Kaikki tunteet ovat osa elämää: näin kohtaat ja sallit tunteesi

Kaikki tunteet ovat osa elamaa nain kohtaat ja sallit tunteesi

 

Aina ei ole hyvä olo, aina ei voi hyvin itsessä ja välillä ärsyttää ja vihastuttaa aivan mahdottomasti. Elämme yhteiskunnassa, jossa osa tunteistamme pyritään painamaan alas, olemme oppineet, etteivät kaikki tunteet ole yhtä hyviä, tärkeitä tai sallittuja.

Todellisuudessa aivan kaikki tunteemme ovat sallittuja, enemmän kuin sallittuja, ne ovat luonnollisia ja tärkeitä – osa meitä ja kokemustamme ihmisinä. Ensi kerralla, kun koet jonkin tunteen, jonka miellät negatiiviseksi, jota haluaisit peitellä, piilotella tai painaa syrjään, pysähdy hetkeksi tuon tunteen seuraan.

Mikään tunne ei ole toista huonompi, emmekä me ole huonompia ihmisiä, jos tunnemme raivoa, vihaa, ärtymystä tai surua. Nämäkin tunteet ovat tärkeitä ja yhtä lailla, kun päästämme ilon ilmoille, on meidän tärkeä päästää kaikki muutkin tunteet, jotka meissä kuplivat ylös ja ulos.

Lapselle on helpompi sallia tunteiden purkauksia, aikuisina opimme olemaan näyttämättä tunteitamme niin vivahderikkaasti. Silloin tällöin olisi kuitenkin hyvä antaa itselleen tilaa olla lapsi (ketään, itseä tai toista, kumminkaan vahingoittamatta tai satuttamatta) ja vapaasti näyttää tunteensa, sallia ne.

Omien tunteiden hyväksyminen on myös itsensä hyväksymistä. Mitä vapaammin annamme tunteidemme virrata, sitä vapaammin myös energiamme virtaa ja sitä paremmin me voimme.

Kun emme käytä energiaamme tunteidemme peittelyyn, vaan annamme itsemme tuntea, on meidän myös helpompi lähestyä tunteitamme, nähdä mistä ne kumpuavat ja ymmärtää mihin me reagoimme.

Ymmärtäessämme mistä tunteemme kumpuavat, pystymme myös luomaan itsellemme elämän, joka tukee meitä. Tunteet ovat tienviittoja, kompasseja, jotka kertovat meille, miten asiat ympärillämme vaikuttavat meihin. Valtavan tärkeitä tienviittoja ja kompasseja, jotka kertovat meille itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Ensi kerralla, kun tunnemyrsky ottaa vallan, anna sille tilaa. Anna sen nousta, anna itsellesi lupa sallia tunteesi, oli se mikä tahansa. Mitä vapaammin annamme itsellemme tilaa kokea tunteitamme, sitä luonnollisempia niistä meille tulee – ja mitä luonnollisempia tunteemme ovat, sitä helpompi meidän on olla ja elää luonnollisesti itsemme ja muiden kanssa.

Sinun ei tarvitse pelätä tunteitasi, anna niille tilaa, keskustele niiden kanssa. Kysy mistä tunne kumpuaa, pyri ymmärtämään mitä se haluaa sinulle viestittää. Mikä tuottaa iloa, mistä kyyneleet kumpuavat, mikä hiertää ja mikä saa adrenaliinisi virtaamaan?

Ja mitkä tunteet haluat pitää mukanasi? Mitkä tunteet tuovat sinulle hyvää oloa, vahvistavat ja tukevat sinua? Ja miten voit lisätä niitä, mistä päästää irti, mitä ottaa mukaasi, miten voit luoda omasta elämästäsi sellaista, joka tukee sinua – joka jokainen hetki tuntuu mahdollisimman hyvältä?

Niin hyvältä, että pieni kiukku ei haittaa ja kyyneleiden alla virtaa silti vahvasti luottamus ja hyvä olo.

Meillä jokaisella on huonoja päiviä, ne ovat sallittuja ja tarpeellisia. Huonoa vastaan kamppailemisen sijaan voimme sallia sen tietäen, että seuraavassa hetkessä olo voi olla ohi ja kaiken alta löytyy tukeva rakkaus, joka ottaa meistä kopin, kun sitä tarvitsemme.

Sinä olet turvassa, rakastettu ja täydellinen omana itsenäsi – silloinkin, kun ei tunnu siltä, tiedäthän sen?

Rakkaudella,
Ida

Lue myös: Miksi et salli itsellesi sitä, mitä tässä hetkessä tarvitset? Harjoitus omien rajojen kohtaamiselle

 

Lisää kirjoittajalta Adventures of Love and Light


Sinä olet rakkauden arvoinen

”As children we were fascinated by magic, as adults we fear love,...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.