Zen-mestari hakusessa

Heräsin viime yönä ajatukseen: “Hyvänen aika, olen ollut yrittäjänä jo kaksi vuotta!”. Seuraava ajatus oli, että olen kokonaan unohtanut juhlia yrittäjyyteni 2-v. synttäreitä. Mitä ihmettä? Vastahan juhlin yritykseni 1-v. synttäreitä viime elokuussa. Mites tämä toinen vuosi nyt näin mennä vilahti…? No, onhan tässä sattunut ja tapahtunut koko kuluneen vuoden ajan, joten ei tuo unohdus tarkemmin ajatellen ihme ole.

Halipatsuippa, mitä haipakkaa!

Vuosi sitten yritysmuoto muuttui toiminimestä osakeyhtiöksi rakkaan mieheni kanssa ja Verkkovalmentajat.fi sai alkunsa. Toiminta laajeni omien manifestointi-koulutusten ja numerologia-konsultaatioiden lisäksi ihan uudelle alueelle: yhteistyön tuloksena julkaistiin vuoden mittaan ensin verkkokurssialusta, sitten verkkokauppa-alusta ja sen jälkeen vielä blogialusta. Uusia ominaisuuksia on tullut koko ajan lisää ihanien asiakkaidemme toiveita ja palautteita kuunnellen. Melkoista haipakkaa on ollut ja olemme saaneet valtavasti yhteydenottoja, kiitosta ja kannustusta.Töitä on tehty ihan hartiavoimin ja kehitystyö luonnollisesti jatkuu.

Touhujani jo pidempään seuranneet tietävätkin jo, että ostimme talvella ihastuttavan omakotitalon muodostumassa olevalle suurelle uusperheellemme. Maaliskuussa yritimme sitten selvitä kahden huushollin muuttamisesta yhdeksi yhteiseksi. Onnistuimmekin siinä jopa puheväleissä pysyen.

Ja juuri kun kuvittelimme, että nyt voimme hetkeksi henkäistä ja rentoutua samalla, kun asetumme taloksi, alkoi korona. Viisi lasta (yksi napero ja neljä teiniä) olivat jatkuvasti kotona pyörimässä (ja syömässä! Voi sitä ruuanlaiton määrää…) ja meidän piti siinä samassa purkaa muuttolaatikoita, järjestää kotia ja tehdä töitäkin, joita siis oli tässä kohtaa aivan valtavasti… Monenlaiseen yhtäaikaiseen muutokseen sopeutuessa parisuhde joutui aivan valtavaan paineeseen. Lisäksi vielä rakkaiden vanhempieni terveys reistaili ja se vaati oman huomionsa.

Tämän kaltaisessa elämän ristitulessa on hyvä muistaa olla itselleen armollinen. Tyyneys ja mielenrauha ovat olleet monesti kadoksissa. Jossain taustalla on kuitenkin ollut usko siihen, että kyllä tämä tästä vielä tasoittuu. Ja varmuus siitä, että onhan minulla työkalut, joilla asiat saadaan raiteilleen, kunhan ne saa vaan otettua taas käyttöön pyörremyrskyn pölyn laskeuduttua. Saisi oikeasti olla melkoinen zen-mestari, että kaikesta tästä selviäisi ihan kuivin jaloin. En selvästikään ole.

Saisi oikeasti olla melkoinen zen-mestari, että kaikesta tästä selviäisi ihan kuivin jaloin.

zen-mestari

Uusperheen onni ja autuus (?)

Niin, tämä uusperheen rakentuminen… Se onkin ihan oma juttunsa. Mietin tässä juuri, että voisinko suositella uusperheen perustamista kenellekään. Välitön reaktioni on, että no en todellakaan! Ja seuraavaksi huomaan miettiväni, että yhtä hyvin voitaisiin kysyä, että voisinko suositella elämää kenellekään…? Nojoo.

