Miten löytää elämälle suunta?
Tämä artikkeli tahtoi tulla kirjoitetuksi löydettyäni itseni tilanteesta, jossa pyysin johdatusta selviytyäkseni huolestuttavasta taloustilanteesta. Lähes välittömästi sen jälkeen tilanne muuttui katastrofaaliseksi. Nyt on pakko vain luottaa siihen, että minua tuupitaan oikealle polulle toteuttamaan todellista elämäntehtävääni. Siis sitä, mitä tekemään olen tähän elämään tullut.
Ihmisillä on vapaa tahto. Me voimme joko toteuttaa ”ennalta määrättyä” kohtaloamme: elämäntehtäväämme, intohimoamme ja kutsumustamme, tai voimme valita, että teemme jotain aivan muuta. Usein olosuhteet, ympäristön paineet, haluttomuus ottaa riskejä, vastuu muista tai vain pelkkä mukavuudenhalu saa jatkamaan turvallisella, aiemmin valitulla, vaikkakin sielun näkökulmasta vääräksi osoittautuneella tiellä. Silloin käy helposti niin, että suoritamme elämää. Arki tuntuu tylsältä, eikä koko kapasiteettimme ole käytössä. Voi tuntua, että elämä junnaa paikallaan, ja olemme jumissa. Tai jos olet esimerkiksi satsannut yleisesti arvostettuun ja hyväpalkkaiseen uraan ja edennyt siinä hyvin, saatat antaa kaikkesi jonkin sellaisen eteen, joka ei kuitenkaan ole omien arvojesi mukaista. Ja jos syvällä sisimmässäsi tiedät, ettei tehtäväsi ole sinua varten, saatat ulkoisesta menestyksestä huolimatta kärsiä stressistä ja suorituspaineista, ehkä huijarisyndroomasta tai pahimmillaan uupumuksesta tai masennuksestakin. Tai sitten kaikki menee päin honkia, ja olet ajautunut umpikujaan. Miten silloin voi löytää elämälle uuden suunnan?
Elämä antaa aina uusia mahdollisuuksia
Elämä antaa aina uusia mahdollisuuksia palata sille polulle, jossa olisi mahdollisuus toteuttaa omaa tarkoitustaan ja tehdä asioita, jotka antavat iloa ja täyttymystä. Omaa tarkoitustaan toteuttava ihminen kukoistaa, ja yleensä siitä hyötyvät hänen itsensä lisäksi myös läheiset, ihmiskunta laajemminkin ja usein myös planeettamme, Äiti Maa. Tuskin kukaan kokee aidoksi elämäntehtäväkseen maapallon tuhoamisen tai kärsimyksen tuottamisen – eihän se niin mene! Moni ajautuu sellaisiin tehtäviin vain olosuhteiden pakosta, ellei motivaattorina sitten ole kaiken muun ohittava rahan tai vallan halu (ja jos on, tuskin luet tätä!).
Joskus käy kuitenkin niin, että olemme kyllä tietoisia siitä, että elämällä olisi parempaakin tarjolla meitä varten, mutta on vaikea löytää reittiä takaisin oikealle polulle. Voi olla että oma elämäntehtävä ei ole lainkaan selvillä, tai vaikka olisikin, ei ole aavistustakaan, miten elämänmuutoksen saisi toteutettua. Tällaisessa tilanteessa voi auttaa, jos alkaa aiempaa herkemmin kuuntelemaan, millaisia neuvoja universumi oikein antaa. Kun herkistymme, alamme huomata merkkejä oikeastaan kaikkialla: synkronisiteettiä, toistuvia numerosarjoja, symboleja, jotka toistuvat yhtäkkiä kaikkialla. Paljon kertoo myös se, millaisella energialla mitäkin asioita teemme. Jos huomaat puskevasi ja puskevasi, ja silti homma ei onnistu, ei se välttämättä ole järkevin asia tai lähestymistapa toteutettavaksi juuri nyt. Kannattaa kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, ja kun huomaat, että jokin asia alkaakin edetä vauhdikkaasti melko pienellä vaivalla ja asiat vain loksahtelevat kohdalleen, olet oikealla tiellä.
Sinua kyllä johdatetaan oikealle polulle, jos vain annat siihen luvan. Eikä se tarkoita, että voisit vain laiskana odotella, että unelmien prinssi tulee valkoisella hevosella noutamaan sinut kotoa, tai edes, että joku soittaa ja tarjoaa unelmien työtä. Johdatuksen seuraaminen merkitsee, että myös aktiivisesti tartut mahdollisuuksiin ja niihin tilaisuuksiin, joita sinulle annetaan. Jos tiedät, mihin olet menossa, voit avittaa asioita haluamaasi suuntaan myös magialla ta manifestoinnilla.
