekriperinteistä löytyy tietoa kirjoista ja netistäkin, mutta omakohtaista kokemusta kekrinvietosta on harvemmalla ainakaan vuosikymmenien takaa. Itselleni kekrinvietto liittyy vahvasti pakanaidentiteettiini ja etenkin sen yhteisölliseen puoleen: olen viettänyt kekriä siitä asti, kun löysin ”oman heimoni” – siis luonnonuskovat, noidat ja shamanismin harjoittajat – ja aina sitä on vietetty jossakin porukassa yhdessä.

Omassa kaupunginosassani Arabianrannassa on lisäksi tapana polttaa oljesta tehty kekripukki – sekin on hieno tapahtuma, jota olen ollut seuraamassa monena vuonna. On kuitenkin aika tavalla eri juttu viettää kekriä omien ystävien kanssa kuin olla järjestetyn tapahtuman ”yleisönä”.

Ensimmäisten kekrien vietto vaati hieman perinteisiin tutustumista ja niiden soveltamista, mutta vuosien varrella omat perinteemme ovat alkaneet muotoutua oman näköisiksi. Emme pyri rekonstruoimaan mitään autenttista mennyttä maailmaa, vaan otamme juhliimme sopivilta tuntuvia elementtejä ja sovellamme niitä vapaasti. Vuodesta toiseen kekrinvietto myös muuttuu vähän sen mukaan, missä ja millä porukalla sitä milloinkin vietämme. Pääelementit ovat kuitenkin yleensä ruoka, rummutus tai muu musisointi energiaa nostattaen, taiat ja ennustaminen. Myös esi-isiä muistetaan pyhäinpäivän hengessä, ja sadonkorjuuta tehdään myös henkisesti miettien, mitä edellisestä vuodesta otamme mukaamme ja mitä jätämme. On meillä joskus käynyt kekripukki ja köyritärkin.

Ruoka kuuluu kekrin viettoon

Ruoka ja syöminen ovat aina tärkeässä roolissa, ja yleensä toteutamme sen nyyttikestihengessä. Vaikka lammas ja muut liharuuat kuuluisivat suomalaiseen perinteiseen kekriin, nykyajan pakanakekrissä keskitymme useimmiten kasvisruokaan sadonkorjuun ideaa noudattaen: useimmiten pyrin ainakin itse tekemään jotain, mihin ainakin osa raaka-aineista on itse kasvatettua tai metsästä kerättyä. Sesonkiherkkuja ja lähiruokaa suositaan mahdollisuuksien mukaan, mutta kyllä ruokatrenditkin aina kekrinvietossamme näkyvät. Tänä vuonna tein gluteenittoman suppilovahveropiirakan, ja muiden tuomisina tarjolla oli muun muassa kasvispiirakkaa, hedelmiä, kurpitsahummusta, hamppusnackseja, vegaanisia minttusuklaapaloja, pähkinöitä, sipsejä jne.

Useimmiten oman heimoni kohtaamiset ovat päihteettömiä, mutta perinteisesti kekrinä on tehty poikkeus – alkoholi kuuluu niin olennaisena osana perinteiseen suomalaiseen kekrinviettoon. Siksi se on myös yleensä ainoa kerta vuodessa, kun alkoholi ja maaginen tekeminen on liittynyt yhteen – ja voin sanoa, että hyvä on, ettei niitä useammin tule yhdistettyä. Joskus seuraukset ovat olleet niin raisuja, että on ollut pakko pitää toiset, lempeämmät juhlat parin viikon sisään, etteivät nostattamamme pimeät energiat jäisi vaikuttamaan elämäämme pidempään.

Tänä vuonna poikkeuksellisesti Lehdon kekrinvietto oli olosuhteiden pakosta päihteetön: vietimme sitä Pauligin huvilalla, jonka käyttösääntöihin päihteettömyys kuuluu, ja oli mukavaa viettää kekriä tällä kertaa rauhallisissa merkeissä. Päihteettömyys on aina paras ratkaisu tilanteissa, jossa kaikki eivät tunne toisiaan ainakaan kovin hyvin.

Rummutusta, taikoja, ennustamista

Vuoden taitekohdat ovat aina niitä hetkiä, jolloin tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen raja on häilyvimmillään, ja siksi ne ovat otollisia aikoja taioille ja enteiden otoille. Yhteisöllisesti tehdyt taiat ovat kokemukseni mukaan erityisen toimivia, ja yhdessä on myös mielekästä nostaa riimuja tai tehdä tarot-luentoja – silloin tulkintoja voidaan miettiä yhdessä ja jotain sellaista voi aueta, mitä itse ei tulisi ajatelleeksi. Minulle riimut ovat lisäksi aika vieras väline ainakin toistaiseksi, enkä omista sellaisia itse, joten on hyödyllistä kuulla tulkintoja kokeneemmilta.

Tällä kertaa yhteisöllisempänä kekrinä keskityimme kuitenkin niin perusteellisesti syömiseen, mielenkiintoiseen keskusteluun ja henkiseen sadonkorjuuhun, että ehdimme lopulta tehdä vain lyhyen, mutta tehokkaan rummutuksen, jolla juhlistimme myös samaan aikaan osunutta täyttä kuuta. Lyhyessä ajassa pääsimme aivan ihmeelliseen harmoniaan ja nostatimme ihanan energialatauksen josta olisi kelvannut nauttia pitempäänkin. Taiat ja enteiden otot jäivät tekemättä, joten niihin aion keskittyä, kun vietämme mieheni kanssa kekriä/Samhainia – Samhaininvietto on tullut omiin kuvioihimme hänen wicca-taustansa kautta.