Elämä on jatkuvaa kasvua ja kasvuun liittyvät kasvukivut. Lapsilla kasvu on fyysistä kehon kasvaessa ja tuntuu kasvukipuina nimenomaan kehossa. Ne on ainakin aikuisten mielestä selkeitä syy-yhteydeltään. Aikuisilla kasvu onkin sitten henkistä ja kasvukivut sitä myötä myös henkisiä. Niitä ei tule välttämättä kuitenkaan mieltäneeksi kasvukivuiksi vaan ahdistukseksi, peloksi, vihaksi, suruksi tai muuksi sellaiseksi epämiellyttäväksi tunteeksi, josta mielellään hankkiutuisi mahdollisimman pian eroon.

En ole tämä uusperheen muotoutumisen aikana ollut kovinkana ylpeä itsestäni. Juuri pari päivää sitten kampaajalla käydessäni (kiitos ihana Petra ja Ekokampaamo Kookos Tampereella), kun juttelimme elämästä, koronasta ja varsinkin perhe-elämästä, sanoin etten tässä todellakaan pääse sovittelemaan sädekehää pääni päälle. Niin monia raadollisia puolia itsestäni on paljastunut tämän uusperhekuvion myötä. Hyvä niin, sillä kaikista omista puolista tietoiseksi tuleminen on osa kasvua. Pimeätkin puolet on saatava valoon, jotta ne voi muuntaa joksikin myöteiseksi.

Numerologinen Perustan rakentamisen -vuosi

Numerologisesti minulla on ollut menossa 4-vuosi, joka on perusteiden rakentamista ja väsymätöntä työskentelyä tulevaisuuden eteen. Huh huh. Sitä se on todella ollutkin! On rakennettu parisuhdetta, yhteistä perhe-elämää, kotia ja yritystä. On pesty, puunattu, harjattu, raaputettu, maalattu ja öljytty taloa. Yritetty löytää yhteistä säveltä hyvin erilaisten tapojen joukosta ja selvitelty lukuisia väärinkäsityksiä (kyllä, naiset ja miehet ovat taatusti eri planeetoilta).

Vaikka vuosi on ollut raskas monella eri tavalla, se on ollut välttämätön. Me tarvitsemme näitä puurtamisen aikoja, jotta voimme sitten myöhemmin nauttia niiden tuloksista.

Kaiken ahkeroimisen keskellä on silti hyvä pysähtyä nauttimaan hetkestä. Se voi olla luonnossa sen kauneuden ihastelemista, lasten kanssa olemista tai vaikka viinilasillinen tai miniloma kahdestaan kullan kanssa. Muuten on vaarassa jäädä “sit kun”-loukkuun, jolloin elämästä nauttiminen on aina vasta jonkun seuraavan saavutuksen takana. Meillä on vain tämä yksi “nyt”-hetki kerrallaan elettävänä ja vaikka suunnitelmat tähtäävätkin tulevaisuuteen, meidän on tarkoitus nauttia myös matkasta sinne.

Olen kiitollinen tämän kuluneen vuoden suurista saavutuksista ja kaikista opetuksista, joista osa on tehnyt (ja tekee edelleen) kipeää.

Kyllä, voisin sittenkin suositella uusperhe-elämää.

Pakko kuitenkin nöyrästi todeta tähän lopuksi, että Luojan kiitos syksyllä vuoteni vaihtuu viitoseksi, joka on muutoksen, muuntautumisen ja joskus yllätyksellistenkin käänteiden vuosi. Ihan jännittää ja kutkuttaa hauskasti vatsanpohjassa mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

vesiputous-kuva



Synttäritarjous!

Tottahan yrittäjyyden 2-v. synttäreiden kunniaksi tarjous laitetaan! Luo rahaa! -verkkovalmennus ja kaikki numerologiset palvelut -10% elokuun ajan. Saat alennuksen käyttämällä alekoodia SYNTTÄRIT verkkokaupan kassalla.


Kiinnostaako sinua aiheet, joista kirjoitan? Liity postituslistalleni tästä. Saat liittymislahjan! Voit myös vierailla Onnellisuuden opas -sivustollani tuulialaine.com.

 

Lisää kirjoittajalta Elämän ihmeiden äärellä/Tuulia Laine

Muutoksen aika – uudet energiat 17.9.2020 alkaen

Numerologinen uusi vuosi on täällä jälleen tuomassa muutoksen ajan syksyymme. Jokaisella uuden...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.