Usein tiedät vastauksen sisimmässäsi itsekin
Jos kuitenkin tuntuu, että olet umpikujassa tai useamman tien risteyksessä, etkä tiedä yhtään, mihin suuntaan lähtisit, voit aina pyytää vastausta. Usein tiedät vastauksen sisimmässäsi itsekin. Silloin riittää, että suljet silmäsi, hengität muutaman kerran syvään, ja keskität huomiosi sisäänpäin. Yritä päästää irti huolista ja murheista, ja sen sijaan kuvittele, että istut valokuplassa. Ajattele sitten kysymystäsi ja pyydä vastausta omalta sielultasi tai korkeammalta itseltäsi (tai alitajunnaltasi – ihan miten haluat asian ymmärtää.) Jos vastausta ei tunnu tulevan, koeta pilkkoa kysymyksesi pienempiin osasiin tai kysyä asiaa eri kantilta. Saatko vastauksen nyt? Jos vastaus tuntuu vähättelevältä, pilkalliselta, arvostelevalta, muita vahingoittavalta tai millään tavalla itseäsi pienentävältä tai masentavalta, et saanut sitä parhaalta itseltäsi ja rakkaudesta, vaan siltä apinalta, joka istuu olkapäälläsi ja arvostelee sinua taukoamatta. Jätä se huomiotta, ja jatka kyselyä niin kauan, että saat vastauksen, jonka tiedät sydämessäsi todeksi. Tunnistat kyllä oikean vastauksen, kun sen saat.
Jos suora yhteys omaan sisimpään tuntuu olevan poikki, ja saat vain ”huonoja” vastauksia, apuvälineenä voi aina käyttää myös itseäsi puhuttelevia tarot-kortteja, oraakkelikortteja tai riimuja – ei ole väliä, mitä välinettä käytät, sillä pohjimmiltaan ne ovat vain työkaluja, jotka auttavat ottamaan yhteyttä sisäiseen johdatukseesi.
Luotatko korkeampaan voimaan?
Jos kuitenkin tuntuu siltä, että omat voimasi eivät riitä olosuhteiden muuttamiseen, ota yhteyttä korkeampiin voimiin: omaan haltijaasi tai henkiauttajiisi, enkeleihin, mestareihin, korkeampaan voimaan, Jumalaan, Jumalattareen tai miksi tahansa haluatkaan Universumin järjesteleviä voimia kutsua, mukaan lukien oma sielusi. Rentoudu ja rauhoitu ja pyydä johdatusta. Voit olla varma, että saat sitä. Voit pyytää merkkejä siitä, että olet oikealla polulla, mutta jos et tosiaan tiedä, mitä tehdä, voit myös pyytää niin selkeää johdatusta, ettei siitä voi erehtyä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, mitä oikein pyydät.
Jos sinulle riittää se, että saat enemmän tai vähemmän hienovaraisia merkkejä, voit joko huomata ne tai olla huomaamatta. Ja jos huomaat, voit päättää noudattaa niiden neuvoja, päättää noudattaa niitä myöhemmin tai osittain, tai olla kokonaan noudattamatta. Valinta on edelleen sinun.
Uskallatko antautua johdatettavaksi?
Jos olet valmis antautumaan johdatettavaksi niin, ettei erehtymisen vaaraa ole, sinua johdatetaan tavalla, jossa myöskään valinnanvaraa jättää neuvot huomioimatta ei enää ole. Kun universumi alkaa luvallasi järjestellä asioita, ne tapahtuvat rytinällä. Ja kun syiden ja seurausten ketjut ovat lähteneet käyntiin, on kuin lumivyöry olisi lähtenyt liikkeelle – sitä ei voi enää pysäyttää, ei ainakaan ilman valtavan isoa voimaa ja taistelutahtoa.
Tapahtumasarjojen vyöryessä asiasi alkavat järjestyä, mutta voi olla, että ennen kuin mitään edistystä näyttää tapahtuvan, vanhojen rakenteiden on romahdettava. Aluksi voikin näyttää siltä, että vastoinkäymiset vain kiihtyvät. Voi olla, että parisuhteesi päättyy, voi olla että saat potkut töistä tai voi olla, että sairastut. Voi olla, että suurimmat pelkosi käyvät toteen yksi toisensa jälkeen.
Tällöin et voi enää ajatella, että alat toteuttaa todellista elämäntehtävääsi ensi vuonna kesäloman jälkeen tai kun lapset ovat muuttaneet kotoa tai kun pidät sapattivuoden tai sitten eläkkeellä – sinun on ryhdyttävä toimeen nyt. Valinnanvaraa ei enää ole, mutta sinun on vain luotettava, että sinulta ei oteta mitään pois antamatta jotain paljon parempaa tilalle. Tai ainakin jotain uutta. Tämä on rohkean sielun valinta, mutta se on myös nopein tie muutokseen. Suurimmastakin katastrofista löytyy aina jokin tarkoitus, joka ohjaa taas eteenpäin.
Millaisia kokemuksia sinulla on johdatuksesta? Seuraatko hienovaraisia merkkejä vai isketäänkö viesti kalloosi lekalla? Sujuuko kaikki kuin tanssi vai onko kaikki vanha hajonnut ensin palasiksi? Uskotko ylipääätään kohtaloon?
Omalla matkallani Sanaya Romanin kanavoimat kirjat ovat toistuvasti auttaneet minua tilanteissa, joissa olen vajoamassa epätoivoon. Paljon inspiraatiota, ja mm. yksityiskohtaisia ohjeita johdatuksen pyytämiseen löytyy myös hänen nettisivuiltaan.
Lue myös:
Seuraathan blogiani myös Facebookissa
Liity sähköpostilistalle lähettämällä viestin Facebookissa tai lähettämällä sähköpostia osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi